Talvi tuli oikein kerralla tänne Lappiin ja lunta tuntuu satavan vain lisää. Jaksan edelleen ihmetellä sitä, kuinka nopeasti vuodenajat vaihtuvatkaan täällä ja miten erilaisia aikoja esimerkiksi pelkkä talvi sisältää. Värikäs syksy oli hetkessä ohi kun ensilumi satoi maahan ja pian koittaa kaamos.
Ensimmäinen lumipeite tuli tuntureille jo syyskuun loppupuolella. Nousimme Kiilopäälle ihmettelemään alkavaa talvea ja henkeäsalpaavia maisemia.
Noin kolme viikkoa myöhemmin satoi kunnolla ensilumi ja kävelimme tällä kertaa Kiilopään Poropolun, joka on noin 5,6 kilometrin mittainen ja nousee Ahopään tunturin alarinteeseen lähtien Kiilopään pihasta.
Lunta oli tupruttanut oikein mukavasti ja hiljalleen jäätyvät joet ja maa olivat kauniita.
Lunta satoi ja taivas oli hyvin pilvessä, joten kovin pitkälle kantavia maisemia ei ollut, mutta pilvisessä tunturissa on myös oma viehätyksensä.
Pitihän se myös täällä Tankavaarassa käydä katsomassa, miltä luminen maisema oikein näyttää ja suunnattiin tässä yksi päivä ruokkimaan kuukkeleita parin kilometrin päähän Hopiaojan nuotiopaikalle. Tämä on takuu varma kuukkelien bongauspaikka, jos niihin ei törmää jo Tankavaaran pihapiirissä.
Pikkuystävistä on tullut jo melko rohkeita ja röyhkeitäkin. Jos kädestä loppuu herkut saattaa nokka nykäistä sormesta, että mikä maksaa!
Täällä eletään nyt hiljaiseloa ennen joulusesongin alkua ja minullakin koittaa pieni loma ennen kiireitä. Lähden matkalle minulle aivan uuteen maailmankolkkaan, mutta siitä lisää myöhemmin jahka olen selvinnyt takaisin kotiin. Hyvää syksyä (tai jo alkanutta talvea) kaikille!
Suunnittelimme Museokortin kesäkampanjaa varten
Lapin museoseikkailun, joka vie tutustumaan kuuteen Lapin eri museoon.
Seikkailumme on suunniteltu pitkän viikonlopun kulttuurikierrokseksi
Lapissa, mutta teimme seikkailuja aikataulusyistä pitkin kesää.
Vierailimme Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa sekä Kulttuuritalo Korundissa. Kittilässä oli vuorossa Reinar Särestöniemen kotimuseo ja Sodankylässä tutustuimme Alariesto Galleriaan. Matka jatkuu Sodankylästä Tankavaaraan ja Kultamuseoon sekä kokeilimme kullanhuuhdontaa ja -kaivuuta myös itse. Seikkailumme viimeinen kohde on Siidan saamelaismuseo Inarissa.
Kultakuume iskee Kultamuseossa
Kultamuseo Tankavaarassa. Kuva: Heikki Sulander
Tankavaaran Kultakylä on kokonaisuus, josta löytyy paljon
mielenkiintoista tekemistä kullan kaivamiseen sekä sen historiaan
liittyen. Tankavaaran Kultamuseo tutustuttaa kävijät niin kullankaivuun
historiaan Suomen Lapissa kuin myös muualla maailmassa. Valtavan
mielenkiintoista oli perehtyä tietysti juuri Tankavaaran
kultahistoriaan, mutta oppia myös paljon uutta kullankaivuusta
maailmalla.
Pelkkä museokäynti ei meille riittänyt tällä kertaa vaan innostuimme kullan kaivuusta sen verran, että halusimme päästä kokeilemaan huuhdontaa sekä kaivamista itse. Kultamuseon vieressä sijaitseekin kätevästi Kultakylä ja mahdollisuudet kullanhuuhdonnan kokeilemiseen.
Kuva: Heikki Sulander
Kullanhuuhdonnan lyhyt oppimäärä
Kulta on metallia ja noin seitsemän kertaa raskaampaa kuin tavallinen
maa- ja kiviaines. Sitä esiintyy maaperässämme hiekan ja maa-aineksen
seassa ja sitä kaivetaan sekä koneellisesti, että käsin lapioimalla.
Ensimmäisenä kaivetaan haluttu määrä hiekkaa esimerkiksi ämpäriin taikka isommilla valtauksilla kottikärryittäin. Hiekka lasketaan ränniin, jonka tarkoituksena on huuhtoa suurin osa hiekasta pois ja jättää kulta sekä muu raskasmetalli ja mahdolliset korukivet rännissä olevaan matoksi kutsuttuun osaan, jossa on pieniä esteitä, johon kulta jää. Juuri painonsa vuoksi kulta painuu veden virratessa pohjalle ja jää rännin mattoihin kun taas kevyempi maa-aines huuhtoutuu pois.
