Tekijä: pohjankettu

Julkaistu

Keväinen retki Iso Haapasaareen Jyväskylässä

Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsee Haapaniemen päässä pitkulaisen muotoinen saari nimeltään Iso Haapasaari. Saaren luonto on monimuotoista ja arvokasta ja sinne onkin perustettu luonnonsuojelualue sekä luontopolku.

Polulla on pituutta vajaat kolme kilometriä ja se kulkee vaihtelevasti lehtimetsissä sekä kallioilla mäntyjen katveessa. Reitin varrella on yksi tulipaikka. Puolivälissä saarta polku haarautuu oikoreitille suoraan tulipaikalle saaren halki. Itse saari ei ole kuin reilun kilometrin mittainen pituudessaan ja leveyttä saarella on enimmillään vain 200 metriä, joten polkua talsiessa on Päijänne kokoajan vierellä, joskin tähän aikaan vuodesta vielä jäässä.

Jyväskylän kunnan sivu Iso-Haapasaaren luontopolusta.

Näin aikaisin kevättä maasto on vielä osin luminen ja mutainen, joten kengiksi kannattaa valita sellaiset hyvät, jotka saavat likaantua ja pitävät ehkä vettäkin. Nyt kun puissa ei vielä ole lehtiä on luontopolulla melko karun näköistä, mutta voi vain kuvitella kuinka vehreä saari on kesäaikaan. Retkipaikka -verkkomediassa on hyvä juttu paikasta kesällä.

Luontopolun opastetauluissa mainitaan käpytikasta, joka pesii saaressa ja kuulimmekin tikan äänen kun se oli työn touhussa saaren metsikössä. Lisäksi reitillä kerrotaan paikan kasvillisuudesta, puulajeista ja maaston muotojen synnystä.

Koirakaverit ovat tervetulleita Haapasaareen, mutta koska se on luonnonsuojelualuetta on karvaiset ystävät pidettävä täällä kytkettynä vaikka muita ihmisiä ei paikalla olisikaan. Lisäksi koirien kiinnipitoaika on maaliskuun alusta elokuun loppuun asti. Lisätietoa koirien kanssa retkeilystä ja säännöistä löytyy Luontoon.fi -sivustolta.

Suuri osa polusta on helppokulkuista leveää kävelyuraa ja satunnaisesti kivisempää sekä juurakkoisempaa etenkin nousujen ja laskujen kohdalla. Reitti tuntuu helppokulkuiselta eikä nousut ole kovinkaan jyrkkiä. Pohjoispäädyssä saarta löytyy hieno kalliolohkare, josta on ihan jyrkkä pudotus alas rantaan.

Saarta kiertäessä vastapäivään tullaan lopulta Haapasaaren tulipaikalle, joka sijaitsee saaren länsirannalla. Tulipaikalla on nuotiota varten paikka, mutta ei esimerkiksi puuhuoltoa tai -vajaa, joten kannattaa ottaa puita matkaan mikäli haluaa nautiskella nuotiosta. Tietysti maastopalovaroitukset huomioiden.

Näin kevätaikaan sulava lumi paljastaa maasta kaikenlaista moskaa, mutta oli mukava huomata, ettei luontopolun varrella tai nuotiopaikalla juuri ollut roskia. Siellä olikin opastekyltti, joka muistutti roskattomasta retkeilystä ja pitäisi se ymmärtääkin, että pois jaksaa kyllä viedä kaiken minkä retkelle on kantanutkin.

Haapasaaren luontoreitillä ei ole jätehuoltoa eikä sen vuoksi esimerkiksi roskiksia, mutta vaikka joissakin luontokohteissa saattaa ollakin minusta on parempi retkeillä aina sillä periaatteella, ettei jätä mitään jälkeensä.

Julkaistu

Lempimetsä talvella

Talvi on monesti todella pitkä etenkin täällä Lapissa ja sellaiselle, joka nauttii erityisen paljon kesästä. Minusta usein tuntuu kuin olisin jumissa kaiken sen lumen keskellä sillä en pääse liikkumaan samalla tavalla kuin kesällä, missä vain tai minne vain. Viime aikoina olen kuitenkin hikoillut tuolla hangessa tehden itselleni polkuja lähimetsään, jotta pääsisin kulkemaan muuallakin kuin vain tiellä ja hiihtolatuja pitkin. Itseasiassa nyt hanki kantaa jo välillä noita liukulumikenkiäni, joten rämpiminen hangessa ei ole aivan mahdotonta.

