Aurinkoinen pakkaspäivä Linlon saarella Kirkkonummella.

Kirkkonummella sijaitsee Upinniemen ja Porkkalanniemen välissä ihana Linlon saari ja ulkoilualue. Saari on melko iso ja vaikka sunnuntaipäivänä kirkkaassa auringonpaisteessa ihmisiä oli liikkeellä, suureen saareen hävisivät muut ulkoilijat ja rauhassa sai kulkea.

Saarelle pääsee jalan siltaa pitkin, ja autolla tullessa voi esimerkiksi sen jättää Linlon sataman parkkipaikalle. Siltaa ennen on opastetaulu karttoineen.

linlo4linlo3linlo5

Päätimme kiertää saaren rantoja pitkin. Olimme arvioineet kartalta reittimme olevan noin kolmen kilometrin luokkaa, mutta väärin meni. Rantoja pitkin polkuja mutkitellessa kilometrejä kertyi varmasti yli viisi ja maisemia ihaillessa aikaa vierähti yli kaksi tuntia.

Saaren halki ja sen reunoja pitkin risteilee paljon polkuja ja koska saari on iso, voi eksymisen vaara olla, tai ennemminkin väärän suunnan valitsemisen mahdollisuus. Ei se vakavaa ole, jos hetkeksi suuntavaisto pettää, hetkessä sitä saaren ollessa kyseessä löytää taas kartalle.

linlo1linlo2IMG_8188

Aurinkoinen pakkaspäivä tarjosi kyllä upeita maisemia, jäätyviä rantavesiä ja huurteista luontoa.

Saarella on useita tulipaikkoja, joten ehdottomasti kannattaa varata hyvät eväät ja koko päivä aikaa saaren tutkimiseen!

IMG_8190

Saarelta löytyi aivan upeita aurinkoisia ”salaisia” kalliorantoja. Tänne täytyy ehdottomasti palata ensi kesänä nauttimaan auringosta ja merivedestä!

linlo6IMG_8193