Talvi on monesti todella pitkä etenkin täällä Lapissa ja sellaiselle, joka nauttii erityisen paljon kesästä. Minusta usein tuntuu kuin olisin jumissa kaiken sen lumen keskellä sillä en pääse liikkumaan samalla tavalla kuin kesällä, missä vain tai minne vain. Viime aikoina olen kuitenkin hikoillut tuolla hangessa tehden itselleni polkuja lähimetsään, jotta pääsisin kulkemaan muuallakin kuin vain tiellä ja hiihtolatuja pitkin. Itseasiassa nyt hanki kantaa jo välillä noita liukulumikenkiäni, joten rämpiminen hangessa ei ole aivan mahdotonta.
Metsä kotini vieressä on muodostunut uskomattoman tärkeäksi ja halusin päästä jo kulkemaan samoja reittejä kuin kesällä, saatoin viettää päivässä tunteja tuossa metsässä vaellellen ilman päämäärää — Malla-koira tietysti mukana ja sillä tavoin rentouduin.
Olen töissä paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja ystäviäkin näen paljon, joten tarvitsen sen vastapainoksi yksinoloa ja viihdyn erinomaisesti itsekseni. Minun on vaikea kuvitella elämää enää kaupungissa kaiken hälinän keskellä, jossa sosiaalisiin tilanteisiin joutuu huomattavasti enemmän. Metsä on rauhaisa ja omat retket ja yksinolo tuovat minulle energiaa.
Luonnossa saa myös olla oma itsensä ja se varmaan onkin se voimaannuttava kokemus, jota saan. Ei tarvitse miettiä miltä näyttää tai kuulostaa, sanooko jotain oikein ja niin edelleen. En sano, että muut ihmiset vaatisivat mitään sellaista vaan ennemminkin itse itselleen niitä ”rajoitteita” luo ja stressitekijöitä. Ei aina, mutta joskus.
Lempimetsästässäni on monta kivaa paikkaa ja olen todella iloinen kun pääsin näkemään metsää näin talvella. Kesäisin Mallan kanssa viilennytään sellaisissa pienissä metsälammissa ja loppukesästä metsä on pullollaan mustikkaa ja variksenmarjaa. Viime vuonna innostuin myös sienestämään ja löysin hyvän paikan josta aion tänäkin vuonna käydä etsimässä korvasieniä.
Näin talvella metsä uinuu talviunta ja ainoita kulkijoita näytti olleen enimmäkseen jänikset ja oravat. Kiepistä välillä lehahtaa häiriintyneenä teeri kun sattuu kulkemaan liian läheltä. Ketun jälkiäkin on, mutta huomattavasti enemmän tuolla talojen lähistöllä kuin metsän uumenissa, liekö löytävät jotakin tarpeellista ihmisten asutusten liepeillä.
Aurinko tekee myös ison osan hyvästä mielestä. Sinänsä kaamos ei minusta tunnu täällä Lapissa mitenkään raskaalta — siihen aikaan on niin paljon kauniita värejä ympärillä ja sellaista sydäntalven taikuutta, mutta kun monta päivää on pilvistä ja harmaata auringon näkeminen on uskomattoman virkistävä tunne. Usein se tarkoittaa myös kiristyvää pakkasta, mutta se ei tule esteeksi kun pukeutuu vain hyvin. Tuolla hangessa tuli lähinnä hiki, vaikka aamulla mittari näytti -25 astetta.
Talvi ei tosiaan ole vielä ohitse sillä nyt eletään sitä pakkastalven aikaa, jolloin kylmimmät kelit yleensä ovat sekä suurin määrä lunta. Auringon myötä tulee hankikantotalvi ja toukokuussa ollaan hetken aikaa välivaiheessa kun ei enää pääse kunnolla hiihtämään, mutta kevätkään ei vielä täällä ole kunnolla alkanut. Lisääntyvät aurinkoiset kelit luovat kuitenkin innostunutta mieltä kesää odottaessa.
-Kaija