Hiekkaa lapioidaan ränniin. Kuva: Heikki Sulander
Aivan viimeinen vaihe on vaskaaminen eli kullan huuhdonta, kyseiseen toimintaan tarkoitetulla vaskoolilla. Vaskooliin voi kaivaa myös pienemmissä määrin hiekkaa suoraan ja huuhtoa mahdollisen kullan esiin ilman nk. rännitystä.
Kuva: Heikki SulanderKuva: Heikki Sulander
Vaskoolia ravistellaan ensin ja saadaan kulta jälleen painonsa ansiosta painumaan muun hiekan alle. Tämän jälkeen hiekka huuhdotaan vaskoolista tietyin liikkein aina välillä ravistellen ja hiekan alta lopulta paljastuu tummempi niin kutsuttu upahiekka ja sen seasta itse kulta, jos onni suosii.
Tällainen määrä löytyy parista kymmenestä kottikärryllisestä hiekkaa.
Luonnon keskellä mieli rauhoittuu
Itse kun Tankavaarassa asun olen Lapin museoseikkailun lisäksi saanut
seurata kullankaivajien elämää läheltä ja päässyt mukaan valtauksille
näkemään myös koneellista kaivuuta sen lisäksi mitä Kultakylässä on
käsinkaivuuta seurannut ja kokeillut.
Onhan se lapioiminen kottikärrykaupalla maata toki raskasta, mutta jotenkin myös rentouttavaa. Valtaukset sijaitsevat usein keskellä Lapin erämaita ja ulkona töitä tehdessä mieli jotenkin pysähtyy ja sitä rauhoittuu luonnon keskellä. Kuukkelikin saattaa käydä paikalla tervehtimässä.
Itse kullan huuhtominen puolestaan on koukuttavaa puuhaa kun sieltä
hiekan alta toden totta paljastuu keltaista metallia kovan työn
palkinnoksi.
Palataan kuitenkin vielä takaisin Kultamuseoon muun muassa legendaarisen Petronella-tarinan pariin sekä katsomaan miltä se kullankaivuu oikein näytti:
Kesähelteistä on saanut nauttia viime päivinä Lapissakin, joskin työn merkeissä. Vapaapäivän kunniaksi päätin kiertää tutun lenkin Jorpulipään huipulle ja pulahtaa matkan varrella Koiranjuomalampeen vilvoittelemaan.
Päivän mittaan lämpötila kohosikin lähelle kolmeakymmentä, joten pulahdus pienessä tunturilammessa oli oikein paikallaan.
Seuranani oli koko matkan ajan sen verran ystäviä, ettei juuri kehdannut pysähtyä ennen kuin ylhäällä tunturissa. En olekaan ennen niin reippaasti kipittänyt Jorpulipäälle kuin tänään kiitos takaa-ajavien paarmojen!
Huipulla tuuli mukavasti eikä hyönteiset olleet kiusaksi, joten sain hieman hengähtää ennen kuin suuntasin Koiranjuomalammen laavulle.
Koiranjuomalammen laavu on ihana taukopaikka Urho Kekkosen kansallispuistossa Tankavaaran geologisen polun varrella. Talvella laavulta tai lammen jäältä voi ihailla revontulia ja kesällä paikka on mitä parhain uimiseen.
Vesi on kirkasta ja rannalta näkee hyvin pohjan kivet. Onneksi otin uimakengät matkaan sillä kivilohkareet ovat melko liukkaat. Vesi ei ollut ollenkaan kylmää niin kuin olin ajatellut vaan sopivan lämmintä sukeltaa karkuun pinnalla vaanivia paarmoja.
Kirkkaasta vedestä huolimatta pinnan alla ei juuri ollut mitään kummempaa, kivilohkareita vain. Mutta uidessa tuli halu päästä tutkimaan enemmänkin näitä Lapin kirkkaita lampia. Toivotaan, että elokuussa olisi vielä lämmintä kun kiireet helpottavat.
Retkeni oli pyhitetty pelkästään Koiranjuomalammen tutkimiselle ja uintireissulle, ja koska nyt on metsäpalovaroitus ei tullut kyseeseenkään laittaa tulia laavulla. Eipä siinä malttanut juuri uinnin lisäksi enempää norkoilla kun paarmoja oli niin vietävästi.
Suunnittelimme Museokortin kesän museoseikkailija-kampanjaa varten Lapin museoseikkailun, joka vie tutustumaan kuuteen Lapin eri museoon. Seikkailumme on suunniteltu pitkän viikonlopun kulttuurikierrokseksi Lapissa, mutta teimme seikkailuja aikataulusyistä pitkin kesää.
Vierailimme Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa sekä Kulttuuritalo Korundissa. Kittilässä oli vuorossa Reinar Särestöniemen kotimuseo ja Sodankylässä tutustuimme Alariesto Galleriaan. Matka jatkuu Sodankylästä Tankavaaraan ja Kultamuseoon sekä kokeilimme kullanhuuhdontaa ja -kaivuuta myös itse. Seikkailumme viimeinen kohde on Siidan saamelaismuseo Inarissa.