Metsä kotini vieressä on muodostunut uskomattoman tärkeäksi ja halusin päästä jo kulkemaan samoja reittejä kuin kesällä, saatoin viettää päivässä tunteja tuossa metsässä vaellellen ilman päämäärää — Malla-koira tietysti mukana ja sillä tavoin rentouduin.

Olen töissä paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja ystäviäkin näen paljon, joten tarvitsen sen vastapainoksi yksinoloa ja viihdyn erinomaisesti itsekseni. Minun on vaikea kuvitella elämää enää kaupungissa kaiken hälinän keskellä, jossa sosiaalisiin tilanteisiin joutuu huomattavasti enemmän. Metsä on rauhaisa ja omat retket ja yksinolo tuovat minulle energiaa.

Luonnossa saa myös olla oma itsensä ja se varmaan onkin se voimaannuttava kokemus, jota saan. Ei tarvitse miettiä miltä näyttää tai kuulostaa, sanooko jotain oikein ja niin edelleen. En sano, että muut ihmiset vaatisivat mitään sellaista vaan ennemminkin itse itselleen niitä ”rajoitteita” luo ja stressitekijöitä. Ei aina, mutta joskus.

Lempimetsästässäni on monta kivaa paikkaa ja olen todella iloinen kun pääsin näkemään metsää näin talvella. Kesäisin Mallan kanssa viilennytään sellaisissa pienissä metsälammissa ja loppukesästä metsä on pullollaan mustikkaa ja variksenmarjaa. Viime vuonna innostuin myös sienestämään ja löysin hyvän paikan josta aion tänäkin vuonna käydä etsimässä korvasieniä.

Näin talvella metsä uinuu talviunta ja ainoita kulkijoita näytti olleen enimmäkseen jänikset ja oravat. Kiepistä välillä lehahtaa häiriintyneenä teeri kun sattuu kulkemaan liian läheltä. Ketun jälkiäkin on, mutta huomattavasti enemmän tuolla talojen lähistöllä kuin metsän uumenissa, liekö löytävät jotakin tarpeellista ihmisten asutusten liepeillä.

Aurinko tekee myös ison osan hyvästä mielestä. Sinänsä kaamos ei minusta tunnu täällä Lapissa mitenkään raskaalta — siihen aikaan on niin paljon kauniita värejä ympärillä ja sellaista sydäntalven taikuutta, mutta kun monta päivää on pilvistä ja harmaata auringon näkeminen on uskomattoman virkistävä tunne. Usein se tarkoittaa myös kiristyvää pakkasta, mutta se ei tule esteeksi kun pukeutuu vain hyvin. Tuolla hangessa tuli lähinnä hiki, vaikka aamulla mittari näytti -25 astetta.

Talvi ei tosiaan ole vielä ohitse sillä nyt eletään sitä pakkastalven aikaa, jolloin kylmimmät kelit yleensä ovat sekä suurin määrä lunta. Auringon myötä tulee hankikantotalvi ja toukokuussa ollaan hetken aikaa välivaiheessa kun ei enää pääse kunnolla hiihtämään, mutta kevätkään ei vielä täällä ole kunnolla alkanut. Lisääntyvät aurinkoiset kelit luovat kuitenkin innostunutta mieltä kesää odottaessa.

-Kaija

Julkaistu

Ajatuksenjuoksua ja mitä minulle kuuluu

Havahduin juuri siihen, että työkseni kirjoitan tekstejä, blogeja ja artikkeleita enkä ole omaa blogiani päivittänyt aikoihin. Vuonna 2021 tasan kerran olen jutun tänne rustannut. Ihmettelin, miksi ihmeessä en ole kirjoittanut, kun pidän kirjoittamisesta sekä sisällön luomisesta valtavan paljon. Syy täytyy olla ja onkin kiire. Vaikka korona-aika on verottanut omalta osaltaan myös omaa päätyötäni ravintola- ja matkailualalla olen onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Ehkä lieveilmiönä vallitsevassa tilanteessa matkailu Suomessa on kuitenkin lisääntynyt hurjasti ja se on näkynyt etenkin kesässä.

