Lempimetsä talvella

Talvi on monesti todella pitkä etenkin täällä Lapissa ja sellaiselle, joka nauttii erityisen paljon kesästä. Minusta usein tuntuu kuin olisin jumissa kaiken sen lumen keskellä sillä en pääse liikkumaan samalla tavalla kuin kesällä, missä vain tai minne vain. Viime aikoina olen kuitenkin hikoillut tuolla hangessa tehden itselleni polkuja lähimetsään, jotta pääsisin kulkemaan muuallakin kuin vain tiellä ja hiihtolatuja pitkin. Itseasiassa nyt hanki kantaa jo välillä noita liukulumikenkiäni, joten rämpiminen hangessa ei ole aivan mahdotonta.

Metsä kotini vieressä on muodostunut uskomattoman tärkeäksi ja halusin päästä jo kulkemaan samoja reittejä kuin kesällä, saatoin viettää päivässä tunteja tuossa metsässä vaellellen ilman päämäärää — Malla-koira tietysti mukana ja sillä tavoin rentouduin.

Olen töissä paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja ystäviäkin näen paljon, joten tarvitsen sen vastapainoksi yksinoloa ja viihdyn erinomaisesti itsekseni. Minun on vaikea kuvitella elämää enää kaupungissa kaiken hälinän keskellä, jossa sosiaalisiin tilanteisiin joutuu huomattavasti enemmän. Metsä on rauhaisa ja omat retket ja yksinolo tuovat minulle energiaa.

Luonnossa saa myös olla oma itsensä ja se varmaan onkin se voimaannuttava kokemus, jota saan. Ei tarvitse miettiä miltä näyttää tai kuulostaa, sanooko jotain oikein ja niin edelleen. En sano, että muut ihmiset vaatisivat mitään sellaista vaan ennemminkin itse itselleen niitä ”rajoitteita” luo ja stressitekijöitä. Ei aina, mutta joskus.

Lempimetsästässäni on monta kivaa paikkaa ja olen todella iloinen kun pääsin näkemään metsää näin talvella. Kesäisin Mallan kanssa viilennytään sellaisissa pienissä metsälammissa ja loppukesästä metsä on pullollaan mustikkaa ja variksenmarjaa. Viime vuonna innostuin myös sienestämään ja löysin hyvän paikan josta aion tänäkin vuonna käydä etsimässä korvasieniä.

Näin talvella metsä uinuu talviunta ja ainoita kulkijoita näytti olleen enimmäkseen jänikset ja oravat. Kiepistä välillä lehahtaa häiriintyneenä teeri kun sattuu kulkemaan liian läheltä. Ketun jälkiäkin on, mutta huomattavasti enemmän tuolla talojen lähistöllä kuin metsän uumenissa, liekö löytävät jotakin tarpeellista ihmisten asutusten liepeillä.

Aurinko tekee myös ison osan hyvästä mielestä. Sinänsä kaamos ei minusta tunnu täällä Lapissa mitenkään raskaalta — siihen aikaan on niin paljon kauniita värejä ympärillä ja sellaista sydäntalven taikuutta, mutta kun monta päivää on pilvistä ja harmaata auringon näkeminen on uskomattoman virkistävä tunne. Usein se tarkoittaa myös kiristyvää pakkasta, mutta se ei tule esteeksi kun pukeutuu vain hyvin. Tuolla hangessa tuli lähinnä hiki, vaikka aamulla mittari näytti -25 astetta.

Talvi ei tosiaan ole vielä ohitse sillä nyt eletään sitä pakkastalven aikaa, jolloin kylmimmät kelit yleensä ovat sekä suurin määrä lunta. Auringon myötä tulee hankikantotalvi ja toukokuussa ollaan hetken aikaa välivaiheessa kun ei enää pääse kunnolla hiihtämään, mutta kevätkään ei vielä täällä ole kunnolla alkanut. Lisääntyvät aurinkoiset kelit luovat kuitenkin innostunutta mieltä kesää odottaessa.

