Lempimetsä talvella

Talvi on monesti todella pitkä etenkin täällä Lapissa ja sellaiselle, joka nauttii erityisen paljon kesästä. Minusta usein tuntuu kuin olisin jumissa kaiken sen lumen keskellä sillä en pääse liikkumaan samalla tavalla kuin kesällä, missä vain tai minne vain. Viime aikoina olen kuitenkin hikoillut tuolla hangessa tehden itselleni polkuja lähimetsään, jotta pääsisin kulkemaan muuallakin kuin vain tiellä ja hiihtolatuja pitkin. Itseasiassa nyt hanki kantaa jo välillä noita liukulumikenkiäni, joten rämpiminen hangessa ei ole aivan mahdotonta.

Metsä kotini vieressä on muodostunut uskomattoman tärkeäksi ja halusin päästä jo kulkemaan samoja reittejä kuin kesällä, saatoin viettää päivässä tunteja tuossa metsässä vaellellen ilman päämäärää — Malla-koira tietysti mukana ja sillä tavoin rentouduin.

Olen töissä paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja ystäviäkin näen paljon, joten tarvitsen sen vastapainoksi yksinoloa ja viihdyn erinomaisesti itsekseni. Minun on vaikea kuvitella elämää enää kaupungissa kaiken hälinän keskellä, jossa sosiaalisiin tilanteisiin joutuu huomattavasti enemmän. Metsä on rauhaisa ja omat retket ja yksinolo tuovat minulle energiaa.

Luonnossa saa myös olla oma itsensä ja se varmaan onkin se voimaannuttava kokemus, jota saan. Ei tarvitse miettiä miltä näyttää tai kuulostaa, sanooko jotain oikein ja niin edelleen. En sano, että muut ihmiset vaatisivat mitään sellaista vaan ennemminkin itse itselleen niitä ”rajoitteita” luo ja stressitekijöitä. Ei aina, mutta joskus.

Lempimetsästässäni on monta kivaa paikkaa ja olen todella iloinen kun pääsin näkemään metsää näin talvella. Kesäisin Mallan kanssa viilennytään sellaisissa pienissä metsälammissa ja loppukesästä metsä on pullollaan mustikkaa ja variksenmarjaa. Viime vuonna innostuin myös sienestämään ja löysin hyvän paikan josta aion tänäkin vuonna käydä etsimässä korvasieniä.

Näin talvella metsä uinuu talviunta ja ainoita kulkijoita näytti olleen enimmäkseen jänikset ja oravat. Kiepistä välillä lehahtaa häiriintyneenä teeri kun sattuu kulkemaan liian läheltä. Ketun jälkiäkin on, mutta huomattavasti enemmän tuolla talojen lähistöllä kuin metsän uumenissa, liekö löytävät jotakin tarpeellista ihmisten asutusten liepeillä.

Aurinko tekee myös ison osan hyvästä mielestä. Sinänsä kaamos ei minusta tunnu täällä Lapissa mitenkään raskaalta — siihen aikaan on niin paljon kauniita värejä ympärillä ja sellaista sydäntalven taikuutta, mutta kun monta päivää on pilvistä ja harmaata auringon näkeminen on uskomattoman virkistävä tunne. Usein se tarkoittaa myös kiristyvää pakkasta, mutta se ei tule esteeksi kun pukeutuu vain hyvin. Tuolla hangessa tuli lähinnä hiki, vaikka aamulla mittari näytti -25 astetta.

Talvi ei tosiaan ole vielä ohitse sillä nyt eletään sitä pakkastalven aikaa, jolloin kylmimmät kelit yleensä ovat sekä suurin määrä lunta. Auringon myötä tulee hankikantotalvi ja toukokuussa ollaan hetken aikaa välivaiheessa kun ei enää pääse kunnolla hiihtämään, mutta kevätkään ei vielä täällä ole kunnolla alkanut. Lisääntyvät aurinkoiset kelit luovat kuitenkin innostunutta mieltä kesää odottaessa.

-Kaija

Häähninmäen luontopolku ja näkötorni

Mökkeillessä Hankasalmella piti toki joku paikallinen reitti käydä kiertämässä ja kohteeksi valikoitui Häähninmäki Hankasalmen ja Konneveden rajalla. Etukäteen tiesin, että paikalla sijaitsee ainakin autiotupa sekä jonkinlainen luontopolku.

Ajoimme Hankasalmelta Säkinmäentielle, jonka varrelta pian bongasimme kyltin, joka opasti Häähnintuvalle. Arvelimme tämän tien vievän perille. Tie päättyi kääntöpaikalle, jossa oli hyvät kartat ja opasteet eri poluille sekä tuvalle, jolle lyhin reitti näytti olevan vain puoli kilometriä. Valitsimme polkuvaihtoehdoista sen pidemmän ja lähdimme syksyiseen sekametsään.

