Auringonlaskun aikaan Riestovaaralla – tuntematon näköalapaikka aivan nelostien varressa

Nattaset kohoavat tunnistettavina terävähuippuisina tuntureina Sompion Luonnonpuistossa ja näkyvät Urho Kekkosen kansallispuistoon useallekin kukkulalle etenkin Saariselän alueella. Näinpä ne myös pikkuruisina siluetteina Hammastunturin erämaassakin reissullani Ivalojoen Kultalaan.

Löysin jokunen aika sitten uuden paikan, ja tällä kertaa Nattaset näkyivätkin aivan läheltä. Minulle selvisi myös tälle näköalapaikalle noustuani, että Pyhä-Nattanen ei olekaan ainut paikka, jossa voi ihastella toori-kivimuodostelmia!

Kävimme Rinkkaputki -blogista tutun Annen ja Möykky-koiran kanssa syksyllä tutustumassa muuan vaaraan, joka nelostiellekin paikoin näkyy Vuotson kylän kohdilla ja mielessä on aiemminkin käynyt tehdä retki tutkimaan paikkaa.

Riestovaara on mastohuippuinen melko korkea vaara Vuotson kylässä. Kylän keskustan eteläpuolelta lähtee Riestonvaarantie, joka johtaa oikeaan suuntaan. Tieltä kääntyy vaaran huipulle nouseva huoltotie, jonka alkupäässä on puomi, joka tosin on ollut jo pitkän aikaa ylhäällä mahdollistaen kulun. Talvella tietä ei taideta aurata, joten silloin edessä on jyrkkä nousu lumikengillä.

Maisemat avautuivat upeina seuraavalle Pahtavaaralle, jonka laella näytti pönöttävän myös jonkinlaisia kivipatsaita. Kartasta tutkailtuna näyttää tuonne seuraavalle vaaralle kulkevan polku, ja tuo paikka pitää ehdottomasti myös käydä tarkistamassa.

Nattaset näyttäytyivät koillisessa lähempänä kuin olen niitä koskaan maisemasta saanut ihailla. Ne olivat myös aivan eri muotoisia kun niitä katsoi ikään kuin ”väärältä” puolen. Erikoisuutena Riestovaaralla oli Pyhä-Nattaselta tutut toorit, eli kummalliset kivimuodostelmat, jotka täällä Riestovaaralla olivat paljon kesyttömämmän ja villimmän näköisiä.

Syksyinen maa oli täynnä herkullisia marjoja, joita popsittiin evästauolla ja ihailtiin samalla avautuvaa maisemaa. Meillä oli upea ilta, kun auringonlasku näytti kaikki hienot värinsä.

Mielessä kävi, että tämä Riestovaara voisi olla upea paikka ihailla revontulia, sillä maisema avautuu hienosti juurikin pohjoiseen. Talvella täytyy ottaa huomioon iso masto ja sieltä mahdollisesti putoava jää, mutta revontulikausihan alkaa jo hyvinkin syyskuussa, jolloin on vielä aikaa kunnon talveen.

Helteinen kesäretki Jorpulipäälle Nattasia katsomaan

Koen suurta kiitollisuutta voidessani asua ja työskennellä upeissa maisemissa luonnon ja erämaan keskellä. Helteisen viikon jälkeen lähdin vapaapäivänä kohti Iso Tankavaaraa eli Jorpulipäätä ja huipulle päästyäni miltei herkistyin Urho Kekkosen kansallispuiston yli levittäytyvän maiseman edessä.

Hopiaoja, joka virtaa Tankavaaran kultakylän läpi ja jossa kultaakin kaivetaan kiemurteli ohuena sympaattisen metsäisen nuotiopaikan ohi Tankavaaran Geologisen polun varrella. Tämä nuotiopaikka tuli jo pian vastaan reitilläni, mutta istuin tovin vain auringossa kuunnellen ohi kirmaavan puron ääntä ja hengittäen suolta ja neulasilta tuoksuvaa ilmaa.

Jorpulipäälle johdattavat ensin pitkät pitkospuut suon halki mikäli reitin kiertää vastapäivään. Taakse kannattaa vilkuilla sillä maisemat ovat hienot. Myös Pikku Tankavaara kohoaa maisemassa.

Jorpulipään huipulta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat Urho Kekkosen kansallispuistoon ja Nattas-tuntureille. Yläpuolella näkyy terävät huiput Suku-Nattanen ja Terävä-Nattanen. Alemmassa kuvassa puolestaan tunturijonon ensimmäinen ja helpon päiväretken kohde Pyhä-Nattanen, josta kämppikseni Rinkkaputki-blogin Anne kirjoitti jutun. Oltiin samana päivänä liikkeellä ja varmaan samaan aikaan huipuilla katselemassa ”toisiamme” horisontissa.

Jorpulipään laella tuuli kuten lähes aina, mutta helteisenä päivänä se tuntui vilvoittavan juuri sopivasti eikä lisävaatetta kaivannut. Istahtaessani hauskalle kivistä rakennetulle pöydälle miltei herkistyin siinä Nattasia katsoessani kun tajusin, että ihan oikeasti nyt minä asun täällä. Erämaan keskellä.

Jorpulipäältä laskeuduin takaisin reitille ja jatkoin matkaa Koiranjuomalammen laavulle, joka on ihana pysähdyspaikka kivikkoisessa tunturissa. Sympaattinen lampi näytti kutsuvalta hellepäivänä, mutta en lähtenyt vielä testaamaan kuinka kylmää vesi mahtaa olla. Koiranjuomalammen läheisyydessä on hienon näköistä kivikkoa ja kurun tapaista muodostelmaa, jota tekisi mieli tulla joku päivä ihan ajan kanssa tutkimaan.

Jorpulipäälle pääsee myös talvella Tankavaaran kultakylästä lähtevää talvireittiä pitkin. Talvisen kertomuksen Jorpulipään valloituksesta voit lukea täältä.

Kesällä Jorpulipäälle johdattaa Tankavaaran Geologinen polku, jonka alkupiste on entisen Koilliskairan Luontokeskuksen pihassa ja josta myös muut Tankavaaran luontopolut lähtevät. Kartalla luontokeskuksen piha ja polkujen lähtöpiste näkyy tässä.

Saapuminen:

Julkisilla
Rovaniemeltä ja Ivalosta ajaa päivittäin useita linja-autoyhteyksiä, jotka kuljettavat aivan Tankavaaran Kultakylän ohi. Tankavaaran pysäkin nimi on Tankavaara th ja pysäkki on kylän vieressä 4-tien varressa. Luontopoluille halutessasi käänny Kultamuseon kylttien mukaisesti, jolloin Kultakylä ja ravintola- sekä majoituspalvelut jäävät vasemmalle. Entinen luontokeskus on Kultamuseon takana, ja sen pihasta lähtevät luontopolut opasteineen.

Aikataulut ja reitit.

Omalla autolla
Tankavaara on 4-tien varressa etelästä tultaessa noin 10 kilometriä Vuotson kylän jälkeen. Rovaniemeltä ajomatka on noin 2,5 tuntia ja Sodankylästä tunnin verran. Pohjoisesta päin tultaessa Ivalosta on matkaa 60 kilometriä ja Saariselän paikkeilta kolmisenkymmentä. Auton voi pysäköidä joko Tankavaaran ravintolan Wanha Waskoolimies eteen tai Kultamuseon pysäköintipaikalle. Molemmista on lyhyt matka luontopoluille.