Kesähelteistä on saanut nauttia viime päivinä Lapissakin, joskin työn merkeissä. Vapaapäivän kunniaksi päätin kiertää tutun lenkin Jorpulipään huipulle ja pulahtaa matkan varrella Koiranjuomalampeen vilvoittelemaan.
Päivän mittaan lämpötila kohosikin lähelle kolmeakymmentä, joten pulahdus pienessä tunturilammessa oli oikein paikallaan.
Seuranani oli koko matkan ajan sen verran ystäviä, ettei juuri kehdannut pysähtyä ennen kuin ylhäällä tunturissa. En olekaan ennen niin reippaasti kipittänyt Jorpulipäälle kuin tänään kiitos takaa-ajavien paarmojen!
Huipulla tuuli mukavasti eikä hyönteiset olleet kiusaksi, joten sain hieman hengähtää ennen kuin suuntasin Koiranjuomalammen laavulle.
Koiranjuomalammen laavu on ihana taukopaikka Urho Kekkosen kansallispuistossa Tankavaaran geologisen polun varrella. Talvella laavulta tai lammen jäältä voi ihailla revontulia ja kesällä paikka on mitä parhain uimiseen.
Vesi on kirkasta ja rannalta näkee hyvin pohjan kivet. Onneksi otin uimakengät matkaan sillä kivilohkareet ovat melko liukkaat. Vesi ei ollut ollenkaan kylmää niin kuin olin ajatellut vaan sopivan lämmintä sukeltaa karkuun pinnalla vaanivia paarmoja.
Kirkkaasta vedestä huolimatta pinnan alla ei juuri ollut mitään kummempaa, kivilohkareita vain. Mutta uidessa tuli halu päästä tutkimaan enemmänkin näitä Lapin kirkkaita lampia. Toivotaan, että elokuussa olisi vielä lämmintä kun kiireet helpottavat.
Retkeni oli pyhitetty pelkästään Koiranjuomalammen tutkimiselle ja uintireissulle, ja koska nyt on metsäpalovaroitus ei tullut kyseeseenkään laittaa tulia laavulla. Eipä siinä malttanut juuri uinnin lisäksi enempää norkoilla kun paarmoja oli niin vietävästi.
Tankavaaran lähipolut ja maastot kätkevät sisäänsä hautoja ja kuoppia sekä rakennelmia, jotka muistuttavat sota-ajan historiasta. Sotahistorialliselle polulle voisi uppoutua vaikka kokonaiseksi päiväksi ja maastosta löytyy aina vaan lisää bongattavaa.
Toisen maailmansodan jälkiä on Lapissa yhä runsaasti. Saksan armeija rakensi Tankavaaran alueelle Sodankylään Schutzwall-puolustuslinnoitteet vuosina 1943 ja -44, jonka jäljet ovat edelleen nähtävissä maastossa. Suurin osa saksalaisten Lappiin rakentamista asemista on tuhoutunut, mutta Tankavaarassa Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitseva pääasema on kuitenkin säilynyt hyvin. Korsujen, tykkiasemien ja kaivantojen jäännökset ovat sotien ajan historiamme vaiheista kertova muistomerkki.
Helteisen viikon jälkeen alkoi ukkostamaan ja satamaan reippaasti. Sade taukosi kuitenkin sopivasti ja pääsin tekemään lenkin Tankavaaran luontopoluilla.
Entisen Koilliskairan luontokeskuksen ja nykyisen Sompio-talon pihapiiristä lähtevät Tankavaaran eri mittaiset luontopolut. Valittavaa on kilometrin esteettömästä reitistä aina kolmen, kuuden ja seitsemän kilometrin rengasreitteihin. Edellisessä postauksessani kävin Ison Tankavaaran eli Jorpulipään huipulla seuraten Tankavaaran Geologista polkua.
Kuukkelin lenkki on kuuden kilometrin mittainen rengasreitti, joka kohoaa Pikku Tankavaaran laelle. Alussa reitti myötäilee suuntaansa noin 1,5 kilometrin mittaista sotahistoriallista polkua. Ennen nousua vaaralle on maastossa nähtävissä paljon sotahistoriallisia jäännöksiä korsuineen ja juoksuhautoineen.
Jo alkumatkasta saavutaan helppokulkuista sorapolkua pitkin puisen rakennuksen eteen. Kyseessä on korsun näköisrakennus, johon pääsee sisälle tutustumaan rakennelmaan. Korsut olivat sodassa käytettyjä miehistön suojarakennuksia, jotka rakennettiin kokonaan tai osittain maan alle sulautumaan maastoon.
Korsun läheisyydessä on myös aito panssaritorjuntakanuuna. Suomalaiset puolustautuivat näillä kesällä -44 Neuvostoliiton hyökätessä ja samoja tykkejä käyttivät saksalaiset Lapin sodassa vuonna 1945.
