Hellepäivä Tsarmitunturin erämaassa

Uutta retkikohdetta etsiskellessä sattui kartalla silmään Tsarmitunturi ja samaa nimeä kantava erämaa-alue. Googlesta löytyi melko vähän kirjoituksia alueesta ja vaikutti, että kyseessä ei ole kovinkaan suosittu paikka. Läheinen sijainti kodistani nähden varmisti päätöksen, että pitäähän se käydä katsomassa. Huolellisen karttatutkailun sekä netistä löytämien kuvauksien perusteella erämaan nimikkotunturille veisi polku ja metsäautotietä pitkin pääsisi kätevästi polun alkuun.

Lähdin ajamaan kohti Tsarmi- (tai Sarmi-) tunturia ja ilokseni huomasin, että hiekkatie polun luo on hyväkuntoinen. Se kääntyy Ivalosta Nellimiin johtavan tien varrelta oikealle ja sitä sai ajaa noin kymmenen kilometria. Kartasta tiesin, mistä kohtaa tietä etsiä polun alkua ja oli sillä kohdalla pieni levennyskin, jossa olikin yksi auto parkissa. Retkellä en kehenkään törmännyt, joten lienee jonkun vaeltajan auto.

Polku oli ensin huonosti nähtävissä, mutta löytyi lopulta ja alkuun mentiin pienestä portista poroaidan toiselle puolen. Alkumatka kuljettiin metsässä ja polku oli helposti seurattavissa, joskin muutamia uria ristesi polun kanssa ja kartasta sai varmistaa oikean suunnan. Näissä kohdin kun valitsi suoraan menevän polun oli oikeassa suunnassa.

Sen verran kapea polku kuitenkin oli, että siitä huomasi, ettei tässä ollut mikään kesälomalaisten pyhiinvaelluskohde kyseessä. Kiva niin, sai tosiaan olla aivan rauhassa.

Matkan varrella oli niitä ihania tunturipuroja iloisesti solisemassa, joista tykkään tosi paljon ja ne oli Mallalle hyviä kohtia juoda ja käydä viilentymässä. Hieman pidemmällä juuri ennen kuin polku lähti nousuun tunturia kohti oli hienoja kohtia leiriintymiselle ja näemmä niin oli tehtykin nuotioympyrästä päätellen.

Paluumatkasta pidin taukoa tällaisella kohdalla ja sattui niin, että kuulin ikään kuin puiden yhteen kalahtamisen ääniä. Muistin, että eräs mies Tankavaarassa oli maininnut karhujen, ja karhun pentujen pitävän tällaista ääntä kun ne katkovat oksia. Minun polvet alkoivat tutista kirjaimellisesti kun säikähdin ja aloin äkkiä puhumaan Mallalle kovalla äänellä. Matkaa kun jatkettiin tuota hassua ääntä ei enää kuulunut, eikä merkkejä karhuista tai mistään muustakaan näkynyt. Se jäi sitten mysteeriksi, mikä äänet oli aiheuttanut.

Nousu Tsarmitunturille ei tuntunut erityisen raskaalta, mutta sen verran jyrkkä se oli, että pääsi hengästymään. Noin 400 metriin tunturi kohoaa, että sai siinä hieman kuitenkin kiivetä.

Huipulla maasto ei ollut juurikaan rakkakivistä vain kallioista. Maisemat oli todella hienot kuten arvata saattaa. Sieltä näkyi Inarijärvelle päin sekä Venäjälle. Idässä en tunnistanut näkyviä huippuja, mutta varmaan ne korkeimmat ja komeammat oli naapurin puolella. Oli siellä jonkilainen lahonnut maanmittaustornikin sekä suloisia tunturilampia muutama, jotka houkutteli pulahtamaan.

Huipulla tuuli mukavasti niin hellepäivän kuumuus ei haitannut. Paarmoja on tänä kesänä ollut paljon, mutta tuulessa niistäkään ei nyt tällä retkellä ollut riesaa ja hyvä niin, sai nauttia luonnosta eikä vain juosta pirulaisia karkuun.

