Pyhän tunturin laella Sompion luonnonpuistossa. Pyhä-Nattasen luontopolku

Vihdoin tein päiväretken Sompion luonnonpuiston kuuluisalle Pyhä-Nattasen tunturille. Vaikka olen jo kohta puolisen vuotta täällä Tankavaarassa majaillut, ei ole tullut mahdollisuutta vielä käydä Nattasilla, jotka ovat Tankavaarasta vain puolen tunnin ajomatkan päässä.

Talvella kohde onkin saavuttamattomissa, sillä paikalle vievää metsäautotietä ei aurata, ja aivan keväällä ei kannata koittaakaan ajaa mutaista tietä. Mikäli Nattaset haluaa kokea talvella, yksi oiva suositus on kiivetä Tankavaaran Jorpulipäälle niitä ihailemaan maisemasta!

Pyhä-Nattanen kohoaa luontopolkuineen Sompion luonnonpuiston länsiosassa. Itse Pyhä-Nattasen huiputus on suuntaansa 2 kilometrin mittainen ja sille pääsee Vuotson kylästä lähtevän Sompiojärventien varresta. Huipulta voi kuitenkin jatkaa eteenpäin rengasreittiä pitkin 7 kilometrin pituisen Pyhä-Nattasen luontopolun, jonka varrella on sopivasti laavu evästaukoa varten.

Luonnonpuistossa saa liikkua ainoastaan merkityillä reiteillä

Reitti kulkee alkuun pitkospuita pitkin, mutta hyvin pian se lähtee nousuun kivistä polkua pitkin.

Sompion luonnonpuistossa liikkuminen on sallittu ainoastaan merkityillä reiteillä, jotta luonnonpuiston luontoa voidaan suojella. Sompiossa onkin runsas lintu- kasvi- ja eläinkunta, minä bongasin ainakin tiltaltin sekä pajulinnun tai Lapin uunilinnun. Jälkimmäisestä en ole aivan varma, ehkä se oli pajulintu.

Välistä kuitenkin näkee kuinka polku on lähtenyt elämään runsaiden kävijämäärien johdosta ja edessä saattaakin olla jopa kolme tampattua uraa. Kevään aikaan kun maa on vielä märkää on parempi odottaa, sillä luultavasti polut ovat alkaneet levitä juuri siksi kun kävijät kiertävät märimpiä paikkoja.

Nousu ei ole pitkä ja pian edessä häämöttää jo laki sekä Palovartijan tupa. Aivan ennen huippua maasto muuttuu hankalakulkuisemmaksi rakkakivikoksi. Huipulla louhikko muuttuu laakeammiksi kiviksi, joilla tekisi mieli tassutella avojaloin.

Mökki on ollut aikaisemmin autiotupana, mutta nykyisellään se palvelee retkeilijöitä päivätupana ja levähdyspaikkana. Huipulla usein tuulee, joten minäkin hain hetkeksi suojaa tuvan sisällä.

Metsäsaamelaisten pyhä paikka

Metsäsaamelaiset uskoivat luonnonhenkiin, joiden olinpaikkoina pidettiin seitoja, erikoisen näköisiä kiviä tai puupylväitä. Monien Pyhä -etuliitteisten tunturien ja järvien tapaan myös Pyhä-Nattanen on ollut metsäsaamelaisten palvoma pyhä paikka.

Pyhä-Nattasen vaikuttavin nähtävyys upean näköalan lisäksi on huipulla kohoavat toori -kivimuodostelmat. Toorit ovat syntyneet graniitin lohkeillessa suorakulmaisesti muodostaen kookkaita kivipahtoja. Korkeimmillaan toorit ovat kymmenenkin metriä korkeita ja vaikuttavan näköisiä. Onkohan nämä tooripahdat luonnonhenkiä täynnä?

Nattastuntureiden graniitti on niin kovaa kiveä, että näiden tuntureiden huiput eivät ole pyöristyneet jääkauden vaikutuksen alla vaan jääneet Nattasille tunnusomaisiksi terävähuippuisiksi. Alemmassa kuvassa näkyvät vasemmalta oikealle Seinätunturi, Terävä-Nattanen ja Suku-Nattanen.