Varsinaiselta polulta kannattaa myös poiketa. Esimerkiksi ylläolevan kuvan oikea maahan kaivettu korsu on hieman piilossa, joskin opastekyltti neuvoo pysähtymään. Ympäriinsä näkee kaivaumia ja kuoppia, joita lähemmin tarkasteltuna huomaa näiden olevan sodan aikaisia jäännöksiä.
Pääreitin varrella on lukuisia pieniä sivupolkuja ja niihin sekä kaikkiin maastosta löytyviin kaivaumiin tutustuessa sotapolulla voisi viettää kokonaisen päivän ja maastosta löytyy aina vaan lisää bongattavaa.
Reittien varrella sijaitsevat sotajäännökset ovat turvallisia tutustua lähemmin kunhan katsoo mihin astuu, ettei jalka lipeä kuoppaan kivien väliin. Myös korsun näköisrakennus on varta vasten reitillä, jotta siihen ja sen sisälle voi tutustua turvallisesti. Aitoihin korsuihin ei pidä yrittää mennä sisälle sortumavaaran takia.
Poluttomilta teiltä voi löytyä maastosta vielä sodanaikaisia räjähtämättömiä ammuksia joihin ei pidä mennä missään nimessä koskemaan.
Tankavaaran sotahistoriallinen polku loppuu juoksuhaudoille. Sen jälkeen ei sota-aiheisia opastekylttejä ole. Jos kuitenkin jatkaa eteenpäin pitkin Kuukkelin lenkkiä pääsee nousemaan Pikku Tankavaaran laelle.
Polkua noustessa voi sivuilla nähdä kivisiä ”muureja”, joskin ne, jotka ovat peräisin vanhoista tuliasemista sekottuvat herkästi tunturin luonnollisiin lieveuomiin, jotka reunustavat vaaran rinnettä muistuttaen ihan ihmisen kaivamaa hautaa tai muuria.
Nousu Pikku Tankavaaralle palkitsee retkeilijän hienoilla maisemilla ja maastossa näkee yhä tuliasemien jäänteitä. Vaaran huipulla on myös näköalatorni, josta selkeällä säällä on hyvät näkymät Urho Kekkosen kansallispuistoon ja Nattas-tuntureille.
Pikku Tankavaara oli aikoinaan merkittävässä asemassa toimien saksalaisten tähystyspaikkana, josta oli helppo sitten puolustautua hyökkäystä vastaan sekä suunnitella puolustusaseman rakentamista.
Iso Tankavaara eli Jorpulipää, jolla kävin eilisen hellepäivänä näkyi pilviverhoon huputtautuneena.
Pikku Tankavaaran jälkeen polku laskeutuu alas suolle, jossa risteävät Kuukkelin lenkki sekä Tankavaaran Geologinen polku. Jos energiaa riittää, voi lähteä vielä pitkospuita pitkin tavoittelemaan Jorpulipään huippua. Yhdistettynä Kuukkelin lenkki ja Geologinen polku Jorpulipään huiputuksen kera tekee yhteensä noin 15 kilometriä.
Jatkoin Kuukkelin lenkkiä kuitenkin pitkospuita pitkin metsän siimekseen ja takaisin kohti Tankavaaraa. Kuukkelin lenkille kannattaa varautua vedenpitävillä kengillä sillä pitkospuut ovat paikoin heikkokuntoiset. Kaikkein kurjimmassa kunnossa ne ovat Pikku Tankavaaran sekä suon risteyksen välissä, ja kävelinkin suosiolla välistä pitkospuiden vieressä maastossa.
Metsän keskellä mutkittelevat pitkospuut ylittävät pian soistuneen solisevan puron, joka on kullankaivuusta tunnetun ja Tankavaarankin läpi kulkevan Hopiaojan sivuhaara. Puron ylityksen jälkeen pitkospuut päättyvät portaisiin, joiden takana on ihana hieman piilossa sijaitseva nuotiopaikka, johon ihastuin edellisellä retkelläni. Siellä on ihana istua metsän keskellä kuunnellen puron ääntä kaikessa rauhassa.
Nuotiopaikalta reitti jatkuu takaisin Tankavaaran entisen luontokeskuksen pihaan, ja siihen yhdistyy lopulta kolmen kilometrin mittainen Koppelon lenkki sekä aivan lopuksi kilometrin esteetön Urpiaisen lenkki. Matkan varrella alle kilometrin päässä luontokeskukselta on myös kota ja sen pihassa nuotiopaikka.
Saapuminen:
Julkisilla Rovaniemeltä ja Ivalosta ajaa päivittäin useita linja-autoyhteyksiä, jotka kuljettavat aivan Tankavaaran Kultakylän ohi. Tankavaaran pysäkin nimi on Tankavaara th ja pysäkki on kylän vieressä 4-tien varressa. Luontopoluille halutessasi käänny Kultamuseon kylttien mukaisesti, jolloin Kultakylä ja ravintola- sekä majoituspalvelut jäävät vasemmalle. Entinen luontokeskus on Kultamuseon takana, ja sen pihasta lähtevät luontopolut opasteineen.