-Kaija

Ajatuksenjuoksua ja mitä minulle kuuluu

Havahduin juuri siihen, että työkseni kirjoitan tekstejä, blogeja ja artikkeleita enkä ole omaa blogiani päivittänyt aikoihin. Vuonna 2021 tasan kerran olen jutun tänne rustannut. Ihmettelin, miksi ihmeessä en ole kirjoittanut, kun pidän kirjoittamisesta sekä sisällön luomisesta valtavan paljon. Syy täytyy olla ja onkin kiire. Vaikka korona-aika on verottanut omalta osaltaan myös omaa päätyötäni ravintola- ja matkailualalla olen onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Ehkä lieveilmiönä vallitsevassa tilanteessa matkailu Suomessa on kuitenkin lisääntynyt hurjasti ja se on näkynyt etenkin kesässä.

Valitsin tähän jutun oheen kuvamuistoja viime vuoden ajalta. En ole kirjoittanut blogia, mutta kuvia on tullut tallennettua vuoden varrelta retkiltä ja elämästä.

Alkuvuoden kevättalven aurinkoa.

Kaipaan omien juttujen sekä luovan tekstin kirjoittamista paljon. Töissä mielelläni teen tekstejä, mutta tilaajalta on tietysti määritellyt raamit mistä ja miten kirjoitan. Sen vuoksi oma blogi oli mukava harrastus kun sai kirjoittaa mistä haluaa. Ehkä taas otan oman juttuni esiin ja ryhdyn tekemään sivuani jälleen.

Nautin Lapissa asumisesta paljon, mutta viimeaikoina tietynlainen rauha ja oma aika on noussut valtavan tärkeäksi. Lappi itsessään on tällaiseen mitä mainioin ympäristö asua, mutta töissä minun tulee oltua niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, että oma sosiaalinen jaksamiseni kuluu työssä aika hyvin loppuun ja vastapainoksi kaipaan yksinoloa. Jännä muuten huomata miten kaupungissa asuessani olin useammin yksinäinen kun taas nyt yksin asuessa syrjässä menosta ja meiningistä minulla ei ole yksinäinen olo lainkaan.

Tuli mieleen, että voisin kirjoittaa enemmän tuntemuksistani näin muutaman vuoden Lapissa asumisen jälkeen. Tiedän, että moni haaveilee Lappiin muutosta ja mietiskelee asiaa, joten ehkä sellainen Lappi-sarja voisi olla mielenkiintoinen ja hyödyllinen muille. Miltä se kuulostaisi?

Ihana retki Sarmitunturiin kuumana kesäpäivänä! Tästä paikasta kirjoitinkin sen ainoan jutun viime vuonna.

Olen äärettömän kiitollinen kuluneista vuosista ja kertyneistä kokemuksistani Pohjois-Sodankylässä. Minulle on auennut uusia työmahdollisuuksia ja olenkin yhä enemmän päässyt tekemään töitä itselle mieluisten asioiden parissa kuten vaikkapa tämä kirjoittaminen, jota teen sivutyönä varsinaisen työni ohella. Minulle Lappi on tuntunut juuri oikealta paikalta olla ja haaveilenkin oman pienen mökin löytämisestä, jonne voisin asettua. Nykyinen vuokra-asuminen on erittäin hyvä, mutta jotenkin kaipaan jotakin omaa tässä kohtaa elämää. Ehkä sellainen vielä tulee eteen.

Maailmantilanteeseen en halua täällä blogissani antaa tilaa sen kummemmin, mutta kurjassa tilanteessa moni yrittäjä ja matkailuala on, se on tosi. Menoa täältä syrjästä seuraten minun elämäni ei ole kuitenkaan käytännössä juuri muuttunut ja olen yhä enemmän saanut varmuutta sille, mitä minä haluan omalta elämältäni ja mitä asioita koen tärkeäksi. Kliseistä varmaan sanoakin, mutta kyllä minulle muutto Lappiin on tuonut tilaa ajatella ja löytää niin sanotusti oma itsensä.