Kaiken kaikkiaan polku oli helppokulkuinen ja Tsarmitunturin huiputus hyvä päiväretki pituudeltaan. Rauhassa sai olla ja nauttia erämaatunnelmasta, vaikka suhteellisen lähellä oltiin metsäteitä.

Tsarmitunrurin erämaassa kokrein huippu Akalauttapää näkyi kohoavan noin 500 metriin ja sen tienoilla näkyi olevan mielenkiintoisen oloinen, jyrkkäreunainen Pahakuru. Myös erämaa-alueen eteläisellä puolella kulkee metsäautotie, josta alueen pääsee hyvin tavoittamaan, mutta tuolla puolen maastossa ei näkynyt retkikarttoihin merkittyjä polkuja, joten siellä joutunee suunnistamaan omin avuin. Myös Akalauttapää ja Pahakuru näyttäisivät olevan ainakin yhden yön retken kohde eikä päiväretki kuten itse Tsarmitunturi. Ehkä joku kerta siis sinne!

Kotimatkalla halusin vielä pyörähtää katsomassa Nellimiä sekä ajoin Paatsjoen sillalle. Kävin uimassa Inarijärvessä ja kylmäähän tuo helteestä huolimatta oli. Paatsjoen sillalta näkyi Venäjän puolelle ja sielläkin oma siltansa.

Lapin museoseikkailu: Kultamuseo innosti kokeilemaan kullan etsintää myös itse

Suunnittelimme Museokortin kesäkampanjaa varten Lapin museoseikkailun, joka vie tutustumaan kuuteen Lapin eri museoon. Seikkailumme on suunniteltu pitkän viikonlopun kulttuurikierrokseksi Lapissa, mutta teimme seikkailuja aikataulusyistä pitkin kesää.

Vierailimme Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa sekä Kulttuuritalo Korundissa. Kittilässä oli vuorossa Reinar Särestöniemen kotimuseo ja Sodankylässä tutustuimme Alariesto Galleriaan. Matka jatkuu Sodankylästä Tankavaaraan ja Kultamuseoon sekä kokeilimme kullanhuuhdontaa ja -kaivuuta myös itse. Seikkailumme viimeinen kohde on Siidan saamelaismuseo Inarissa.

Kultakuume iskee Kultamuseossa

Kultamuseo Tankavaarassa. Kuva: Heikki Sulander

Tankavaaran Kultakylä on kokonaisuus, josta löytyy paljon mielenkiintoista tekemistä kullan kaivamiseen sekä sen historiaan liittyen. Tankavaaran Kultamuseo tutustuttaa kävijät niin kullankaivuun historiaan Suomen Lapissa kuin myös muualla maailmassa. Valtavan mielenkiintoista oli perehtyä tietysti juuri Tankavaaran kultahistoriaan, mutta oppia myös paljon uutta kullankaivuusta maailmalla.

Pelkkä museokäynti ei meille riittänyt tällä kertaa vaan innostuimme kullan kaivuusta sen verran, että halusimme päästä kokeilemaan huuhdontaa sekä kaivamista itse. Kultamuseon vieressä sijaitseekin kätevästi Kultakylä ja mahdollisuudet kullanhuuhdonnan kokeilemiseen.

Kuva: Heikki Sulander

Kullanhuuhdonnan lyhyt oppimäärä

Kulta on metallia ja noin seitsemän kertaa raskaampaa kuin tavallinen maa- ja kiviaines. Sitä esiintyy maaperässämme hiekan ja maa-aineksen seassa ja sitä kaivetaan sekä koneellisesti, että käsin lapioimalla.

Ensimmäisenä kaivetaan haluttu määrä hiekkaa esimerkiksi ämpäriin taikka isommilla valtauksilla kottikärryittäin. Hiekka lasketaan ränniin, jonka tarkoituksena on huuhtoa suurin osa hiekasta pois ja jättää kulta sekä muu raskasmetalli ja mahdolliset korukivet rännissä olevaan matoksi kutsuttuun osaan, jossa on pieniä esteitä, johon kulta jää. Juuri painonsa vuoksi kulta painuu veden virratessa pohjalle ja jää rännin mattoihin kun taas kevyempi maa-aines huuhtoutuu pois.