Oitis kun nousin huipulle en ihmetellyt lainkaan miksi paikkaa on pidetty pyhänä. Oli se sen verran vaikuttava. Vaikka Pyhä-Nattanen ei ole kovin korkea on uskomattomat tooripahdat sekä kaukaisuuteen levittäytyvä maisema huikean näköisiä. Tätä on tituleerattu myös Suomen yhdeksi kauneimmista paikoista, eikä suotta!

Rengasreittinä Pyhä-Nattasen luontopolku on hieno ja antoisa, mutta lasku eri reittiä kuin tullessa on huomattavasti haastavampi järkälemäisten lohkaireiden takia kun merkitty reitti kulkee välillä aivan keskeltä kivikkoa. Itse jouduin laskeutumaan välistä pyllymäkeä ja sivuttain mahalteni, kun kivet olivat niin suuria ja epätasaisia.

Retkellä oli hauska bongailla erilaisia kukkia. Metsätähti kukki iloisesti korkeammalla tunturin rinteessäkin sekä alhaalla näkyi ainakin suopursua sekä suokukkaa.

Loppupuolella saavuin ihastuttavalle Nalijoen laavulle pitämään taukoa rankasta kivikkokiipeilystä. Laavun yhteydessä on huussi ja puuvaja. Se sijaitsee metsäisissä maisemissa pienen solisevan puron tuntumassa.

Sompion luonnonpuistossa ei sovi yöpyä missään muualla kuin Sompiojärven leirintäalueella, mutta evästelyyn tai muuten vain taukopaikaksi tämä laavu käy erinomaisesti.

Helteinen kesäretki Jorpulipäälle Nattasia katsomaan

Koen suurta kiitollisuutta voidessani asua ja työskennellä upeissa maisemissa luonnon ja erämaan keskellä. Helteisen viikon jälkeen lähdin vapaapäivänä kohti Iso Tankavaaraa eli Jorpulipäätä ja huipulle päästyäni miltei herkistyin Urho Kekkosen kansallispuiston yli levittäytyvän maiseman edessä.

Hopiaoja, joka virtaa Tankavaaran kultakylän läpi ja jossa kultaakin kaivetaan kiemurteli ohuena sympaattisen metsäisen nuotiopaikan ohi Tankavaaran Geologisen polun varrella. Tämä nuotiopaikka tuli jo pian vastaan reitilläni, mutta istuin tovin vain auringossa kuunnellen ohi kirmaavan puron ääntä ja hengittäen suolta ja neulasilta tuoksuvaa ilmaa.

Jorpulipäälle johdattavat ensin pitkät pitkospuut suon halki mikäli reitin kiertää vastapäivään. Taakse kannattaa vilkuilla sillä maisemat ovat hienot. Myös Pikku Tankavaara kohoaa maisemassa.

Jorpulipään huipulta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat Urho Kekkosen kansallispuistoon ja Nattas-tuntureille. Yläpuolella näkyy terävät huiput Suku-Nattanen ja Terävä-Nattanen. Alemmassa kuvassa puolestaan tunturijonon ensimmäinen ja helpon päiväretken kohde Pyhä-Nattanen, josta kämppikseni Rinkkaputki-blogin Anne kirjoitti jutun. Oltiin samana päivänä liikkeellä ja varmaan samaan aikaan huipuilla katselemassa ”toisiamme” horisontissa.

Jorpulipään laella tuuli kuten lähes aina, mutta helteisenä päivänä se tuntui vilvoittavan juuri sopivasti eikä lisävaatetta kaivannut. Istahtaessani hauskalle kivistä rakennetulle pöydälle miltei herkistyin siinä Nattasia katsoessani kun tajusin, että ihan oikeasti nyt minä asun täällä. Erämaan keskellä.

