Täällä Tankavaarassa on ollut jo niin lämpimiä ja aurinkoisia kelejä, että lumet sulavat huimaa vauhtia ja hanget pehmenevät. Enää ei mene kuin pari lämmintä päivää ja lumi muuttuu niin pehmeäksi, että suksi vain humahtaa siitä läpi maahan asti. Kunnon hankiaisia ei oikein tänä talvena tullutkaan, mutta suksilla ja liukulumikengillä pääsi kyllä hyvin kulkemaan.
Kävimme Rinkkaputken Annen kanssa hiihtämässä Tankavaaran geologisen polun ja kiipesimme vielä Jorpulipään huipulle ihailemaan maisemia. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että miltei T-paidassa olisi voinut hiihdellä suon yli. Jorpulipään huipulla sitten tuulikin kylmästi.
Liukulumikengillä kukkulan päälle oli aivan ihana mennä, kun sukset pitivät mäessä ja pystyi vain kävelemään jyrkissäkin paikoissa. Alas tullessa olikin sitten ongelmia, sillä itse en vain osaa ohjata liukulumikenkiä oikein ja tulin etana-vauhtia. Annen suomalaiset OAC-sukset ohjautuvat paljon paremmin kuin minun paljon halvemmat muovisukset. Niissä onkin teräskantit ja minun lainasuksissani ei mitään, joten omani luistavat ihan holtittomasti sivusuunnassa.
Jorpulipää eli Iso Tankavaara kohoaa 470 metriin merenpinnan yläpuolelle ja maisemat ovat huipulta henkeäsalpaavat ympäri Urho Kekkosen kansallispuistoa. En kerta kaikkiaan malta odottaa kesää, että tuonne pääsee vaeltamaan!
Huipulta näkyvät myös kuuluisat Nattas-tunturit ja Pyhä-Nattanen, joka on suosittu retkeilykohde. Näin talvisaikaan se on kuitenkin hyvin vaikeasti saavutettavissa, ellei mahdotonta, joten upeita tuntureita voi ihailla kätevästi täältä Tankavaarasta käsin!
Ilta-auringossa suolla hiihtäessä maisema värjäytyi kultaan. Sopivaa Tankavaaran kultakylälle! Jokseenkin haikea mieli tuli, sillä tämä taisi olla viimeinen hiihtokerta tälle talvea. Itse nautin kaikkein eniten juuri täällä, erämaassa omia reittejä pitkin hiihtämisestä. Mutta kylläpä jo kutkuttaa päästä näkemään, miltä nämä maisemat näyttävätkään lumen alla!
Täällä erämaassa hiihtäessä ei vieläkään ihan usko, että tämä kaikki on vain muutaman metrin päässä kotiovelta ja upea puisto levittäytyy kilometreittäin eteenpäin.
Takaisinpäin hiihtäessä loin vielä viimeisen silmäyksen Jorpulipään suuntaan, joka alkoi kadota metsän taa. Nähdään taas kun lumet ovat sulaneet!