Hiekkaa lapioidaan ränniin. Kuva: Heikki Sulander

Aivan viimeinen vaihe on vaskaaminen eli kullan huuhdonta, kyseiseen toimintaan tarkoitetulla vaskoolilla. Vaskooliin voi kaivaa myös pienemmissä määrin hiekkaa suoraan ja huuhtoa mahdollisen kullan esiin ilman nk. rännitystä.

Kuva: Heikki Sulander
Kuva: Heikki Sulander

Vaskoolia ravistellaan ensin ja saadaan kulta jälleen painonsa ansiosta painumaan muun hiekan alle. Tämän jälkeen hiekka huuhdotaan vaskoolista tietyin liikkein aina välillä ravistellen ja hiekan alta lopulta paljastuu tummempi niin kutsuttu upahiekka ja sen seasta itse kulta, jos onni suosii.

Tällainen määrä löytyy parista kymmenestä kottikärryllisestä hiekkaa.

Luonnon keskellä mieli rauhoittuu

Itse kun Tankavaarassa asun olen Lapin museoseikkailun lisäksi saanut seurata kullankaivajien elämää läheltä ja päässyt mukaan valtauksille näkemään myös koneellista kaivuuta sen lisäksi mitä Kultakylässä on käsinkaivuuta seurannut ja kokeillut.

Onhan se lapioiminen kottikärrykaupalla maata toki raskasta, mutta jotenkin myös rentouttavaa. Valtaukset sijaitsevat usein keskellä Lapin erämaita ja ulkona töitä tehdessä mieli jotenkin pysähtyy ja sitä rauhoittuu luonnon keskellä. Kuukkelikin saattaa käydä paikalla tervehtimässä.

Itse kullan huuhtominen puolestaan on koukuttavaa puuhaa kun sieltä hiekan alta toden totta paljastuu keltaista metallia kovan työn palkinnoksi.

Palataan kuitenkin vielä takaisin Kultamuseoon muun muassa legendaarisen Petronella-tarinan pariin sekä katsomaan miltä se kullankaivuu oikein näytti:

Koiranjuomalampi on täydellinen uimapaikka kesähelteillä

Kesähelteistä on saanut nauttia viime päivinä Lapissakin, joskin työn merkeissä. Vapaapäivän kunniaksi päätin kiertää tutun lenkin Jorpulipään huipulle ja pulahtaa matkan varrella Koiranjuomalampeen vilvoittelemaan.

Päivän mittaan lämpötila kohosikin lähelle kolmeakymmentä, joten pulahdus pienessä tunturilammessa oli oikein paikallaan.

Seuranani oli koko matkan ajan sen verran ystäviä, ettei juuri kehdannut pysähtyä ennen kuin ylhäällä tunturissa. En olekaan ennen niin reippaasti kipittänyt Jorpulipäälle kuin tänään kiitos takaa-ajavien paarmojen!

Huipulla tuuli mukavasti eikä hyönteiset olleet kiusaksi, joten sain hieman hengähtää ennen kuin suuntasin Koiranjuomalammen laavulle.

Koiranjuomalammen laavu on ihana taukopaikka Urho Kekkosen kansallispuistossa Tankavaaran geologisen polun varrella. Talvella laavulta tai lammen jäältä voi ihailla revontulia ja kesällä paikka on mitä parhain uimiseen.

Vesi on kirkasta ja rannalta näkee hyvin pohjan kivet. Onneksi otin uimakengät matkaan sillä kivilohkareet ovat melko liukkaat. Vesi ei ollut ollenkaan kylmää niin kuin olin ajatellut vaan sopivan lämmintä sukeltaa karkuun pinnalla vaanivia paarmoja.

Kirkkaasta vedestä huolimatta pinnan alla ei juuri ollut mitään kummempaa, kivilohkareita vain. Mutta uidessa tuli halu päästä tutkimaan enemmänkin näitä Lapin kirkkaita lampia. Toivotaan, että elokuussa olisi vielä lämmintä kun kiireet helpottavat.

