Home

Kaija

Olen Kaija Ryytty, kirjoittaja Pohjankettu -sivuston takaa. Kotoisin olen Espoosta, kahdeksan vuotta elämästäni asuin Jyväskylässä ja nyt elän Lapin erämaiden kainalossa Sodankylän Tankavaarassa, jonne muutin kaamoksen hämärissä alkuvuodesta 2019.

Ammatiltani olen matkailupalveluiden tuottaja ja työskentelen tällä hetkellä Lapin Sodankylässä matkailupalveluyrityksessä Tankavaaran Kultakylässä sekä oppaana, että ravintolatyöntekijänä.

Sivutyönä toimin sisällöntuottajana Suomen suurimmassa retkeily- ja luontomediassa Retkipaikka. Kirjoitan sekä valokuvaan.

Nautin eniten työstä ulkona luonnossa sekä harrastuksestani valokuvauksen parissa. Haaveilen tulevaisuudessani yhdistäväni luonto- ja erämatkailun, sekä mediaosaamiseni yhdeksi työksi, ehkäpä ryhtymällä alalla yrittäjäksi. Harrastuksenani valokuvaan paljon.

Pohjankettu

Sivuston nimi tuo yhteen kaksi lempi asiaani: Eläinkunnasta viekkaan ketun sekä rakkauteni Pohjolaa kohtaan.

Pidän metsistä, tuntureista, järvistä ja vuorista kovasti ja vietän aikaa ulkona mahdollisimman paljon. Haluan blogissani jakaa paloja retkistäni sekä elämästäni luonnon keskellä, johon kuuluu retkeilyn lisäksi opinnot, kasvisruokareseptit, matkailu lähellä ja kaukana sekä valokuvani. Pohjankettu kokoaa elämäni yhdelle sivulle ja tarinani blogin muodossa.

Tervetuloa tänne!

Museokortti

Olin mukana tekemässä Museokortin kesäkampanjaan Lapin museoseikkailua ja lopputuloksena on kuusi videota kuudesta eri Lapin musosta sekä valokuvia ja blogitekstejä. Mukana seikkailussa myös Seikkailublogi Rinkkaputki!

Lapin museoseikkailu osa 1: Rovaniemi:

Lapin museoseikkailu osa 2: Särestöniemi

Lapin museoseikkailu osa 3: Alariesto – Galleria

Lapin museoseikkailu osa 4: Tankavaara I

Lapin museoseikkailu osa 5: Tankavaara II

Lapin museoseikkailu osa 6: Inari