Kaamoksen retki Isolle-Tankavaaralle ihailemaan Nattasia.

Mökkiviikonloppu ja kesän kuulumiset

Näin puolen vuoden jälkeen on hyvä todeta, että niin se koronakevät meni ja vapaus tehdä ajallansa mitä haluaa. Kesä meni yhtä nopeasti ja lisäksi oli vielä töissä, mikä hyvä niin. Tuntuu, että paljon on tapahtunut ja samalla ei juuri mitään ja nyt kun syksy koitti, Lapissa luonto näyttää jo selkeitä merkkejä tulevasta kylmyydestä ja talvesta.

Merkittävin muutos elämässä nyt on tietysti uusi perheenjäsen Malla. Paimensukuinen Suomenlapinkoira oikealta nimeltään Lompolon Maariankämmekkä. Juuri nyt Malla on 14 viikkoinen ja ehtinyt minun kanssa elämää aloitella puolitoista kuukautta.

Tässä Mallasta oikein edustuskuva, kuvattu Riestovaaralta Nattasille päin

Viime viikonloppu vietettiin Hankasalmella vuokramökillä rentoutumassa ennen paluuta arkeen töiden ja pimenevän lappielämän merkeissä. Työkaverini oli alkusyksystä vuokrannut myös mökin ja tästä innostuneena tein itse saman. Olen niin innostunut tästä, että tämä taitaa olla uusi matkailun muoto aina kun aika ja rahat riittää!

Onhan se mökki tämäkin missä itse asun, mutta on mukavampaa olla reissussa ja nähdä samalla uutta. Käytiin nytkin katsomassa Hankasalmen luontoa Häähninmäellä, josta juttu tässä.

Retkeilyn lisäksi yksinkertaisesti vain mökkeiltiin eli rentouduttiin ja saunottiin paljon. Hankasalmella olikin ihana rantasauna kirkasvetisen Kuuhankaveden rannalla, kävin viimeisenä iltana jopa uimassa vaikka vesi tuntuikin jo melko kylmältä.

Olisipa ihana viettää aikaa enemmän näin rauhaisasti, mutta töissä on käytävä. Hassua miten tänne Lappiin on nyt kotiutunut ja aina vapaalla haluaa lähteäkin pois. Ennen tulin Lappiin lomailemaan.

On minulla ajatuksissa monta paikkaa Lapistakin vielä, joissa haluan käydä. Ja kesäkiireiden päätteeksi tuli käytyä Kittilässä ja Levillä minilomailemassa! Ensi vuonna haluan ehdottomasti Kilpisjärvelle ja retkelle Mallan luonnonpuistoon. Pitäähän Malla-koira viedä sinne nimensä alkuperää katsomaan! Toinen haave on vaellus Korvatunturille. Toisaalta kutkuttaisi tehdä se jo nyt lokakuussa, mutta luultavimmin sekin jää ensi vuodelle tai toiseen kertaan.

Päivä pitenee

Alkuvuosi on tarjoillut kirkkaita iltoja ja olemme saaneet ihailla niin upeita tähtitaivaita kuin loimuavia revontuliakin. Avaruus tuntuu valtavalta ja itsensä kokee puolestaan hyvin pieneksi miljardien tähtien ja linnunradan alla.

Tämän vuoden upeimmat revontuletkin tuli nähtyä, mutta silloin minulla ei sattunut kameraa matkaan. Kuva on kuitenkin tarkasti mielessä tallessa.

Tammikuun 5. päivä nousi aurinko ensimmäisen kerran täällä Tankavaarassa ja nousin Jorpulipäälle näytöstä tervehtimään. Muutoin on ollut niin kiire töissä, ettei retkille oikein ole ollut aikaa, valitettavasti. Kevättalven parhaat kelit ovat kuitenkin vielä edessäpäin.