Omalla autolla Tankavaara on 4-tien varressa etelästä tultaessa noin 10 kilometriä Vuotson kylän jälkeen. Rovaniemeltä ajomatka on noin 2,5 tuntia ja Sodankylästä tunnin verran. Pohjoisesta päin tultaessa Ivalosta on matkaa 60 kilometriä ja Saariselän paikkeilta kolmisenkymmentä. Auton voi pysäköidä joko Tankavaaran ravintolan Wanha Waskoolimies eteen tai Kultamuseon pysäköintipaikalle. Molemmista on lyhyt matka luontopoluille.
Koen suurta kiitollisuutta voidessani asua ja työskennellä upeissa maisemissa luonnon ja erämaan keskellä. Helteisen viikon jälkeen lähdin vapaapäivänä kohti Iso Tankavaaraa eli Jorpulipäätä ja huipulle päästyäni miltei herkistyin Urho Kekkosen kansallispuiston yli levittäytyvän maiseman edessä.
Hopiaoja, joka virtaa Tankavaaran kultakylän läpi ja jossa kultaakin kaivetaan kiemurteli ohuena sympaattisen metsäisen nuotiopaikan ohi Tankavaaran Geologisen polun varrella. Tämä nuotiopaikka tuli jo pian vastaan reitilläni, mutta istuin tovin vain auringossa kuunnellen ohi kirmaavan puron ääntä ja hengittäen suolta ja neulasilta tuoksuvaa ilmaa.
Jorpulipäälle johdattavat ensin pitkät pitkospuut suon halki mikäli reitin kiertää vastapäivään. Taakse kannattaa vilkuilla sillä maisemat ovat hienot. Myös Pikku Tankavaara kohoaa maisemassa.
Jorpulipään huipulta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat Urho Kekkosen kansallispuistoon ja Nattas-tuntureille. Yläpuolella näkyy terävät huiput Suku-Nattanen ja Terävä-Nattanen. Alemmassa kuvassa puolestaan tunturijonon ensimmäinen ja helpon päiväretken kohde Pyhä-Nattanen, josta kämppikseni Rinkkaputki-blogin Anne kirjoitti jutun. Oltiin samana päivänä liikkeellä ja varmaan samaan aikaan huipuilla katselemassa ”toisiamme” horisontissa.
Jorpulipään laella tuuli kuten lähes aina, mutta helteisenä päivänä se tuntui vilvoittavan juuri sopivasti eikä lisävaatetta kaivannut. Istahtaessani hauskalle kivistä rakennetulle pöydälle miltei herkistyin siinä Nattasia katsoessani kun tajusin, että ihan oikeasti nyt minä asun täällä. Erämaan keskellä.
Jorpulipäältä laskeuduin takaisin reitille ja jatkoin matkaa Koiranjuomalammen laavulle, joka on ihana pysähdyspaikka kivikkoisessa tunturissa. Sympaattinen lampi näytti kutsuvalta hellepäivänä, mutta en lähtenyt vielä testaamaan kuinka kylmää vesi mahtaa olla. Koiranjuomalammen läheisyydessä on hienon näköistä kivikkoa ja kurun tapaista muodostelmaa, jota tekisi mieli tulla joku päivä ihan ajan kanssa tutkimaan.
Jorpulipäälle pääsee myös talvella Tankavaaran kultakylästä lähtevää talvireittiä pitkin. Talvisen kertomuksen Jorpulipään valloituksesta voit lukea täältä.
Kesällä Jorpulipäälle johdattaa Tankavaaran Geologinen polku, jonka alkupiste on entisen Koilliskairan Luontokeskuksen pihassa ja josta myös muut Tankavaaran luontopolut lähtevät. Kartalla luontokeskuksen piha ja polkujen lähtöpiste näkyy tässä.
Saapuminen:
Julkisilla Rovaniemeltä ja Ivalosta ajaa päivittäin useita linja-autoyhteyksiä, jotka kuljettavat aivan Tankavaaran Kultakylän ohi. Tankavaaran pysäkin nimi on Tankavaara th ja pysäkki on kylän vieressä 4-tien varressa. Luontopoluille halutessasi käänny Kultamuseon kylttien mukaisesti, jolloin Kultakylä ja ravintola- sekä majoituspalvelut jäävät vasemmalle. Entinen luontokeskus on Kultamuseon takana, ja sen pihasta lähtevät luontopolut opasteineen.
Omalla autolla Tankavaara on 4-tien varressa etelästä tultaessa noin 10 kilometriä Vuotson kylän jälkeen. Rovaniemeltä ajomatka on noin 2,5 tuntia ja Sodankylästä tunnin verran. Pohjoisesta päin tultaessa Ivalosta on matkaa 60 kilometriä ja Saariselän paikkeilta kolmisenkymmentä. Auton voi pysäköidä joko Tankavaaran ravintolan Wanha Waskoolimies eteen tai Kultamuseon pysäköintipaikalle. Molemmista on lyhyt matka luontopoluille.