Jorpulipäältä laskeuduin takaisin reitille ja jatkoin matkaa Koiranjuomalammen laavulle, joka on ihana pysähdyspaikka kivikkoisessa tunturissa. Sympaattinen lampi näytti kutsuvalta hellepäivänä, mutta en lähtenyt vielä testaamaan kuinka kylmää vesi mahtaa olla. Koiranjuomalammen läheisyydessä on hienon näköistä kivikkoa ja kurun tapaista muodostelmaa, jota tekisi mieli tulla joku päivä ihan ajan kanssa tutkimaan.

Jorpulipäälle pääsee myös talvella Tankavaaran kultakylästä lähtevää talvireittiä pitkin. Talvisen kertomuksen Jorpulipään valloituksesta voit lukea täältä.

Kesällä Jorpulipäälle johdattaa Tankavaaran Geologinen polku, jonka alkupiste on entisen Koilliskairan Luontokeskuksen pihassa ja josta myös muut Tankavaaran luontopolut lähtevät. Kartalla luontokeskuksen piha ja polkujen lähtöpiste näkyy tässä.

Saapuminen:

Julkisilla
Rovaniemeltä ja Ivalosta ajaa päivittäin useita linja-autoyhteyksiä, jotka kuljettavat aivan Tankavaaran Kultakylän ohi. Tankavaaran pysäkin nimi on Tankavaara th ja pysäkki on kylän vieressä 4-tien varressa. Luontopoluille halutessasi käänny Kultamuseon kylttien mukaisesti, jolloin Kultakylä ja ravintola- sekä majoituspalvelut jäävät vasemmalle. Entinen luontokeskus on Kultamuseon takana, ja sen pihasta lähtevät luontopolut opasteineen.

Aikataulut ja reitit.

Omalla autolla
Tankavaara on 4-tien varressa etelästä tultaessa noin 10 kilometriä Vuotson kylän jälkeen. Rovaniemeltä ajomatka on noin 2,5 tuntia ja Sodankylästä tunnin verran. Pohjoisesta päin tultaessa Ivalosta on matkaa 60 kilometriä ja Saariselän paikkeilta kolmisenkymmentä. Auton voi pysäköidä joko Tankavaaran ravintolan Wanha Waskoolimies eteen tai Kultamuseon pysäköintipaikalle. Molemmista on lyhyt matka luontopoluille.

Kevään merkkejä katsomassa. Terve, aurinko!

Kuukauden aikana täällä pohjoisessa on hyvin huomannut kuinka hurjaa vauhtia kevät tekee tuloaan ja päivät pitenevät. Se on ihanaa, kun pimeyttä onkin riittänyt jo ihan tarpeeksi.

Aika revontulien ja tähtitaivaan bongaukseen käy vähiin, mutta toisaalta en malta odottaa kesää ja yötöntä yötä Lapissa.

Entisen Koilliskaran luontokeskuksen pihasta lähtee reittejä Tankavaaran lähialueelle Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Mukava lyhyt retki on kivuta Pienen Tankavaaran huipulle ihailemaan maisemia. Huipulla on myös näkötorni. Matkaa edestakaisin kertyy noin 4-5 kilometriä, mutta kuuden kilometrin Kuukkelin polku on oikeasti rengasreitti, joka kulkee Pikku-Tankavaaran laelta jatkaen alas suota kohti. Lumisateiden ja tuulen vuoksi polku menee äkkiä umpeen ja en huipulta löytänyt suuntaa, mihin reitti jatkuisi.

Nattas-tunturit Urho Kekkosen Kansallispuistossa.

Täällä oli kovat tuulet ja pluskelit, jonka takia enää ei ole tykkylumisia puita, mutta hankikanto tuli. Ylhäällä tunturissa tuuli on puhaltanut lumen kuin kimaltaviksi dyyneiksi.

Auringon valolla on kyllä hurja voima. Ja miten kauniilta ilta-auringon säteet saakaan maiseman näyttämään!

On täällä kieltämättä hyvä olla. Olen malttamaton jo pääsemään lumesta eroon ja näkemään tunturit ja maaston sulan maan aikaan.