Häähninmäen autiotupa on Lapin autiotupiin verrattain aivan omanlaisensa ja lähellä asutusta tarjoten erinomaiset puitteet luonnossa liikkujille. Tupa on avoin kaikille retkeilijöille, mutta sinne otetaan myös varauksia, joka on hyvä muistaa. Häähnintuvalla voi myös yöpyä.

Parin kilometrin pituinen tuvalle vievä reitti tuli risteykseen, jossa oli jälleen selkeä kartta. Siitä ilmeni, että myös viereisen Iso-Häähnijärven ympäri kulkee reitti palaten takaisin tuvalle päin ja valitsimme tämän kierroksen. Pidempiäkin polkuja alueelta löytyi ja täällä voisi varmasti viettää vaikka koko päivän luonnossa samoillen.

Reitti oli näin syyskuun puolivälissä aika märkä, mutta vedenpitävät kengät jalassa oli hyvä mennä.

Yleensä minun on tapana aina katsoa maastokartasta, minkälaisia polkuja ja reittejä edessä odottaa, mutta jostain syystä nyt en sen tarkemmin ennakkoon paikkaa tutkinut. Eikä olisi tarvinnutkaan, Häähninmäellä oli tosi hyvät opasteet.

Iso-Häähnijärvi oli kaunis ja järven toiselta puolelta huomasimme, että mäen päällähän on näkötorni. Sinne siis! Pian polku alkoi nousuun kallioille ja Häähninmäelle.

Polulla oli kyltti, joka sanoi ”Iso puu”. Siinähän olikin merlkoisen iso mänty.

Mäen päältä löytyi Häähnintupa, jonka pihalla olikin paljon muita retkeilijöitä. Sivummalla oli näkötorni ja sen vierellä rauhaisampi nuotiopaikka, jolle me kävimme. Pian tulille seuraan liittyi perhe.

Näkötorni vaikutti olevan aivan upouusi vaalean uuden puun värisine puitteineen. Ylhäältä olikin hieno maisema metsän ja Iso-Häähnijärven yli. Laskeuduttuamme tornista aloimme tulentekoon ja makkaran paistoon.

Mallaa kiinnostaa makkara

Palasimme parkkipaikalle tuvalta lyhintä polkua eli 500 metriä. Kääntöpaikalla näimme komean hirvenkin, mutta se ei tietysti kameralle tallentunut yhtä hienosti.

Häähninmäki luontopolkuineen ja retkipalveluineen tarjoaa hienot puitteet ulkoilla. Etenkin Häähnintupa sekä sen ympäristössä olevat tulipaikat ovat erinomaisia. Järven kiertävällä lenkillä näkee niin sekametsää, järvi- ja kalliomaisemia kuin hienon näköalan mäen tornista käsin!

Talvinen valokuvausretki Nuuksion Saarilammelle

Lunta on nyt paljon myös eteläisessä Suomessa ja talvi parhaimmillaan. Vielä kevään aurinkoisia pakkaspäiviä odotellessa lumihuntuinen metsämaisema pilvisessäkin säässä on tavattoman kaunis.

Nuuksion kansallispuiston länsilaidalla sijaitseva Saarilampi on minulle tuttu lapsuudesta kun asuimme siinä lähellä Veikkolassa. Saarilammen kierros ei ole merkitty virallinen kansallispuiston retkeilyreitti ja sen varrella ei ole niin ruuhkaisaa kuin muualla Nuuksiossa, mutta maisemat lammen ympäristössä ovat kauniit niin kesällä kuin talvellakin. Kesäisin on ihana pysähtyä jollekin lammen rantakallioista paistattelemaan päivää, lammen vesi on aivan uskomattoman kirkasta.

Vuokratupa Tikankolo löytyy Saarilammen rannalta, aika mukavan rauhaisa paikka varmasti ja hieno talvella ja kesällä.

Olen käynyt töihin liittyen nyt valokuvaamassa Kirkkonummella ja Vihdissä ja päätinpä käydä verestämässä muistoja myös Saarilammella, joka kuuluu itseasiassa Vihdin puolelle Nuuksiota! Näistä kuvista tuli itseasiassa aika hauskoja, vaikka näytin varmaan vähän pöljältä kun hypin ja pompin lumisena kameran edessä lammen rannalla. Taisin kuitenkin olla ihan itsekseni, ettei kukaan päässyt todistamaan kummallisia harrasteitani.

Kaamosretki Salamajärven kansallispuistossa ja pimeänpelon kohtaamista.