Valitsin tähän jutun oheen kuvamuistoja viime vuoden ajalta. En ole kirjoittanut blogia, mutta kuvia on tullut tallennettua vuoden varrelta retkiltä ja elämästä.

Alkuvuoden kevättalven aurinkoa.

Kaipaan omien juttujen sekä luovan tekstin kirjoittamista paljon. Töissä mielelläni teen tekstejä, mutta tilaajalta on tietysti määritellyt raamit mistä ja miten kirjoitan. Sen vuoksi oma blogi oli mukava harrastus kun sai kirjoittaa mistä haluaa. Ehkä taas otan oman juttuni esiin ja ryhdyn tekemään sivuani jälleen.

Keväällä tulee aina taviokuurnat lintulaudalle.

Nautin Lapissa asumisesta paljon, mutta viimeaikoina tietynlainen rauha ja oma aika on noussut valtavan tärkeäksi. Lappi itsessään on tällaiseen mitä mainioin ympäristö asua, mutta töissä minun tulee oltua niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, että oma sosiaalinen jaksamiseni kuluu työssä aika hyvin loppuun ja vastapainoksi kaipaan yksinoloa. Jännä muuten huomata miten kaupungissa asuessani olin useammin yksinäinen kun taas nyt yksin asuessa syrjässä menosta ja meiningistä minulla ei ole yksinäinen olo lainkaan.

Tuli mieleen, että voisin kirjoittaa enemmän tuntemuksistani näin muutaman vuoden Lapissa asumisen jälkeen. Tiedän, että moni haaveilee Lappiin muutosta ja mietiskelee asiaa, joten ehkä sellainen Lappi-sarja voisi olla mielenkiintoinen ja hyödyllinen muille. Miltä se kuulostaisi?

Ihana retki Sarmitunturiin kuumana kesäpäivänä! Tästä paikasta kirjoitinkin sen ainoan jutun viime vuonna.

Olen äärettömän kiitollinen kuluneista vuosista ja kertyneistä kokemuksistani Pohjois-Sodankylässä. Minulle on auennut uusia työmahdollisuuksia ja olenkin yhä enemmän päässyt tekemään töitä itselle mieluisten asioiden parissa kuten vaikkapa tämä kirjoittaminen, jota teen sivutyönä varsinaisen työni ohella. Minulle Lappi on tuntunut juuri oikealta paikalta olla ja haaveilenkin oman pienen mökin löytämisestä, jonne voisin asettua. Nykyinen vuokra-asuminen on erittäin hyvä, mutta jotenkin kaipaan jotakin omaa tässä kohtaa elämää. Ehkä sellainen vielä tulee eteen.

Loppukesän retki Hettaan ja Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon.

Alkusyksystä lähdin isäni kanssa retkelle Länsi-Lappiin sekä käsivarteen ja pitkään haaveenani ollut unelma käydä Mallan luonnonpuistossa ja nähdä Kitsiputous toteutui!

Maailmantilanteeseen en halua täällä blogissani antaa tilaa sen kummemmin, mutta kurjassa tilanteessa moni yrittäjä ja matkailuala on, se on tosi. Menoa täältä syrjästä seuraten minun elämäni ei ole kuitenkaan käytännössä juuri muuttunut ja olen yhä enemmän saanut varmuutta sille, mitä minä haluan omalta elämältäni ja mitä asioita koen tärkeäksi. Kliseistä varmaan sanoakin, mutta kyllä minulle muutto Lappiin on tuonut tilaa ajatella ja löytää niin sanotusti oma itsensä.

Kaamoksen retki Isolle-Tankavaaralle ihailemaan Nattasia.
Julkaistu

Hellepäivä Tsarmitunturin erämaassa

Uutta retkikohdetta etsiskellessä sattui kartalla silmään Tsarmitunturi ja samaa nimeä kantava erämaa-alue. Googlesta löytyi melko vähän kirjoituksia alueesta ja vaikutti, että kyseessä ei ole kovinkaan suosittu paikka. Läheinen sijainti kodistani nähden varmisti päätöksen, että pitäähän se käydä katsomassa. Huolellisen karttatutkailun sekä netistä löytämien kuvauksien perusteella erämaan nimikkotunturille veisi polku ja metsäautotietä pitkin pääsisi kätevästi polun alkuun.

