Kaamoksen keskellä Joulu

Joulun aikaan on sattunut muutama oikein kylmä päivä. Oikeastaan jo ennen joulua yhtenä päivänä lämpötila oli laskenut alle -20 asteen ja iltaa kohden kotona mittari näytti -27 parhaimmillaan. Tuona päivänä kävin Inarissa kaamoksen värejä ihailemassa, muuten kun päivät ovat olleet melko harmaita ja pilvisiä.

Mallan kanssa käytiin ihailemassa Juutuanjoen pauhuja ritakoskella. Kirjoitin päivästä myös Retkipaikan joulukalenteriin, jutun voit käydä lukemassa täältä. Malla koki ensimmäiset kovat pakkaset tuolloin ja kosken pauhu oli myös jännittävää sen mielestä.

Upea paikka olikin! Alkutalvesta kävin Jäniskoskella ja nyt ihailtiin kuohuja Ritakosken kohdalta.

Joulu tuli hiljalleen ja sain viettää sen muutaman työpäivän jälkeen vapaalla rentoutuen yhdessä ystävän kanssa. Se oli erilainen joulu sillä yleensä sitä on ollut viettämässä vanhempien luona tai sitten töissä, mutta nyt olinkin vain kotona. Kävimme jouluaterian syömässä aattoiltana Tankavaarassa, ja muuten rentouduttiin ja ulkoiltiin Mallan kanssa.

Joulupäiväksi taivas selkeni ja pakkasen kiristyessä tulikin oikein loistava ulkoilusää. Malla nauttii talvesta ja lumesta.

Yöllä tuli oikein kylmä ja seuraavaksi päiväksi alle -30 astetta. Kotona ulko-ovi keräsi huurrekerroksen sen ja välioven väliin ja takkaa sekä saunaa tuli lämmitettyä ahkerasti.

Emme valitettavasti saaneet nähdä revontulia, mutta kuutamoyö itsessään oli silti taianomainen. Yhtenä iltana näimme hailakan vihreän juovan taivaanrannassa, mutta ei mitään mainittavaa.

Kylätie oli joulun aikaan upean näköinen kun kyläläiset olivat laittaneet jäälyhtyjä pitkin katua. Meillä on muutenkin hiljaista ja pimeää niin jouluvalot ja lyhdyt näyttävät talvella niin kauniilta.

Yhtenä iltana tuli kaivettua nuotiopaikkakin pihalta esiin ja laitettua tulet. Kyllä tunnen itseni onnekkaaksi kun saan asua tällaisessa paikassa. Tuli on aina maaginen ja sen katseluun voisi kuluttaa loputtomasti aikaa ja ihanaa on, että sen voi sytyttää pihaan koska vaan ja nauttia.

Jäniskosken kuohut Inarin Ulkoilualueen kynnyksellä

Juutuanjoki kuohuu Jäniskosken kohdalla vain kivenheiton päässä Inarin kirkonkylältä. Kosken yli pääsee hienoa riippusiltaa pitkin ja vastarannalla on uuden oloinen iso laavu. Tätä paikkaa pääsee ihailemaan talvellakin ja se on myös esteetön reitti, matkaa parkkipaikalta on vaivaiset puolisen kilometria. Täällä kannattaa poiketa vaikkapa jaloittelemaan mikäli on ajamassa nelostietä pitkin!

Jäniskosken silta tulee pidemmän Juutuan polun varrella 500 metrin kuluttua parkkipaikalta. Tässä Luontoon.fi sivuston esittelyt alueen ulkoulureiteistä.

Kuohut koskessa olivat vaikuttavat myös näin marraskuussa. Keväällä mahtaa olla komeat myös. Kaamoksen kynnyksellä taivas oli värjäytynyt kauniisti violetin eri sävyihin, mutta vielä emme tälle talvea lunta ole saaneet. Reitti olikin jäisen liukas vaikka muutoin leveä ja helppokulkuinen.

Joen rantakivet olivat saaneet hauskat jäähatut ja muita kauniita jäämuodostelmia oli muodostunut kivikkoon.

Tästä jatkui retkeilyreitit pidemmällekin Inarin ulkoilualueelle ja patikoida voi monen mittaisia reittejä. Otsamo-tunturi näkyi häämöttävän korkeimpana puuttomana lakena maisemassa ja sinne voisikin tehdä joskus retken!

