Auringonlaskun aikaan Riestovaaralla – tuntematon näköalapaikka aivan nelostien varressa

Nattaset kohoavat tunnistettavina terävähuippuisina tuntureina Sompion Luonnonpuistossa ja näkyvät Urho Kekkosen kansallispuistoon useallekin kukkulalle etenkin Saariselän alueella. Näinpä ne myös pikkuruisina siluetteina Hammastunturin erämaassakin reissullani Ivalojoen Kultalaan.

Löysin jokunen aika sitten uuden paikan, ja tällä kertaa Nattaset näkyivätkin aivan läheltä. Minulle selvisi myös tälle näköalapaikalle noustuani, että Pyhä-Nattanen ei olekaan ainut paikka, jossa voi ihastella toori-kivimuodostelmia!

Kävimme Rinkkaputki -blogista tutun Annen ja Möykky-koiran kanssa syksyllä tutustumassa muuan vaaraan, joka nelostiellekin paikoin näkyy Vuotson kylän kohdilla ja mielessä on aiemminkin käynyt tehdä retki tutkimaan paikkaa.

Riestovaara on mastohuippuinen melko korkea vaara Vuotson kylässä. Kylän keskustan eteläpuolelta lähtee Riestonvaarantie, joka johtaa oikeaan suuntaan. Tieltä kääntyy vaaran huipulle nouseva huoltotie, jonka alkupäässä on puomi, joka tosin on ollut jo pitkän aikaa ylhäällä mahdollistaen kulun. Talvella tietä ei taideta aurata, joten silloin edessä on jyrkkä nousu lumikengillä.

Maisemat avautuivat upeina seuraavalle Pahtavaaralle, jonka laella näytti pönöttävän myös jonkinlaisia kivipatsaita. Kartasta tutkailtuna näyttää tuonne seuraavalle vaaralle kulkevan polku, ja tuo paikka pitää ehdottomasti myös käydä tarkistamassa.

Nattaset näyttäytyivät koillisessa lähempänä kuin olen niitä koskaan maisemasta saanut ihailla. Ne olivat myös aivan eri muotoisia kun niitä katsoi ikään kuin ”väärältä” puolen. Erikoisuutena Riestovaaralla oli Pyhä-Nattaselta tutut toorit, eli kummalliset kivimuodostelmat, jotka täällä Riestovaaralla olivat paljon kesyttömämmän ja villimmän näköisiä.

Syksyinen maa oli täynnä herkullisia marjoja, joita popsittiin evästauolla ja ihailtiin samalla avautuvaa maisemaa. Meillä oli upea ilta, kun auringonlasku näytti kaikki hienot värinsä.

Mielessä kävi, että tämä Riestovaara voisi olla upea paikka ihailla revontulia, sillä maisema avautuu hienosti juurikin pohjoiseen. Talvella täytyy ottaa huomioon iso masto ja sieltä mahdollisesti putoava jää, mutta revontulikausihan alkaa jo hyvinkin syyskuussa, jolloin on vielä aikaa kunnon talveen.

Revontulia, poroja ja kynttiläkuusia. Ensimmäiset viikot Tankavaarassa.

Tankavaaran kultakylä sijaitsee Sodankylän ja Ivalon välissä, hoikkien ja korkeiden kynttiläkuusien keskellä omassa rauhassaan. Alue koostuu ravintolasta ja majoitustoiminnasta sekä kultamuseosta. Pihapiiristä lähtee reitit Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Olen nyt ollut reilut kaksiviikkoa täällä Tankavaarassa. Olen päässyt tutustumaan ravintolan ja majoituspalvelun toimintaan sekä osallistumaan apuoppaan roolissa erilaisille retkille ja safareille. Viimeisimpänä täällä oli juuri 20 hengen brittiläisryhmä, joka koostui oppilaista ja opettajista. Heillä oli eräänlainen erähenkinen leirikoulu ja kävimme muun muassa lumikenkäilemässä ja hiihtämässä.

Heidän viikkonsa huipentui hiihtovaellukseen Ison Tankavaaran kautta Koiranjuomalammen laavulle ruokailemaan ja viimeisen illan huikeisiin revontuliin.

Pieneltä Tankavaaralta näkyy Nattas-tunturit ja maisema Urho Kekkosen kansallispuistoon.
Kuutamokävelyä lumikengillä.

Meillä on pihapiirissä talven ajan kaksi poroa; Urho ja Lumi, jotka ovat hirmu söpöjä, mutta eivät välitä rapsutuksista. Ainoastaan ruoasta.

Urho
Lumi

Revontulia olen onnistunut näkemään täällä jo kolmesti. Viimeisimmät olivat huikean voimakkaat ja valaisivat taivaan kirkkaasta kuutamosta huolimatta.

Odotan kevättä jo kovasti, lumesta nimittäin olen saanut jo nyt tarpeekseni. Tai lähinnä siitä, että sitä on tullut koko ajan vaan lisää ja se upottaa ihan joka paikassa, mihin haluaa mennä. Hankikantoa ja aurinkoisia kevätpäiviä siis odotellessa.