Retkeni oli pyhitetty pelkästään Koiranjuomalammen tutkimiselle ja uintireissulle, ja koska nyt on metsäpalovaroitus ei tullut kyseeseenkään laittaa tulia laavulla. Eipä siinä malttanut juuri uinnin lisäksi enempää norkoilla kun paarmoja oli niin vietävästi.

Lapin museoseikkailu: Kullanhuuhdonnan juhannuskilpailut Tankavaarassa

Suunnittelimme Museokortin kesän museoseikkailija-kampanjaa varten Lapin museoseikkailun, joka vie tutustumaan kuuteen Lapin eri museoon. Seikkailumme on suunniteltu pitkän viikonlopun kulttuurikierrokseksi Lapissa, mutta teimme seikkailuja aikataulusyistä pitkin kesää.

Vierailimme Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa sekä Kulttuuritalo Korundissa. Kittilässä oli vuorossa Reinar Särestöniemen kotimuseo ja Sodankylässä tutustuimme Alariesto Galleriaan. Matka jatkuu Sodankylästä Tankavaaraan ja Kultamuseoon sekä kokeilimme kullanhuuhdontaa ja -kaivuuta myös itse. Seikkailumme viimeinen kohde on Siidan saamelaismuseo Inarissa.

Tankavaarassa seikkailumme vei Kultamuseoon, joka on oikea tarinoiden aarreaitta kaikkea Lapin kullan historiaa unohtamatta. Kultamuseossa tarinoiden parissa voisi viettää aikaa vaikka koko päivän, mutta kultakuume kun iski oli kultaa päästävä vielä huuhtomaan itsekin. Videolla pääset hyppäämään mukaamme Tankavaaraan ja kullan maailmaan:

Ensikertalaisena kullanhuuhdontakilpailuissa

Kun olimme tutustuneet kultahistoriaan sekä kokeilleet itsekin kullanhuuhdontaa Kultakylässä koitti juhannus ja kullanhuuhdonnan juhannuskilpailut. Tähän oli tietenkin osallistuttava ja meidän Lapin museoseikkailijaporukasta kilpailuun lähtivät allekirjoittanut sekä Rinkkaputki-blogin Anne!

Kullanhuuhdonnan kilpailuissa tarkoituksena on löytää tietty määrä kultahippuja mahdollisimman hyvässä ajassa. Tuomaristo piilottaa ennalta sovitun määrän (5-12) kultahippuja ämpärilliseen hiekkaa ja kilpailijat eivät tiedä tätä määrää vaan kilpailutilanteessa sitten tyhjentävät ämpärin vaskooliin ja koettavat huuhtoa kaikki hiput mitä löytävät talteen.

Hyvä aika ämpärillisen tyhjentämiseen näytti olevan yhdestä kolmeen minuutin paikkeilla ja ratkaisevaa on, että jokaisesta hukatusta kultahipusta saa kolmen minuutin aikasakon. Eli voittajan tulee olla sekä nopea, että löytää kaikki piilotetut hiput!

Osallistuimme aloittelijoiden sarjaan Annen kanssa ja meidän ajat oli toki aika paljon pidempiä kuin kokeneempien kisaajien. Mutta olen oikein ylpeä tuloksestani sillä löysin kaikki kahdeksan hippua ajassa 5:31 ja sijoituin hopealle. Tästähän alkaa uusi harrastukseni!

Palkintona oli pokaali ja ehtaa kultaa sekä löydetyt kisahiput sai tietysti pitää.

Juhannus oli Tankavaarassa sateinen, mutta mieleenpainuva. Oli hauskaa päästä kokeilemaan tuota kullanhuuhdonnan kilpailua, joka onkin isossa osassa nyt elokuussa kun Kullanhuuhdonnan Maailmanmestaruuskilpailut valloittavat Tankavaaran. Itsehän menin jo nimeni ilmoittamaan MM-kisojen aloittelijoiden sarjaan, saa nähdä miten käy!