Mökkiviikonloppu ja kesän kuulumiset

Näin puolen vuoden jälkeen on hyvä todeta, että niin se koronakevät meni ja vapaus tehdä ajallansa mitä haluaa. Kesä meni yhtä nopeasti ja lisäksi oli vielä töissä, mikä hyvä niin. Tuntuu, että paljon on tapahtunut ja samalla ei juuri mitään ja nyt kun syksy koitti, Lapissa luonto näyttää jo selkeitä merkkejä tulevasta kylmyydestä ja talvesta.

Merkittävin muutos elämässä nyt on tietysti uusi perheenjäsen Malla. Paimensukuinen Suomenlapinkoira oikealta nimeltään Lompolon Maariankämmekkä. Juuri nyt Malla on 14 viikkoinen ja ehtinyt minun kanssa elämää aloitella puolitoista kuukautta.

Tässä Mallasta oikein edustuskuva, kuvattu Riestovaaralta Nattasille päin

Viime viikonloppu vietettiin Hankasalmella vuokramökillä rentoutumassa ennen paluuta arkeen töiden ja pimenevän lappielämän merkeissä. Työkaverini oli alkusyksystä vuokrannut myös mökin ja tästä innostuneena tein itse saman. Olen niin innostunut tästä, että tämä taitaa olla uusi matkailun muoto aina kun aika ja rahat riittää!

Onhan se mökki tämäkin missä itse asun, mutta on mukavampaa olla reissussa ja nähdä samalla uutta. Käytiin nytkin katsomassa Hankasalmen luontoa Häähninmäellä, josta juttu tässä.

Retkeilyn lisäksi yksinkertaisesti vain mökkeiltiin eli rentouduttiin ja saunottiin paljon. Hankasalmella olikin ihana rantasauna kirkasvetisen Kuuhankaveden rannalla, kävin viimeisenä iltana jopa uimassa vaikka vesi tuntuikin jo melko kylmältä.

Olisipa ihana viettää aikaa enemmän näin rauhaisasti, mutta töissä on käytävä. Hassua miten tänne Lappiin on nyt kotiutunut ja aina vapaalla haluaa lähteäkin pois. Ennen tulin Lappiin lomailemaan.

On minulla ajatuksissa monta paikkaa Lapistakin vielä, joissa haluan käydä. Ja kesäkiireiden päätteeksi tuli käytyä Kittilässä ja Levillä minilomailemassa! Ensi vuonna haluan ehdottomasti Kilpisjärvelle ja retkelle Mallan luonnonpuistoon. Pitäähän Malla-koira viedä sinne nimensä alkuperää katsomaan! Toinen haave on vaellus Korvatunturille. Toisaalta kutkuttaisi tehdä se jo nyt lokakuussa, mutta luultavimmin sekin jää ensi vuodelle tai toiseen kertaan.

Häähninmäen luontopolku ja näkötorni

Mökkeillessä Hankasalmella piti toki joku paikallinen reitti käydä kiertämässä ja kohteeksi valikoitui Häähninmäki Hankasalmen ja Konneveden rajalla. Etukäteen tiesin, että paikalla sijaitsee ainakin autiotupa sekä jonkinlainen luontopolku.

Ajoimme Hankasalmelta Säkinmäentielle, jonka varrelta pian bongasimme kyltin, joka opasti Häähnintuvalle. Arvelimme tämän tien vievän perille. Tie päättyi kääntöpaikalle, jossa oli hyvät kartat ja opasteet eri poluille sekä tuvalle, jolle lyhin reitti näytti olevan vain puoli kilometriä. Valitsimme polkuvaihtoehdoista sen pidemmän ja lähdimme syksyiseen sekametsään.

Häähninmäen autiotupa on Lapin autiotupiin verrattain aivan omanlaisensa ja lähellä asutusta tarjoten erinomaiset puitteet luonnossa liikkujille. Tupa on avoin kaikille retkeilijöille, mutta sinne otetaan myös varauksia, joka on hyvä muistaa. Häähnintuvalla voi myös yöpyä.

Parin kilometrin pituinen tuvalle vievä reitti tuli risteykseen, jossa oli jälleen selkeä kartta. Siitä ilmeni, että myös viereisen Iso-Häähnijärven ympäri kulkee reitti palaten takaisin tuvalle päin ja valitsimme tämän kierroksen. Pidempiäkin polkuja alueelta löytyi ja täällä voisi varmasti viettää vaikka koko päivän luonnossa samoillen.

