Hiihtoretkiä Luostolla, jossa kuukkelit söivät evääni

Olen käynyt Pyhä-Luostolla useita kertoja, mutta vain lumettomaan aikaan, joten vapaapäivien kunniaksi pakkasin sukset autoon ja lähdin lomalle suosikkikansallispuistooni!

Ensimmäisenä päivänä Luostolla hiihtelin tehtyjä latuja pitkin ametistikaivokselle ja siitä Pyhälammen kautta Rykimäkurulle. Vaaroja alas oli ihana viilettää, toki otti se veronsa tietysti kun pääsi kipuamaan ylämäet. Seuraavaksi kaipasin kuitenkin enemmän omaa aikaa ja rauhaa ja lähdin Luoston pohjoispäätyyn hiihtämään osin kelkkareittejä ja osin umpista pitkin. Päädyin Luoston vanhimmalle autiotuvalle, joka oli sympaattinen pieni kämppä!

Pyhä-Luoston tunnuksessakin komeileva kuukkeli näyttäytyy ympäri puistoa oikeastaan aina kun pysähtyy ja etenkin nuotiopaikoilla. Ei siitä pääse mihinkään, että nämä rohkeat linnut ovat vaan niin upeita ja hienon värisiä! Vieläkin jäi se tietty kuva saamatta, kuukkeli siivet kotkamaisesti levällään. Mutta muuten heitä oli hauska kuvailla vaikka söivätkin suurimman osan eväsmunkistani.

Luoston vanha autiotupa Yli-Luostolla oli ihana pieni mökki. Se on vaellusreitin varrella, mutta talviseen aikaan sinne ei kulje kunnostettuja latuja. Joku muukin oli ennen minua kuitenkin halunnut kämpälle hiihtää, joten pääsin seuraamaan umpisen poikki menneitä jälkiä kätevästi. Omalla retkelläni sain kuitenkin nautiskella yksin, edellinen kävijä oli ainakin vuorokauden minua edellä.

Luostolla oli kerta kaikkiaan ihana hiihtää, mutta kyllä kesä vetää minua enemmän puoleensa. Noitatunturi ja Pyhänkasteenputous tekivät aikanaan minuun suuren vaikutuksen, haaveilen ehkä seuraavaksi koko Pyhä-Luoston reitin patikoimisesta!

Talvinen valokuvausretki Nuuksion Saarilammelle

Lunta on nyt paljon myös eteläisessä Suomessa ja talvi parhaimmillaan. Vielä kevään aurinkoisia pakkaspäiviä odotellessa lumihuntuinen metsämaisema pilvisessäkin säässä on tavattoman kaunis.

Nuuksion kansallispuiston länsilaidalla sijaitseva Saarilampi on minulle tuttu lapsuudesta kun asuimme siinä lähellä Veikkolassa. Saarilammen kierros ei ole merkitty virallinen kansallispuiston retkeilyreitti ja sen varrella ei ole niin ruuhkaisaa kuin muualla Nuuksiossa, mutta maisemat lammen ympäristössä ovat kauniit niin kesällä kuin talvellakin. Kesäisin on ihana pysähtyä jollekin lammen rantakallioista paistattelemaan päivää, lammen vesi on aivan uskomattoman kirkasta.

Vuokratupa Tikankolo löytyy Saarilammen rannalta, aika mukavan rauhaisa paikka varmasti ja hieno talvella ja kesällä.

Olen käynyt töihin liittyen nyt valokuvaamassa Kirkkonummella ja Vihdissä ja päätinpä käydä verestämässä muistoja myös Saarilammella, joka kuuluu itseasiassa Vihdin puolelle Nuuksiota! Näistä kuvista tuli itseasiassa aika hauskoja, vaikka näytin varmaan vähän pöljältä kun hypin ja pompin lumisena kameran edessä lammen rannalla. Taisin kuitenkin olla ihan itsekseni, ettei kukaan päässyt todistamaan kummallisia harrasteitani.

Kaamosretki Salamajärven kansallispuistossa ja pimeänpelon kohtaamista.

Olen valtavan innoissani talvesta ja lumesta. Tein vapaapäivän sattuessa retken Salamajärven kansallispuistoon fiilistelemään alkavaa talvea ja kaamoksen upeita värisävyjä! Marraskuu on ollut erittäin harmaa marraskuulle tyypilliseen tapaan, mutta tuona iltapäivänä taivas selkeni ja luonto järjesti upean talvisen auringonlaskun minulle ihailtavaksi!

Salamajärvi

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajalla Perhossa. Puisto on laaja ja täällä voi valita lyhyistä päiväretkistä useamman yön vaelluksiin sillä reittejä riittää. Pisimmät vaellusreitit ovat Hirvaankierros 58km ja Peuran polku 77km. Tuo Hirvaankierros minua houkuttaisi joskus tehdä!

Salamajärvellä olo on kuin olisi tullut erämaahan ja puisto muistuttaa paikoin Lappia. Mukavaa on, että se on niin lähellä kuitenkin kotikaupunkiani Jyväskylää, että erämaista rauhaa kaivatessa tänne pääsee helposti tekemään retken!

Maasto on tasaista, mutta  paikoin kulkemisen tekee hankalaksi puiston maisemiin ominaiset pirunpellot eli rakkakivikot. Muutoin Salamajärvi on pitkälti suomaisemia ja aarnimetsiä.

Puiston tunnuseläin on metsäpeura ja onnekas voi nähdäkin soiden laitamilla tämän Salamajärven metsien kuninkaan. Metsäpeura hävisi Suomen luonnosta aikanaan, mutta muun muassa Salamajärvelle istutettiin laji uudestaan ja tuoduista peuroista on muodostunut jo melko iso kanta alueelle.

Minulla ei onni suosinut enkä metsäpeuraa nähnyt, mutta kaiketi pidin sen verran kovaa ryminää, että mahdolliset eläimet ovat minut kiertäneetkin kaukaa.

Olen ollut täällä viime kevättalvena viettämässä ensimmäistä kertaa talviyötä ulkona. Silloinen sijaintimme oli Heikinjärvi ja mukana oli ystävä. Nyt yksin liikkuessa ja illan hämärtyessä tuli jälleen kova pimeänpelkoni esiin ja syötyäni tulilla lähdinkin pian kulkemaan polkua takaisin.

Pidin kuitenkin talviyöpymiskokemuksesta niin paljon, että haluan yöpyä talvisaikaan vielä uudelleen. Mutta ystävä se on otettava mukaan sillä oma mielikuvitus kuulee ja näkee ympärillä kaikenlaista, jos olen vain omassa seurassani.

Täysin kummallista on, että kun hetkeksi pysähtyy ja sammuttaa vaikkapa taskulampun valon ja katsoo tähtitaivaalle sitä yhtäkkiä onkin tietoinen ympäröivästä luonnosta. Hiljaisuudessa huomaa, ettei mitään pelättävää ole ja ilman taskulampun valoa sitä jotenkin ”näkee” pimeän metsän paremmin.