Keväinen retki Iso Haapasaareen Jyväskylässä

Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsee Haapaniemen päässä pitkulaisen muotoinen saari nimeltään Iso Haapasaari. Saaren luonto on monimuotoista ja arvokasta ja sinne onkin perustettu luonnonsuojelualue sekä luontopolku.

Polulla on pituutta vajaat kolme kilometriä ja se kulkee vaihtelevasti lehtimetsissä sekä kallioilla mäntyjen katveessa. Reitin varrella on yksi tulipaikka. Puolivälissä saarta polku haarautuu oikoreitille suoraan tulipaikalle saaren halki. Itse saari ei ole kuin reilun kilometrin mittainen pituudessaan ja leveyttä saarella on enimmillään vain 200 metriä, joten polkua talsiessa on Päijänne kokoajan vierellä, joskin tähän aikaan vuodesta vielä jäässä.

Jyväskylän kunnan sivu Iso-Haapasaaren luontopolusta.

Näin aikaisin kevättä maasto on vielä osin luminen ja mutainen, joten kengiksi kannattaa valita sellaiset hyvät, jotka saavat likaantua ja pitävät ehkä vettäkin. Nyt kun puissa ei vielä ole lehtiä on luontopolulla melko karun näköistä, mutta voi vain kuvitella kuinka vehreä saari on kesäaikaan. Retkipaikka -verkkomediassa on hyvä juttu paikasta kesällä.

Luontopolun opastetauluissa mainitaan käpytikasta, joka pesii saaressa ja kuulimmekin tikan äänen kun se oli työn touhussa saaren metsikössä. Lisäksi reitillä kerrotaan paikan kasvillisuudesta, puulajeista ja maaston muotojen synnystä.

Koirakaverit ovat tervetulleita Haapasaareen, mutta koska se on luonnonsuojelualuetta on karvaiset ystävät pidettävä täällä kytkettynä vaikka muita ihmisiä ei paikalla olisikaan. Lisäksi koirien kiinnipitoaika on maaliskuun alusta elokuun loppuun asti. Lisätietoa koirien kanssa retkeilystä ja säännöistä löytyy Luontoon.fi -sivustolta.

Suuri osa polusta on helppokulkuista leveää kävelyuraa ja satunnaisesti kivisempää sekä juurakkoisempaa etenkin nousujen ja laskujen kohdalla. Reitti tuntuu helppokulkuiselta eikä nousut ole kovinkaan jyrkkiä. Pohjoispäädyssä saarta löytyy hieno kalliolohkare, josta on ihan jyrkkä pudotus alas rantaan.

Saarta kiertäessä vastapäivään tullaan lopulta Haapasaaren tulipaikalle, joka sijaitsee saaren länsirannalla. Tulipaikalla on nuotiota varten paikka, mutta ei esimerkiksi puuhuoltoa tai -vajaa, joten kannattaa ottaa puita matkaan mikäli haluaa nautiskella nuotiosta. Tietysti maastopalovaroitukset huomioiden.

Näin kevätaikaan sulava lumi paljastaa maasta kaikenlaista moskaa, mutta oli mukava huomata, ettei luontopolun varrella tai nuotiopaikalla juuri ollut roskia. Siellä olikin opastekyltti, joka muistutti roskattomasta retkeilystä ja pitäisi se ymmärtääkin, että pois jaksaa kyllä viedä kaiken minkä retkelle on kantanutkin.

Haapasaaren luontoreitillä ei ole jätehuoltoa eikä sen vuoksi esimerkiksi roskiksia, mutta vaikka joissakin luontokohteissa saattaa ollakin minusta on parempi retkeillä aina sillä periaatteella, ettei jätä mitään jälkeensä.

Auringonlaskun aikaan Porkkalanniemessä, Kirkkonummella

En ole aikoihin nähnyt merta ja merenrantakallioita, joten oli kivaa pitkästä aikaa tehdä retki rannikolle! Porkkalanniemi on suosittu eikä suotta, sen kallioiset metsä- ja merimaisemat ovat upeita. Siitä on tosin kauan kun olen täälläkään viimeksi käynyt, ja ulkoilualue on uudistunut jonkin verran ja poluilla on merkkejä, joita seuraamalla ei ainakaan pääse eksymään!

Lintubongareille tämä on ihan paratiisi ja minäkin näin muun muassa haahkoja, tiiran, joka piti minulle kalastusnäytöstä ja viimeisenä pois lähtiessä vielä huuhkajan, jota en ole koskaan ennen nähnyt luonnossa!

Varsinainen luontoilta eilinen lopulta olikin kun Kirkkonummella pyöri aivan tolkuttoman paljon metsäkauriita, muutama valkohäntäpeura sekä yksi hirvi.

Tässä kuvia auringonlaskusta niemessä:

Kevätpyöräilyllä Jyväskylässä – Sippulanniemi

Pääsin viettämään viikonloppua vanhaan kotikaupunkiini Jyväskylään, kun olimme Tankavaaran kultakylän kanssa Retkelle -messuilla. Minulla on asunto vielä täällä ja kävin nauttimassa lämpimästä auringonpaisteesta ja pyöräilemässä lempi reittini Kuokkalan lähistöllä.

