Talvi tuli oikein kerralla tänne Lappiin ja lunta tuntuu satavan vain lisää. Jaksan edelleen ihmetellä sitä, kuinka nopeasti vuodenajat vaihtuvatkaan täällä ja miten erilaisia aikoja esimerkiksi pelkkä talvi sisältää. Värikäs syksy oli hetkessä ohi kun ensilumi satoi maahan ja pian koittaa kaamos.
Ensimmäinen lumipeite tuli tuntureille jo syyskuun loppupuolella. Nousimme Kiilopäälle ihmettelemään alkavaa talvea ja henkeäsalpaavia maisemia.
Noin kolme viikkoa myöhemmin satoi kunnolla ensilumi ja kävelimme tällä kertaa Kiilopään Poropolun, joka on noin 5,6 kilometrin mittainen ja nousee Ahopään tunturin alarinteeseen lähtien Kiilopään pihasta.
Lunta oli tupruttanut oikein mukavasti ja hiljalleen jäätyvät joet ja maa olivat kauniita.
Lunta satoi ja taivas oli hyvin pilvessä, joten kovin pitkälle kantavia maisemia ei ollut, mutta pilvisessä tunturissa on myös oma viehätyksensä.
Pitihän se myös täällä Tankavaarassa käydä katsomassa, miltä luminen maisema oikein näyttää ja suunnattiin tässä yksi päivä ruokkimaan kuukkeleita parin kilometrin päähän Hopiaojan nuotiopaikalle. Tämä on takuu varma kuukkelien bongauspaikka, jos niihin ei törmää jo Tankavaaran pihapiirissä.
Pikkuystävistä on tullut jo melko rohkeita ja röyhkeitäkin. Jos kädestä loppuu herkut saattaa nokka nykäistä sormesta, että mikä maksaa!
Täällä eletään nyt hiljaiseloa ennen joulusesongin alkua ja minullakin koittaa pieni loma ennen kiireitä. Lähden matkalle minulle aivan uuteen maailmankolkkaan, mutta siitä lisää myöhemmin jahka olen selvinnyt takaisin kotiin. Hyvää syksyä (tai jo alkanutta talvea) kaikille!