Uutta retkikohdetta etsiskellessä sattui kartalla silmään Tsarmitunturi ja samaa nimeä kantava erämaa-alue. Googlesta löytyi melko vähän kirjoituksia alueesta ja vaikutti, että kyseessä ei ole kovinkaan suosittu paikka. Läheinen sijainti kodistani nähden varmisti päätöksen, että pitäähän se käydä katsomassa. Huolellisen karttatutkailun sekä netistä löytämien kuvauksien perusteella erämaan nimikkotunturille veisi polku ja metsäautotietä pitkin pääsisi kätevästi polun alkuun.
Lähdin ajamaan kohti Tsarmi- (tai Sarmi-) tunturia ja ilokseni huomasin, että hiekkatie polun luo on hyväkuntoinen. Se kääntyy Ivalosta Nellimiin johtavan tien varrelta oikealle ja sitä sai ajaa noin kymmenen kilometria. Kartasta tiesin, mistä kohtaa tietä etsiä polun alkua ja oli sillä kohdalla pieni levennyskin, jossa olikin yksi auto parkissa. Retkellä en kehenkään törmännyt, joten lienee jonkun vaeltajan auto.
Polku oli ensin huonosti nähtävissä, mutta löytyi lopulta ja alkuun mentiin pienestä portista poroaidan toiselle puolen. Alkumatka kuljettiin metsässä ja polku oli helposti seurattavissa, joskin muutamia uria ristesi polun kanssa ja kartasta sai varmistaa oikean suunnan. Näissä kohdin kun valitsi suoraan menevän polun oli oikeassa suunnassa.
Sen verran kapea polku kuitenkin oli, että siitä huomasi, ettei tässä ollut mikään kesälomalaisten pyhiinvaelluskohde kyseessä. Kiva niin, sai tosiaan olla aivan rauhassa.
Matkan varrella oli niitä ihania tunturipuroja iloisesti solisemassa, joista tykkään tosi paljon ja ne oli Mallalle hyviä kohtia juoda ja käydä viilentymässä. Hieman pidemmällä juuri ennen kuin polku lähti nousuun tunturia kohti oli hienoja kohtia leiriintymiselle ja näemmä niin oli tehtykin nuotioympyrästä päätellen.
Paluumatkasta pidin taukoa tällaisella kohdalla ja sattui niin, että kuulin ikään kuin puiden yhteen kalahtamisen ääniä. Muistin, että eräs mies Tankavaarassa oli maininnut karhujen, ja karhun pentujen pitävän tällaista ääntä kun ne katkovat oksia. Minun polvet alkoivat tutista kirjaimellisesti kun säikähdin ja aloin äkkiä puhumaan Mallalle kovalla äänellä. Matkaa kun jatkettiin tuota hassua ääntä ei enää kuulunut, eikä merkkejä karhuista tai mistään muustakaan näkynyt. Se jäi sitten mysteeriksi, mikä äänet oli aiheuttanut.
Nousu Tsarmitunturille ei tuntunut erityisen raskaalta, mutta sen verran jyrkkä se oli, että pääsi hengästymään. Noin 400 metriin tunturi kohoaa, että sai siinä hieman kuitenkin kiivetä.
Huipulla maasto ei ollut juurikaan rakkakivistä vain kallioista. Maisemat oli todella hienot kuten arvata saattaa. Sieltä näkyi Inarijärvelle päin sekä Venäjälle. Idässä en tunnistanut näkyviä huippuja, mutta varmaan ne korkeimmat ja komeammat oli naapurin puolella. Oli siellä jonkilainen lahonnut maanmittaustornikin sekä suloisia tunturilampia muutama, jotka houkutteli pulahtamaan.
Huipulla tuuli mukavasti niin hellepäivän kuumuus ei haitannut. Paarmoja on tänä kesänä ollut paljon, mutta tuulessa niistäkään ei nyt tällä retkellä ollut riesaa ja hyvä niin, sai nauttia luonnosta eikä vain juosta pirulaisia karkuun.
Kaiken kaikkiaan polku oli helppokulkuinen ja Tsarmitunturin huiputus hyvä päiväretki pituudeltaan. Rauhassa sai olla ja nauttia erämaatunnelmasta, vaikka suhteellisen lähellä oltiin metsäteitä.
Tsarmitunrurin erämaassa kokrein huippu Akalauttapää näkyi kohoavan noin 500 metriin ja sen tienoilla näkyi olevan mielenkiintoisen oloinen, jyrkkäreunainen Pahakuru. Myös erämaa-alueen eteläisellä puolella kulkee metsäautotie, josta alueen pääsee hyvin tavoittamaan, mutta tuolla puolen maastossa ei näkynyt retkikarttoihin merkittyjä polkuja, joten siellä joutunee suunnistamaan omin avuin. Myös Akalauttapää ja Pahakuru näyttäisivät olevan ainakin yhden yön retken kohde eikä päiväretki kuten itse Tsarmitunturi. Ehkä joku kerta siis sinne!
Kotimatkalla halusin vielä pyörähtää katsomassa Nellimiä sekä ajoin Paatsjoen sillalle. Kävin uimassa Inarijärvessä ja kylmäähän tuo helteestä huolimatta oli. Paatsjoen sillalta näkyi Venäjän puolelle ja sielläkin oma siltansa.
