Karvaselän Kummituskämppä

Saariselän keskustan läheisyydessä vilkkaitten hiihtoreittien varrella nököttää pieni harmaa tupa. Mökki ei juuri herätä huomiota, ellei satu tietämään, että siinä on jotakin erikoista. Kyseessä on Karvaselän vanha kummitteleva tupa, niin sanottu Kummituskämppä.

Alkuperäinen Karvaselän tupa rakennettiin 1800 -luvulla Inari-Saariselkä postipolun varteen, ja tämä Saariselän lomakylän vieressä oleva rakennus siirrettiin aikoinaan sieltä tänne. Tämä talo on myös rakennettu uudelleen kertoman mukaan alkuperäisen tuvan tuhouduttua tulipalossa.

Aikoinaan vierailijat, jotka yöpyivät tuvassa kertoivat kokeneensa selittämättömiä tapahtumia ja 1900 -luvun alussa uskottiin, että kauppias Sohvi Tammela oli kummittelun takana. Kauppiaan uskottiin kuolleen kun hän katosi Kittilän ja Ruijan välimaastoon poikansa kanssa.

Niin tai näin nykyisellään tupa on oikein sympaattinen ja seinämässä oleva taulu kertoo hauskasti Karvaselän Kummituksen tuumailuja:

Tässä karhu on loikannut joen yli! Jäljet näkyvät selvästi vastarannan lumikinoksessa. Tämä on jo toinen yö ilman unta ja olen väsynyt. Vielä on aikaa muutama tunti ennen lumen pehmenemistä, sen jälkeen sukset eivät enää kanna. On siis jatkettava.

Tulin kaksi viikkoa sitten Hirvassalmen poroerotusaidan lähelle, missä karhu oli raadellut useita poroja niiden ollessa kaivoksella. Miten helpolta sen pyydystäminen tuntui: Odottaisin sen palaavan takaisin haaskalle ja sitten… Mutta karhu varmaan tiesi läsnäoloni ja pakeni. Kaksi viikkoa olen seurannut sitä, vain yhden kerran päässyt kaukaa näkemään. Karhu on valtava, ajattelin kun katsoin sen jälkiä joentörmässä. Sen täytyy myös olla väsynyt… ja jossain lähellä.

Joskus vuosia sitten istuin ritsin reunalla ja kuuntelin kuinka vanha karhunpyytäjä muisteli kaverilleen metsästyksen kulkua. Vuosi taisi olla 1951. Silloin tämä kämppä sijaitsi Inarin Kittilän polkutien varrella Karvaselässä. Nyt vuosikymmenten jälkeen tarinat ovat muuttuneet ja ympäristö on vaihtunut. Nyt kuuntelen eri puolilta Suomea ja ulkomailta tulleiden tarinoita.

Muuten, voitteko kuvitella miltä iso karhu näyttää kun sen oikein säikäyttää? Ihmisten säikyttäminen ei ole ollenkaan niin hauskaa. Sen sijaan on hauskaa viilettää pitkin tuntureiden rinteitä huimaa vauhtia hiihtäjän suksien kannoilla. Tai kauniina kevätpäivänä leikkiä ”kylmän huokujaa” ja puhaltaa ”turjan” perältä sellaiset pakkashuurut, jotka tuntuvat hiihtäjän luissa ja ytimissä. Lauhan lounatuulen myötä saatan ripotella männyn neulasia latu-uralle hiihtäjien harmiksi!

Koska muuten viimeksi olet kurkistanut suksiesi kannoille…

Näin päivänvalossa useiden hiihtäjien suksiessa ohi kämppä ei tuntunut kovinkaan kummittelevalta, mutta tarina oli hauska ja hämärtyvässä illassa paikka voisi ollakin hieman aavemainen!

Luolaseikkailu luontoäidin syliin – Högbergetin virtauseroosioluola

Liekö tässä yksi Suomen kauneimmista luolista? Kirkkonummella sijaitseva Högbergetin luola on erikoinen, sisältä pisaran muotoinen luola. Se on melko pieni ja sisälle tultua on ihan kuin olisi astunut luontoäidin sisälle, sen kohtuun. Muotonsa luola on saanut jääkauden jäljiltä kun sulamisvedet ovat muokanneet sen seinämiä, saaden tämän erikoisen muodon aikaan.

Luolan löytäminen jo itsessään oli oma seikkailu sillä koko Högbergetin nyppylä on ensin kierrettävä, ettei häiritse viereisen hevostilan pihan rauhaa. Itse etsin luolan suuaukkoa aluksi liian korkealta kallion rinteestä ja taisin jossain kohdassa kävellä itse luolan päällä silti huomaamatta paikkaa. Vaikka luolan suuaukko ja kivilohkareet sen ympärillä ovat tunnistettavan muotoisia, se onnistui silti piiloutumaan hyvin maastoon.

Paikassa oli jotenkin taianomainen tuntu, niin erikoinen luola on muodoltaan. Katosta lankeavat valonsäteet loivat tunnelmaa ja yhdessä varjojen kanssa korostivat pyöreitä muotoja. Kammion seinämät tuntuivat käsissä aivan sileiltä.

Luola on kaunis ja hieno, mutta tänne aikovan tulee muistaa aivan vieressä sijaitseva hevostila ja kunnioittaa sen rauhaa. Paikan viereen ei pääse autolla vaan käveltävää riittää, lisäksi Högbergetin vuori tulee kiertää polkuja pitkin, ettei päädy yksityisille maille häiritsemään.

Äiti Maa

Hyyppäänvuori Laukaassa

Käytiin iltapuhteena sunnuntaina kiipeämässä Laukaan Hyyppäänvuorelle, jolle reitti onkin melko jyrkkä ja hengästymään pääsee vaikka lyhyt matka onkin.

Paikalla oli muutakin porukkaa nauttimassa hienoista keleistä ja maisemista vaan hyvin mahduttiin mukaan. Siitä on jo vuosia kun olen ensimmäisen kerran vuorelle kiivennyt, silloin hieman eri reittiä vaan nyt ajettiin auto viralliselle parkkipaikalle, josta lähti metkitty selkeä polku kyltteineen kohti huippua. Matkaa parkkipaikalta ei ole kuin reilun kilometrin verran.

Jyväskylästä jos aikoo Hyyppäälle tulee ajaa noin 30 kilometrin päähän Saviolle Laukaaseen, josta pientä hiekkatietä perille asti. Siellä on paikoin opasteitakin tien varrella.

Keli oli tosiaan hieno ja saatiin mukavia kuviakin otettua komeissa maisemissa. Tämä näköala tosiaan vetää vertoja Suomen kansallismaisemalle Kolilla!

Kuvia kanssani otti Tiina.

♥ Kaya