Ensilumen tulo kuvina

Talvi tuli oikein kerralla tänne Lappiin ja lunta tuntuu satavan vain lisää. Jaksan edelleen ihmetellä sitä, kuinka nopeasti vuodenajat vaihtuvatkaan täällä ja miten erilaisia aikoja esimerkiksi pelkkä talvi sisältää. Värikäs syksy oli hetkessä ohi kun ensilumi satoi maahan ja pian koittaa kaamos.

Ensimmäinen lumipeite tuli tuntureille jo syyskuun loppupuolella. Nousimme Kiilopäälle ihmettelemään alkavaa talvea ja henkeäsalpaavia maisemia.

Noin kolme viikkoa myöhemmin satoi kunnolla ensilumi ja kävelimme tällä kertaa Kiilopään Poropolun, joka on noin 5,6 kilometrin mittainen ja nousee Ahopään tunturin alarinteeseen lähtien Kiilopään pihasta.

Lunta oli tupruttanut oikein mukavasti ja hiljalleen jäätyvät joet ja maa olivat kauniita.

Lunta satoi ja taivas oli hyvin pilvessä, joten kovin pitkälle kantavia maisemia ei ollut, mutta pilvisessä tunturissa on myös oma viehätyksensä.

Pitihän se myös täällä Tankavaarassa käydä katsomassa, miltä luminen maisema oikein näyttää ja suunnattiin tässä yksi päivä ruokkimaan kuukkeleita parin kilometrin päähän Hopiaojan nuotiopaikalle. Tämä on takuu varma kuukkelien bongauspaikka, jos niihin ei törmää jo Tankavaaran pihapiirissä.

Pikkuystävistä on tullut jo melko rohkeita ja röyhkeitäkin. Jos kädestä loppuu herkut saattaa nokka nykäistä sormesta, että mikä maksaa!

Täällä eletään nyt hiljaiseloa ennen joulusesongin alkua ja minullakin koittaa pieni loma ennen kiireitä. Lähden matkalle minulle aivan uuteen maailmankolkkaan, mutta siitä lisää myöhemmin jahka olen selvinnyt takaisin kotiin. Hyvää syksyä (tai jo alkanutta talvea) kaikille!

Hiihtoretkiä Luostolla, jossa kuukkelit söivät evääni

Olen käynyt Pyhä-Luostolla useita kertoja, mutta vain lumettomaan aikaan, joten vapaapäivien kunniaksi pakkasin sukset autoon ja lähdin lomalle suosikkikansallispuistooni!

Ensimmäisenä päivänä Luostolla hiihtelin tehtyjä latuja pitkin ametistikaivokselle ja siitä Pyhälammen kautta Rykimäkurulle. Vaaroja alas oli ihana viilettää, toki otti se veronsa tietysti kun pääsi kipuamaan ylämäet. Seuraavaksi kaipasin kuitenkin enemmän omaa aikaa ja rauhaa ja lähdin Luoston pohjoispäätyyn hiihtämään osin kelkkareittejä ja osin umpista pitkin. Päädyin Luoston vanhimmalle autiotuvalle, joka oli sympaattinen pieni kämppä!

Pyhä-Luoston tunnuksessakin komeileva kuukkeli näyttäytyy ympäri puistoa oikeastaan aina kun pysähtyy ja etenkin nuotiopaikoilla. Ei siitä pääse mihinkään, että nämä rohkeat linnut ovat vaan niin upeita ja hienon värisiä! Vieläkin jäi se tietty kuva saamatta, kuukkeli siivet kotkamaisesti levällään. Mutta muuten heitä oli hauska kuvailla vaikka söivätkin suurimman osan eväsmunkistani.

Luoston vanha autiotupa Yli-Luostolla oli ihana pieni mökki. Se on vaellusreitin varrella, mutta talviseen aikaan sinne ei kulje kunnostettuja latuja. Joku muukin oli ennen minua kuitenkin halunnut kämpälle hiihtää, joten pääsin seuraamaan umpisen poikki menneitä jälkiä kätevästi. Omalla retkelläni sain kuitenkin nautiskella yksin, edellinen kävijä oli ainakin vuorokauden minua edellä.

Luostolla oli kerta kaikkiaan ihana hiihtää, mutta kyllä kesä vetää minua enemmän puoleensa. Noitatunturi ja Pyhänkasteenputous tekivät aikanaan minuun suuren vaikutuksen, haaveilen ehkä seuraavaksi koko Pyhä-Luoston reitin patikoimisesta!

Kuukkeli on kaikkien kaveri! Sielunlinnun kohtaaminen Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Jutun alkuperäinen julkaisu englanninkielisenä sivustolla Finland, naturally.

Pohjoisessa Suomessa, erityisesti lapissa retkeillessä ei ole harvinaista törmätä tähän pikkukaveriin eväshetkeä viettäessä. Kuukkelit ovat tunnettuja siitä, kuinka pelottomasti ne tulevat lähelle ihmistä toiveissa päästä osingoille kun ruoasta on kyse. Satojen vuosien ajan ne ovatkin olleet metsämiesten seurana metsissä ja vanhojen uskomusten mukaan metsämiehen kuollessa hänen sielu siirtyikin kuukkeliin, ja tästä lintu on saanut lisänimen sielunlintu.

Kuukkeli on varislintu, mutta itse varista huomattavasti pienikokoisempi. Niiden väritys on harmaan ruskea, mutta ne tunnistaa hyvin kirkkaan ruosteen värisistä merkeistä, takamuksessa, pyrstössä ja siivissä. Kuukkelin levittäessä siivet väritys tulee esiin kauniisti! Lintujen elinympäristöä ovat pohjoiset kuusi- ja mäntymetsät.

Enpä ole aikaisemmin tavannutkaan kuukelia niin läheltä kuin viimeisellä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston retkelläni. Ylläksen seudulla nuo pikkukaverit olivat niin kesyjä, että tulivat aivan kädestä syömään leivänmurusia.

Näitä lintuja näin joka puolella tuon kansallispuiston metsiä, mutta kyseiset kuvat ovat lyhyeltä kolmen kilometrin polulta nimeltä Saivionkierros, joka sijaitsee suht lähellä Äkäslompoloa. Kyseinen kierros muuten kuljettaa retkeilijän tutustumaan vaikuttavaan seitaan Äkässaivio! Reitin varrella on myös nuotiopaikka ja kota.

Kuukkeleita sopii toki ruokkia ja saatat saada hauskoja valokuvia läheltä, mutta muistathan, että suolainen ruoka ei ole sille eikä linnuille yleensäkään hyvästä. Tarjoa linnuille vaaleaa suolatonta leipää!