Reitti oli näin syyskuun puolivälissä aika märkä, mutta vedenpitävät kengät jalassa oli hyvä mennä.

Yleensä minun on tapana aina katsoa maastokartasta, minkälaisia polkuja ja reittejä edessä odottaa, mutta jostain syystä nyt en sen tarkemmin ennakkoon paikkaa tutkinut. Eikä olisi tarvinnutkaan, Häähninmäellä oli tosi hyvät opasteet.

Iso-Häähnijärvi oli kaunis ja järven toiselta puolelta huomasimme, että mäen päällähän on näkötorni. Sinne siis! Pian polku alkoi nousuun kallioille ja Häähninmäelle.

Polulla oli kyltti, joka sanoi ”Iso puu”. Siinähän olikin merlkoisen iso mänty.

Mäen päältä löytyi Häähnintupa, jonka pihalla olikin paljon muita retkeilijöitä. Sivummalla oli näkötorni ja sen vierellä rauhaisampi nuotiopaikka, jolle me kävimme. Pian tulille seuraan liittyi perhe.

Näkötorni vaikutti olevan aivan upouusi vaalean uuden puun värisine puitteineen. Ylhäältä olikin hieno maisema metsän ja Iso-Häähnijärven yli. Laskeuduttuamme tornista aloimme tulentekoon ja makkaran paistoon.

Mallaa kiinnostaa makkara

Palasimme parkkipaikalle tuvalta lyhintä polkua eli 500 metriä. Kääntöpaikalla näimme komean hirvenkin, mutta se ei tietysti kameralle tallentunut yhtä hienosti.

Häähninmäki luontopolkuineen ja retkipalveluineen tarjoaa hienot puitteet ulkoilla. Etenkin Häähnintupa sekä sen ympäristössä olevat tulipaikat ovat erinomaisia. Järven kiertävällä lenkillä näkee niin sekametsää, järvi- ja kalliomaisemia kuin hienon näköalan mäen tornista käsin!

Päivä pitenee

Alkuvuosi on tarjoillut kirkkaita iltoja ja olemme saaneet ihailla niin upeita tähtitaivaita kuin loimuavia revontuliakin. Avaruus tuntuu valtavalta ja itsensä kokee puolestaan hyvin pieneksi miljardien tähtien ja linnunradan alla.

Tämän vuoden upeimmat revontuletkin tuli nähtyä, mutta silloin minulla ei sattunut kameraa matkaan. Kuva on kuitenkin tarkasti mielessä tallessa.

Tammikuun 5. päivä nousi aurinko ensimmäisen kerran täällä Tankavaarassa ja nousin Jorpulipäälle näytöstä tervehtimään. Muutoin on ollut niin kiire töissä, ettei retkille oikein ole ollut aikaa, valitettavasti. Kevättalven parhaat kelit ovat kuitenkin vielä edessäpäin.

Päivä pitenee yhtä nopeasti kuin pimeys alkoi voittaa syksyllä. Tällä hetkellä valoisaa aikaa riittää jo yli kahdeksan tuntia.

Kohta saa valvoa myöhään jos mielii nähdä revontulet ja tähtitaivaan. Muutoin kesää ja kevättä saadaan vielä odottaa. Lunta on nyt ennätysmäärä hetkeen, täällä päin virallinen lukema taitaa olla 120cm ja paikoin tuota on varmasti enemmänkin kinoksissa. Siinä kestää sulaminen ja veikkaan, että lunta on vielä hyvinkin kesäkuussa meillä.

En ole mitenkään talven suurin ystävä. Mikä on ehkä erikoista kun olen valinnut asuinpaikakseni Lapin. Mutta olen selvästi enemmän kesä-ihminen ja talvisin tunnun olevan hieman jumissa ja haluan kyhjöttää lämpimässä peittojen alla koko kauden läpi kunnes päästään mielivuodenaikoihin eli kevääseen ja kesään. Oikeastaan rakastan kaikkea aikaa kun maa on paljaana, satoi tai paistoi.

Mutta ainut asia, jota jään kaipaamaan talvesta on tähtitaivaat. Öisiä taivaita on loputtoman mielenkiintoista valokuvata ja tähtiä sekä tähtikuvioita haluaa vain ihastella. Revontulista vielä puhumattakaan.

Viimeisin revontuliyö oli erikoisen kelmeä ja jopa aavemainen. Onnistuin sen kelmeän värin saamaan tuohon viimeisimpään kuvaan.