Jyväskylän rantaraitti lienee kaupungin suosituimpia ulkoilu- ja pyöräilyreittejä, mutta muualtakin löytyy hyviä teitä ja kauniita maisemia. Itse olen asunut pitkään Kuokkalassa ja siinä lähistöllä sijaitseva Sippulanniemi on ihana pyöräillä ympäri. Sippulanniemessä kulkee myös noin neljän kilometrin mittainen luontopolku, joka on todella kiva!

Minä menen yleensä reitille Kekkolan läpi kohti Keljon marketteja ja poikkean tielle, joka lähtee Golf -radan vierestä Keljonlahden rantaa pitkin. Edenpänä Keljon voimalaitosta vastapäätä on kiva kallio, jolla tykkään istuskella etenkin aurinkoisella säällä!

Jyväskylässä pidän eniten veden läheisyydestä. Viime kesän helteissä oli aivan ihanaa mennä uimaan puhtaisiin järviin. Luonto on muutenkin Jyväskylässä läsnä ja liikkumaan pääsee monella tapaa ulkona niin pyöräillen, jalan kuin vaikka talvisin hiihtäen.

Sippulanniemen kärjen jälkeen tullaan Pohjanlahden rantaan, jonka varrella on Ristikiven uimaranta ja muutama yksittäinen laituri, joista olen joskus pulahtanut uimaankin, kun en ole kaivannut uimarannan hälinää ympärille. Pohjanlahden päässä on Tikan uimaranta, joka on Jyväskylässä aivan lempparini! Ehkä siihen voi vaikuttaa asuinpaikkani siinä vieressä, mutta Tikan ranta on yleensä melko rauhallinen ja siinä on hyvä pohja. Talvella tässä pääsee myös pulahtamaan avantoon!

Tikan rannasta voi halutessa polkaista vaikka kohti Kuokkalan kartanoa, ja sieltä poiketa rantaraitille, jolloin pääsee kiertämään koko Kuokkalan!

Hyvästit talvelle – Keväthiihto Jorpulipäälle

Täällä Tankavaarassa on ollut jo niin lämpimiä ja aurinkoisia kelejä, että lumet sulavat huimaa vauhtia ja hanget pehmenevät. Enää ei mene kuin pari lämmintä päivää ja lumi muuttuu niin pehmeäksi, että suksi vain humahtaa siitä läpi maahan asti. Kunnon hankiaisia ei oikein tänä talvena tullutkaan, mutta suksilla ja liukulumikengillä pääsi kyllä hyvin kulkemaan.

Kävimme Rinkkaputken Annen kanssa hiihtämässä Tankavaaran geologisen polun ja kiipesimme vielä Jorpulipään huipulle ihailemaan maisemia. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että miltei T-paidassa olisi voinut hiihdellä suon yli. Jorpulipään huipulla sitten tuulikin kylmästi.

Liukulumikengillä kukkulan päälle oli aivan ihana mennä, kun sukset pitivät mäessä ja pystyi vain kävelemään jyrkissäkin paikoissa. Alas tullessa olikin sitten ongelmia, sillä itse en vain osaa ohjata liukulumikenkiä oikein ja tulin etana-vauhtia. Annen suomalaiset OAC-sukset ohjautuvat paljon paremmin kuin minun paljon halvemmat muovisukset. Niissä onkin teräskantit ja minun lainasuksissani ei mitään, joten omani luistavat ihan holtittomasti sivusuunnassa.

Jorpulipää eli Iso Tankavaara kohoaa 470 metriin merenpinnan yläpuolelle ja maisemat ovat huipulta henkeäsalpaavat ympäri Urho Kekkosen kansallispuistoa. En kerta kaikkiaan malta odottaa kesää, että tuonne pääsee vaeltamaan!

Huipulta näkyvät myös kuuluisat Nattas-tunturit ja Pyhä-Nattanen, joka on suosittu retkeilykohde. Näin talvisaikaan se on kuitenkin hyvin vaikeasti saavutettavissa, ellei mahdotonta, joten upeita tuntureita voi ihailla kätevästi täältä Tankavaarasta käsin!

Ilta-auringossa suolla hiihtäessä maisema värjäytyi kultaan. Sopivaa Tankavaaran kultakylälle! Jokseenkin haikea mieli tuli, sillä tämä taisi olla viimeinen hiihtokerta tälle talvea. Itse nautin kaikkein eniten juuri täällä, erämaassa omia reittejä pitkin hiihtämisestä. Mutta kylläpä jo kutkuttaa päästä näkemään, miltä nämä maisemat näyttävätkään lumen alla!

Täällä erämaassa hiihtäessä ei vieläkään ihan usko, että tämä kaikki on vain muutaman metrin päässä kotiovelta ja upea puisto levittäytyy kilometreittäin eteenpäin.

Takaisinpäin hiihtäessä loin vielä viimeisen silmäyksen Jorpulipään suuntaan, joka alkoi kadota metsän taa. Nähdään taas kun lumet ovat sulaneet!