Päivä pitenee yhtä nopeasti kuin pimeys alkoi voittaa syksyllä. Tällä hetkellä valoisaa aikaa riittää jo yli kahdeksan tuntia.

Kohta saa valvoa myöhään jos mielii nähdä revontulet ja tähtitaivaan. Muutoin kesää ja kevättä saadaan vielä odottaa. Lunta on nyt ennätysmäärä hetkeen, täällä päin virallinen lukema taitaa olla 120cm ja paikoin tuota on varmasti enemmänkin kinoksissa. Siinä kestää sulaminen ja veikkaan, että lunta on vielä hyvinkin kesäkuussa meillä.

En ole mitenkään talven suurin ystävä. Mikä on ehkä erikoista kun olen valinnut asuinpaikakseni Lapin. Mutta olen selvästi enemmän kesä-ihminen ja talvisin tunnun olevan hieman jumissa ja haluan kyhjöttää lämpimässä peittojen alla koko kauden läpi kunnes päästään mielivuodenaikoihin eli kevääseen ja kesään. Oikeastaan rakastan kaikkea aikaa kun maa on paljaana, satoi tai paistoi.

Mutta ainut asia, jota jään kaipaamaan talvesta on tähtitaivaat. Öisiä taivaita on loputtoman mielenkiintoista valokuvata ja tähtiä sekä tähtikuvioita haluaa vain ihastella. Revontulista vielä puhumattakaan.

Viimeisin revontuliyö oli erikoisen kelmeä ja jopa aavemainen. Onnistuin sen kelmeän värin saamaan tuohon viimeisimpään kuvaan.

Ensilumen tulo kuvina

Talvi tuli oikein kerralla tänne Lappiin ja lunta tuntuu satavan vain lisää. Jaksan edelleen ihmetellä sitä, kuinka nopeasti vuodenajat vaihtuvatkaan täällä ja miten erilaisia aikoja esimerkiksi pelkkä talvi sisältää. Värikäs syksy oli hetkessä ohi kun ensilumi satoi maahan ja pian koittaa kaamos.

Ensimmäinen lumipeite tuli tuntureille jo syyskuun loppupuolella. Nousimme Kiilopäälle ihmettelemään alkavaa talvea ja henkeäsalpaavia maisemia.

Noin kolme viikkoa myöhemmin satoi kunnolla ensilumi ja kävelimme tällä kertaa Kiilopään Poropolun, joka on noin 5,6 kilometrin mittainen ja nousee Ahopään tunturin alarinteeseen lähtien Kiilopään pihasta.

Lunta oli tupruttanut oikein mukavasti ja hiljalleen jäätyvät joet ja maa olivat kauniita.

Lunta satoi ja taivas oli hyvin pilvessä, joten kovin pitkälle kantavia maisemia ei ollut, mutta pilvisessä tunturissa on myös oma viehätyksensä.

Pitihän se myös täällä Tankavaarassa käydä katsomassa, miltä luminen maisema oikein näyttää ja suunnattiin tässä yksi päivä ruokkimaan kuukkeleita parin kilometrin päähän Hopiaojan nuotiopaikalle. Tämä on takuu varma kuukkelien bongauspaikka, jos niihin ei törmää jo Tankavaaran pihapiirissä.

Pikkuystävistä on tullut jo melko rohkeita ja röyhkeitäkin. Jos kädestä loppuu herkut saattaa nokka nykäistä sormesta, että mikä maksaa!

Täällä eletään nyt hiljaiseloa ennen joulusesongin alkua ja minullakin koittaa pieni loma ennen kiireitä. Lähden matkalle minulle aivan uuteen maailmankolkkaan, mutta siitä lisää myöhemmin jahka olen selvinnyt takaisin kotiin. Hyvää syksyä (tai jo alkanutta talvea) kaikille!