Kaamoksen keskellä Joulu

Joulun aikaan on sattunut muutama oikein kylmä päivä. Oikeastaan jo ennen joulua yhtenä päivänä lämpötila oli laskenut alle -20 asteen ja iltaa kohden kotona mittari näytti -27 parhaimmillaan. Tuona päivänä kävin Inarissa kaamoksen värejä ihailemassa, muuten kun päivät ovat olleet melko harmaita ja pilvisiä.

Mallan kanssa käytiin ihailemassa Juutuanjoen pauhuja ritakoskella. Kirjoitin päivästä myös Retkipaikan joulukalenteriin, jutun voit käydä lukemassa täältä. Malla koki ensimmäiset kovat pakkaset tuolloin ja kosken pauhu oli myös jännittävää sen mielestä.

Upea paikka olikin! Alkutalvesta kävin Jäniskoskella ja nyt ihailtiin kuohuja Ritakosken kohdalta.

Joulu tuli hiljalleen ja sain viettää sen muutaman työpäivän jälkeen vapaalla rentoutuen yhdessä ystävän kanssa. Se oli erilainen joulu sillä yleensä sitä on ollut viettämässä vanhempien luona tai sitten töissä, mutta nyt olinkin vain kotona. Kävimme jouluaterian syömässä aattoiltana Tankavaarassa, ja muuten rentouduttiin ja ulkoiltiin Mallan kanssa.

Joulupäiväksi taivas selkeni ja pakkasen kiristyessä tulikin oikein loistava ulkoilusää. Malla nauttii talvesta ja lumesta.

Yöllä tuli oikein kylmä ja seuraavaksi päiväksi alle -30 astetta. Kotona ulko-ovi keräsi huurrekerroksen sen ja välioven väliin ja takkaa sekä saunaa tuli lämmitettyä ahkerasti.

Emme valitettavasti saaneet nähdä revontulia, mutta kuutamoyö itsessään oli silti taianomainen. Yhtenä iltana näimme hailakan vihreän juovan taivaanrannassa, mutta ei mitään mainittavaa.

Kylätie oli joulun aikaan upean näköinen kun kyläläiset olivat laittaneet jäälyhtyjä pitkin katua. Meillä on muutenkin hiljaista ja pimeää niin jouluvalot ja lyhdyt näyttävät talvella niin kauniilta.

Yhtenä iltana tuli kaivettua nuotiopaikkakin pihalta esiin ja laitettua tulet. Kyllä tunnen itseni onnekkaaksi kun saan asua tällaisessa paikassa. Tuli on aina maaginen ja sen katseluun voisi kuluttaa loputtomasti aikaa ja ihanaa on, että sen voi sytyttää pihaan koska vaan ja nauttia.

Kaamosretki Salamajärven kansallispuistossa ja pimeänpelon kohtaamista.

Olen valtavan innoissani talvesta ja lumesta. Tein vapaapäivän sattuessa retken Salamajärven kansallispuistoon fiilistelemään alkavaa talvea ja kaamoksen upeita värisävyjä! Marraskuu on ollut erittäin harmaa marraskuulle tyypilliseen tapaan, mutta tuona iltapäivänä taivas selkeni ja luonto järjesti upean talvisen auringonlaskun minulle ihailtavaksi!

Salamajärvi

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajalla Perhossa. Puisto on laaja ja täällä voi valita lyhyistä päiväretkistä useamman yön vaelluksiin sillä reittejä riittää. Pisimmät vaellusreitit ovat Hirvaankierros 58km ja Peuran polku 77km. Tuo Hirvaankierros minua houkuttaisi joskus tehdä!

Salamajärvellä olo on kuin olisi tullut erämaahan ja puisto muistuttaa paikoin Lappia. Mukavaa on, että se on niin lähellä kuitenkin kotikaupunkiani Jyväskylää, että erämaista rauhaa kaivatessa tänne pääsee helposti tekemään retken!

Maasto on tasaista, mutta  paikoin kulkemisen tekee hankalaksi puiston maisemiin ominaiset pirunpellot eli rakkakivikot. Muutoin Salamajärvi on pitkälti suomaisemia ja aarnimetsiä.

Puiston tunnuseläin on metsäpeura ja onnekas voi nähdäkin soiden laitamilla tämän Salamajärven metsien kuninkaan. Metsäpeura hävisi Suomen luonnosta aikanaan, mutta muun muassa Salamajärvelle istutettiin laji uudestaan ja tuoduista peuroista on muodostunut jo melko iso kanta alueelle.

Minulla ei onni suosinut enkä metsäpeuraa nähnyt, mutta kaiketi pidin sen verran kovaa ryminää, että mahdolliset eläimet ovat minut kiertäneetkin kaukaa.

Olen ollut täällä viime kevättalvena viettämässä ensimmäistä kertaa talviyötä ulkona. Silloinen sijaintimme oli Heikinjärvi ja mukana oli ystävä. Nyt yksin liikkuessa ja illan hämärtyessä tuli jälleen kova pimeänpelkoni esiin ja syötyäni tulilla lähdinkin pian kulkemaan polkua takaisin.

Pidin kuitenkin talviyöpymiskokemuksesta niin paljon, että haluan yöpyä talvisaikaan vielä uudelleen. Mutta ystävä se on otettava mukaan sillä oma mielikuvitus kuulee ja näkee ympärillä kaikenlaista, jos olen vain omassa seurassani.

Täysin kummallista on, että kun hetkeksi pysähtyy ja sammuttaa vaikkapa taskulampun valon ja katsoo tähtitaivaalle sitä yhtäkkiä onkin tietoinen ympäröivästä luonnosta. Hiljaisuudessa huomaa, ettei mitään pelättävää ole ja ilman taskulampun valoa sitä jotenkin ”näkee” pimeän metsän paremmin.