Jutun kuvat: Heikki Sulander

Lapin museoseikkailu: Siidan saamelaismuseo ja Inarijärven risteily Ukonkivi-saarelle

Suunnittelimme Museokortin kesäkampanjaa varten Lapin museoseikkailun, joka vie tutustumaan kuuteen Lapin eri museoon. Seikkailumme on suunniteltu pitkän viikonlopun kulttuurikierrokseksi Lapissa, mutta teimme seikkailuja aikataulusyistä pitkin kesää.

Vierailimme Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa sekä Kulttuuritalo Korundissa. Kittilässä oli vuorossa Reinar Särestöniemen kotimuseo ja Sodankylässä tutustuimme Alariesto Galleriaan. Matka jatkuu Sodankylästä Tankavaaraan ja Kultamuseoon sekä kokeilimme kullanhuuhdontaa ja -kaivuuta myös itse. Seikkailumme viimeinen kohde on Siidan saamelaismuseo Inarissa sekä Inarijärven risteily katsomaan tunnettua nähtävyyttä Ukonkiveä.

Siidan saamelaismuseo on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka esittelee saamelaisten historiaa sekä tapoja ja kulttuuria. Museo käsittää sisätilojen pysyvät sekä vaihtuvan näyttelyn ja ulkomuseon, jossa kävimme muun muassa opettelemassa suopungin heittoa! Tule mukaan oheisen videon myötä kanssamme Siidaan:

Siidan kierroksen jälkeen lähdimme aivan Siidan pihalta lähtevällä risteilylautalla Inarijärven risteilylle.

Inarijärvi on Suomen toisiksi suurin sekä Lapin maan suurin järvi, joka levittäytyy lähes merimäisesti silmänkantamattomiin. Keskellä järveä kohoaa selkeästi muista saarista erottuva Ukonkivi, joka on aikanaan ollut saamelaisille pyhä palvonnan paikka.

Saarelle astuessa halusin pyhittää ajatuksen jos toisenkin Ukko -jumalalle

Aikoinaan kun Ukonkivi oli pyhä palvontapaikka, jolle naiset eivät saaneet astua lainkaan ja miehetkin soutivat rantaan kunnioittavasti hiljaisuuden vallitessa, etteivät vain häiritsisi mahtavaa Ukko-jumalaa metelillä. Nykypäivänä risteilyalus vie turisteja Siidan satamasta tutustumaan kiveen ja sen kallioille astuvat niin miehet kuin naisetkin.

Ihmisjoukossa saarelle saapuessa koin kuitenkin hyväksi mielessäni pyhittää ajatus jos toinenkin Ukko-jumalalle ja pyytää vähän anteeksi sitä, kun jalallani maihin nousin. Saaren erikoinen muoto ei antanut ihmetyksen aihetta, miksi kalliota on pidetty pyhänä.

Ukonkiven huipulta avautuvat maisemat olivat kerta kaikkiaan hienot. Erämaisessa järvessä näkyi lukuisia saaria ja aivan horisontissa jylhiä tuntureita.

Ukonkivelle rakennettuja rappusia pitkin oli helppo nousta kallion huipulle näkemään parhaimmat maisemat. Risteilyllä aikaa saarelle on vain 20 minuuttia ja mietimmekin, että olisi hienoa vierailla täällä omin kyydein joskus. Viereisessä saaressa näkyikin melojia rantautuneena.

Inarijärven risteily on hieno kokemus, joka kannattaa hyödyntää Siidan museossa vierailtaessa. Risteilyt lähtevät Siidan satamasta kesäisin kahdesti päivässä kohti Ukonkiveä, jossa pysähdytään säävarauksella. Matkan varrella nähdään myös vanha hautausmaasaari sekä ranta, josta lähtee vaellusreitti Pielpajärven erämaakirkolle. Patikoimaan aikovat voivat jäädä laivasta tässä pois.

Museokortin seikkailukierros oli hienoa päättää Inarissa ja kruunata museokesä Inarijärven risteilyllä. Lapin museoista kiersimme jo hyvän osan, mutta vielä on kohteita näkemättä. Ehkä näemme vielä Lapin museoseikkailusta osan kaksi!

Jutun artikkelikuva: Heikki Sulander