Olen valtavan innoissani talvesta ja lumesta. Tein vapaapäivän sattuessa retken Salamajärven kansallispuistoon fiilistelemään alkavaa talvea ja kaamoksen upeita värisävyjä! Marraskuu on ollut erittäin harmaa marraskuulle tyypilliseen tapaan, mutta tuona iltapäivänä taivas selkeni ja luonto järjesti upean talvisen auringonlaskun minulle ihailtavaksi!

Salamajärvi

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajalla Perhossa. Puisto on laaja ja täällä voi valita lyhyistä päiväretkistä useamman yön vaelluksiin sillä reittejä riittää. Pisimmät vaellusreitit ovat Hirvaankierros 58km ja Peuran polku 77km. Tuo Hirvaankierros minua houkuttaisi joskus tehdä!

Salamajärvellä olo on kuin olisi tullut erämaahan ja puisto muistuttaa paikoin Lappia. Mukavaa on, että se on niin lähellä kuitenkin kotikaupunkiani Jyväskylää, että erämaista rauhaa kaivatessa tänne pääsee helposti tekemään retken!

Maasto on tasaista, mutta  paikoin kulkemisen tekee hankalaksi puiston maisemiin ominaiset pirunpellot eli rakkakivikot. Muutoin Salamajärvi on pitkälti suomaisemia ja aarnimetsiä.

Puiston tunnuseläin on metsäpeura ja onnekas voi nähdäkin soiden laitamilla tämän Salamajärven metsien kuninkaan. Metsäpeura hävisi Suomen luonnosta aikanaan, mutta muun muassa Salamajärvelle istutettiin laji uudestaan ja tuoduista peuroista on muodostunut jo melko iso kanta alueelle.

Minulla ei onni suosinut enkä metsäpeuraa nähnyt, mutta kaiketi pidin sen verran kovaa ryminää, että mahdolliset eläimet ovat minut kiertäneetkin kaukaa.

Olen ollut täällä viime kevättalvena viettämässä ensimmäistä kertaa talviyötä ulkona. Silloinen sijaintimme oli Heikinjärvi ja mukana oli ystävä. Nyt yksin liikkuessa ja illan hämärtyessä tuli jälleen kova pimeänpelkoni esiin ja syötyäni tulilla lähdinkin pian kulkemaan polkua takaisin.

Pidin kuitenkin talviyöpymiskokemuksesta niin paljon, että haluan yöpyä talvisaikaan vielä uudelleen. Mutta ystävä se on otettava mukaan sillä oma mielikuvitus kuulee ja näkee ympärillä kaikenlaista, jos olen vain omassa seurassani.

Täysin kummallista on, että kun hetkeksi pysähtyy ja sammuttaa vaikkapa taskulampun valon ja katsoo tähtitaivaalle sitä yhtäkkiä onkin tietoinen ympäröivästä luonnosta. Hiljaisuudessa huomaa, ettei mitään pelättävää ole ja ilman taskulampun valoa sitä jotenkin ”näkee” pimeän metsän paremmin.

Lapin taikaa talvisella Riisitunturilla

Talvi alkaa olla täysin tervetullut, jos minulta kysytään. En malta odottaa paukkupakkasia ja luminietoksia, kynttilöitä ja yöllistä tähtitaivasta!

Riisitunturin kansallispuisto on takuuvarma valinta kun haluat nauttia talven ihmemaasta ja kunnon tykkylumisista kuusista. Viime talvena lunta oli paljon tammikuussa ja päästiin kyllä ihastelemaan Lapin taianomaisia maisemia!

Riisitunturin huipulle ei ole pitkäkään matka parkkipaikalta ja lumenpaljoudesta huolimatta reitin pääsi kulkemaan ilman lumikenkiä, joskin mikäli olisi pidemmälle huolinut olisi tuo käynyt liian hankalaksi paikoin kuitenkin upottavasta hangesta johtuen.

Kansallispuisto jäässä

Valoisaa aikaa ei keskitalvella ole paljoa ja se tuli meidänkin retkellä vastaan koska lähdettiin matkaan vasta puolen päivän jälkeen. Tosin, olisi varmasti hienoa kokea keskiyö ja revontulet tässä maagisessa paikassa!

Pidän kaikista vuodenajoista niiden omine kohokohtineen, mutta kyllä talvi vaan on aivan erityinen. Ja nimenomaan oikea luminen talvi niin, että pakkastakin on reilusti.

Se on vain pukeutumiskysymys, jotta tarkenee ja ei ole muuten talvella ötökät häiritsemässä. Kaiken lisäksi talviset maisemat vaan ovat ihan omaa luokkaansa. Puhumattakaan sisällä tuvan lämmössä kynttilöiden polttamisesta ja nautiskelusta kun ulkona paukkuu pakkanen ja päivä pimenee iltaan.