Saariselän keskustan läheisyydessä vilkkaitten hiihtoreittien varrella nököttää pieni harmaa tupa. Mökki ei juuri herätä huomiota, ellei satu tietämään, että siinä on jotakin erikoista. Kyseessä on Karvaselän vanha kummitteleva tupa, niin sanottu Kummituskämppä.
Alkuperäinen Karvaselän tupa rakennettiin 1800 -luvulla Inari-Saariselkä postipolun varteen, ja tämä Saariselän lomakylän vieressä oleva rakennus siirrettiin aikoinaan sieltä tänne. Tämä talo on myös rakennettu uudelleen kertoman mukaan alkuperäisen tuvan tuhouduttua tulipalossa.
Aikoinaan vierailijat, jotka yöpyivät tuvassa kertoivat kokeneensa selittämättömiä tapahtumia ja 1900 -luvun alussa uskottiin, että kauppias Sohvi Tammela oli kummittelun takana. Kauppiaan uskottiin kuolleen kun hän katosi Kittilän ja Ruijan välimaastoon poikansa kanssa.
Niin tai näin nykyisellään tupa on oikein sympaattinen ja seinämässä oleva taulu kertoo hauskasti Karvaselän Kummituksen tuumailuja:
Tässä karhu on loikannut joen yli! Jäljet näkyvät selvästi vastarannan lumikinoksessa. Tämä on jo toinen yö ilman unta ja olen väsynyt. Vielä on aikaa muutama tunti ennen lumen pehmenemistä, sen jälkeen sukset eivät enää kanna. On siis jatkettava.
Tulin kaksi viikkoa sitten Hirvassalmen poroerotusaidan lähelle, missä karhu oli raadellut useita poroja niiden ollessa kaivoksella. Miten helpolta sen pyydystäminen tuntui: Odottaisin sen palaavan takaisin haaskalle ja sitten… Mutta karhu varmaan tiesi läsnäoloni ja pakeni. Kaksi viikkoa olen seurannut sitä, vain yhden kerran päässyt kaukaa näkemään. Karhu on valtava, ajattelin kun katsoin sen jälkiä joentörmässä. Sen täytyy myös olla väsynyt… ja jossain lähellä.
Joskus vuosia sitten istuin ritsin reunalla ja kuuntelin kuinka vanha karhunpyytäjä muisteli kaverilleen metsästyksen kulkua. Vuosi taisi olla 1951. Silloin tämä kämppä sijaitsi Inarin Kittilän polkutien varrella Karvaselässä. Nyt vuosikymmenten jälkeen tarinat ovat muuttuneet ja ympäristö on vaihtunut. Nyt kuuntelen eri puolilta Suomea ja ulkomailta tulleiden tarinoita.
Muuten, voitteko kuvitella miltä iso karhu näyttää kun sen oikein säikäyttää? Ihmisten säikyttäminen ei ole ollenkaan niin hauskaa. Sen sijaan on hauskaa viilettää pitkin tuntureiden rinteitä huimaa vauhtia hiihtäjän suksien kannoilla. Tai kauniina kevätpäivänä leikkiä ”kylmän huokujaa” ja puhaltaa ”turjan” perältä sellaiset pakkashuurut, jotka tuntuvat hiihtäjän luissa ja ytimissä. Lauhan lounatuulen myötä saatan ripotella männyn neulasia latu-uralle hiihtäjien harmiksi!
Koska muuten viimeksi olet kurkistanut suksiesi kannoille…
Näin päivänvalossa useiden hiihtäjien suksiessa ohi kämppä ei tuntunut kovinkaan kummittelevalta, mutta tarina oli hauska ja hämärtyvässä illassa paikka voisi ollakin hieman aavemainen!