Lähdin ajamaan kohti Tsarmi- (tai Sarmi-) tunturia ja ilokseni huomasin, että hiekkatie polun luo on hyväkuntoinen. Se kääntyy Ivalosta Nellimiin johtavan tien varrelta oikealle ja sitä sai ajaa noin kymmenen kilometria. Kartasta tiesin, mistä kohtaa tietä etsiä polun alkua ja oli sillä kohdalla pieni levennyskin, jossa olikin yksi auto parkissa. Retkellä en kehenkään törmännyt, joten lienee jonkun vaeltajan auto.

Polku oli ensin huonosti nähtävissä, mutta löytyi lopulta ja alkuun mentiin pienestä portista poroaidan toiselle puolen. Alkumatka kuljettiin metsässä ja polku oli helposti seurattavissa, joskin muutamia uria ristesi polun kanssa ja kartasta sai varmistaa oikean suunnan. Näissä kohdin kun valitsi suoraan menevän polun oli oikeassa suunnassa.

Sen verran kapea polku kuitenkin oli, että siitä huomasi, ettei tässä ollut mikään kesälomalaisten pyhiinvaelluskohde kyseessä. Kiva niin, sai tosiaan olla aivan rauhassa.

Matkan varrella oli niitä ihania tunturipuroja iloisesti solisemassa, joista tykkään tosi paljon ja ne oli Mallalle hyviä kohtia juoda ja käydä viilentymässä. Hieman pidemmällä juuri ennen kuin polku lähti nousuun tunturia kohti oli hienoja kohtia leiriintymiselle ja näemmä niin oli tehtykin nuotioympyrästä päätellen.

Paluumatkasta pidin taukoa tällaisella kohdalla ja sattui niin, että kuulin ikään kuin puiden yhteen kalahtamisen ääniä. Muistin, että eräs mies Tankavaarassa oli maininnut karhujen, ja karhun pentujen pitävän tällaista ääntä kun ne katkovat oksia. Minun polvet alkoivat tutista kirjaimellisesti kun säikähdin ja aloin äkkiä puhumaan Mallalle kovalla äänellä. Matkaa kun jatkettiin tuota hassua ääntä ei enää kuulunut, eikä merkkejä karhuista tai mistään muustakaan näkynyt. Se jäi sitten mysteeriksi, mikä äänet oli aiheuttanut.

Nousu Tsarmitunturille ei tuntunut erityisen raskaalta, mutta sen verran jyrkkä se oli, että pääsi hengästymään. Noin 400 metriin tunturi kohoaa, että sai siinä hieman kuitenkin kiivetä.

Huipulla maasto ei ollut juurikaan rakkakivistä vain kallioista. Maisemat oli todella hienot kuten arvata saattaa. Sieltä näkyi Inarijärvelle päin sekä Venäjälle. Idässä en tunnistanut näkyviä huippuja, mutta varmaan ne korkeimmat ja komeammat oli naapurin puolella. Oli siellä jonkilainen lahonnut maanmittaustornikin sekä suloisia tunturilampia muutama, jotka houkutteli pulahtamaan.

Huipulla tuuli mukavasti niin hellepäivän kuumuus ei haitannut. Paarmoja on tänä kesänä ollut paljon, mutta tuulessa niistäkään ei nyt tällä retkellä ollut riesaa ja hyvä niin, sai nauttia luonnosta eikä vain juosta pirulaisia karkuun.

Kaiken kaikkiaan polku oli helppokulkuinen ja Tsarmitunturin huiputus hyvä päiväretki pituudeltaan. Rauhassa sai olla ja nauttia erämaatunnelmasta, vaikka suhteellisen lähellä oltiin metsäteitä.

Tsarmitunrurin erämaassa kokrein huippu Akalauttapää näkyi kohoavan noin 500 metriin ja sen tienoilla näkyi olevan mielenkiintoisen oloinen, jyrkkäreunainen Pahakuru. Myös erämaa-alueen eteläisellä puolella kulkee metsäautotie, josta alueen pääsee hyvin tavoittamaan, mutta tuolla puolen maastossa ei näkynyt retkikarttoihin merkittyjä polkuja, joten siellä joutunee suunnistamaan omin avuin. Myös Akalauttapää ja Pahakuru näyttäisivät olevan ainakin yhden yön retken kohde eikä päiväretki kuten itse Tsarmitunturi. Ehkä joku kerta siis sinne!

Kotimatkalla halusin vielä pyörähtää katsomassa Nellimiä sekä ajoin Paatsjoen sillalle. Kävin uimassa Inarijärvessä ja kylmäähän tuo helteestä huolimatta oli. Paatsjoen sillalta näkyi Venäjän puolelle ja sielläkin oma siltansa.

Julkaistu

Muistoja vuodelta 2020

Sanomattakin selvää, että vuosi 2020 on ollut kaikille haastava ympäri maailman. Olen itse onnekkaassa asemassa, että kotioloissa pohjoisessa ei minun arkeeni korona juuri ole vaikuttanut. Töitä ei tietysti ole samalla tavalla ja talvisesonki on nyt aivan erilainen – sesonkia ei ole. Toisaalta tämä tilanne on antanut tilaa tehdä kaikkea mitä itse on halunnut ja olen saanut viettää enemmän aikaa lapinkoiran pentuni kanssa, tästä olen onnellinen.

En ollut suunnitellut matkoja, jotka nyt olisivat jääneet tekemättä. Yhdet kullanhuuhdonnan kilpailut peruuntuivat ja se tietysti harmitti, mutta Tankavaaran suomenmestaruuskisat saatiin järjestettyä ja siellä oli hauskaa. Kesällä riitti töitä kun suomalaiset lähtivät Lappiin ja työpaikan kannalta toki toivon, että suomalaiset matkustaisivat tänne jatkossakin ja, että pian myös ulkomailta lähtisi liikenne takaisin.

Tähän olen koonnut kuvien muodossa muistoja kuluneen vuoden hyvistä hetkistä:

Kaamos juuri ennen ensimmäistä auringonnousua.
Vuoden ensimmäiset nokipannukahvit.
Oli jännittävä tähtiyö.
Vesi on elementtinä tärkeä ja sitä kaipaa koko pitkän talven. Kesään mahtui paljon muitakin muistoja, etenkin kullanhuuhdonnan parissa, mutta niistä hetkistä ei tallentunut kuvia.
Yhden hyvin ex-tempore autoreissun tein Norjaan kesällä, kun rajat olivat auki. Retkeilin ja kiersin Varanginvuonon alueella. Ensi vuodelle jäi haaveisiin käydä Pykeijassa ja ehkä pohjoisemmassa Norjassa.
Tämän maiseman varmasti moni tunnistaa. Loppukesästä kävin Kittilässä ja Levillä ja tuli sitä käytyä myös Pallaksella ihailemassa Taivaskeron maisemia!
Metsät ja erämaat Ivalojoen reunamilla ovat oikea aarreaitta poronsarvia ynnä muita ajatellen. Matkalla Ritakoskelle Palsinojalta nökötti tämä kallo, joskin joku oli sen nostanut oksalle enkä sitä vienyt mukaani.
Tietysti vuoden tärkein juttu oli pienen Mallan saapuminen kotiin. Ihana on kesän tyttö ja minulle hän tuli elokuussa. Mallasta tuli oitis paras retkikaveri!
Tämä oli kiva retkipäivä Ivalossa Akupäälle. Maisemat oli tosi hienoja ja Mallakin jaksoi ensimmäisen pidemmän retken hienosti.
Tämä revontulikuva on alkuvuodesta otettu. Syksyn revontulia näin kyllä, mutta nyt ei ole kameralla niitä tullut kuvattua.
Viimeiset kuvat on joulukuulta. Saatiin muutama oikein kylmä päivä ja yö, Mallakin koki ensimmäiset kovat pakkaset.
Paljon olen viettänyt aikaa kotona ja se on todella tärkeä paikka. Olen vuoden verran asunut tässä mökissä ja ikävä sinne tulee jos olen käymässä muualla. Minulla on hienot metsät ympärillä, joissa saa kulkea rauhassa mitä nyt poroihin ja riekkoihin törmää silloin tällöin.