Tankavaarassa seikkailumme vei Kultamuseoon, joka on oikea tarinoiden aarreaitta kaikkea Lapin kullan historiaa unohtamatta. Kultamuseossa tarinoiden parissa voisi viettää aikaa vaikka koko päivän, mutta kultakuume kun iski oli kultaa päästävä vielä huuhtomaan itsekin. Videolla pääset hyppäämään mukaamme Tankavaaraan ja kullan maailmaan:
Ensikertalaisena kullanhuuhdontakilpailuissa
Kun olimme tutustuneet kultahistoriaan sekä kokeilleet itsekin kullanhuuhdontaa Kultakylässä koitti juhannus ja kullanhuuhdonnan juhannuskilpailut. Tähän oli tietenkin osallistuttava ja meidän Lapin museoseikkailijaporukasta kilpailuun lähtivät allekirjoittanut sekä Rinkkaputki-blogin Anne!
Kullanhuuhdonnan kilpailuissa tarkoituksena on löytää tietty määrä kultahippuja mahdollisimman hyvässä ajassa. Tuomaristo piilottaa ennalta sovitun määrän (5-12) kultahippuja ämpärilliseen hiekkaa ja kilpailijat eivät tiedä tätä määrää vaan kilpailutilanteessa sitten tyhjentävät ämpärin vaskooliin ja koettavat huuhtoa kaikki hiput mitä löytävät talteen.
Hyvä aika ämpärillisen tyhjentämiseen näytti olevan yhdestä kolmeen minuutin paikkeilla ja ratkaisevaa on, että jokaisesta hukatusta kultahipusta saa kolmen minuutin aikasakon. Eli voittajan tulee olla sekä nopea, että löytää kaikki piilotetut hiput!
Osallistuimme aloittelijoiden sarjaan Annen kanssa ja meidän ajat oli toki aika paljon pidempiä kuin kokeneempien kisaajien. Mutta olen oikein ylpeä tuloksestani sillä löysin kaikki kahdeksan hippua ajassa 5:31 ja sijoituin hopealle. Tästähän alkaa uusi harrastukseni!
Palkintona oli pokaali ja ehtaa kultaa sekä löydetyt kisahiput sai tietysti pitää.
Juhannus oli Tankavaarassa sateinen, mutta mieleenpainuva. Oli hauskaa päästä kokeilemaan tuota kullanhuuhdonnan kilpailua, joka onkin isossa osassa nyt elokuussa kun Kullanhuuhdonnan Maailmanmestaruuskilpailut valloittavat Tankavaaran. Itsehän menin jo nimeni ilmoittamaan MM-kisojen aloittelijoiden sarjaan, saa nähdä miten käy!
Tankavaaran lähipolut ja maastot kätkevät sisäänsä hautoja ja kuoppia sekä rakennelmia, jotka muistuttavat sota-ajan historiasta. Sotahistorialliselle polulle voisi uppoutua vaikka kokonaiseksi päiväksi ja maastosta löytyy aina vaan lisää bongattavaa.
Toisen maailmansodan jälkiä on Lapissa yhä runsaasti. Saksan armeija rakensi Tankavaaran alueelle Sodankylään Schutzwall-puolustuslinnoitteet vuosina 1943 ja -44, jonka jäljet ovat edelleen nähtävissä maastossa. Suurin osa saksalaisten Lappiin rakentamista asemista on tuhoutunut, mutta Tankavaarassa Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitseva pääasema on kuitenkin säilynyt hyvin. Korsujen, tykkiasemien ja kaivantojen jäännökset ovat sotien ajan historiamme vaiheista kertova muistomerkki.
Helteisen viikon jälkeen alkoi ukkostamaan ja satamaan reippaasti. Sade taukosi kuitenkin sopivasti ja pääsin tekemään lenkin Tankavaaran luontopoluilla.
Entisen Koilliskairan luontokeskuksen ja nykyisen Sompio-talon pihapiiristä lähtevät Tankavaaran eri mittaiset luontopolut. Valittavaa on kilometrin esteettömästä reitistä aina kolmen, kuuden ja seitsemän kilometrin rengasreitteihin. Edellisessä postauksessani kävin Ison Tankavaaran eli Jorpulipään huipulla seuraten Tankavaaran Geologista polkua.
Kuukkelin lenkki on kuuden kilometrin mittainen rengasreitti, joka kohoaa Pikku Tankavaaran laelle. Alussa reitti myötäilee suuntaansa noin 1,5 kilometrin mittaista sotahistoriallista polkua. Ennen nousua vaaralle on maastossa nähtävissä paljon sotahistoriallisia jäännöksiä korsuineen ja juoksuhautoineen.
Jo alkumatkasta saavutaan helppokulkuista sorapolkua pitkin puisen rakennuksen eteen. Kyseessä on korsun näköisrakennus, johon pääsee sisälle tutustumaan rakennelmaan. Korsut olivat sodassa käytettyjä miehistön suojarakennuksia, jotka rakennettiin kokonaan tai osittain maan alle sulautumaan maastoon.
Korsun läheisyydessä on myös aito panssaritorjuntakanuuna. Suomalaiset puolustautuivat näillä kesällä -44 Neuvostoliiton hyökätessä ja samoja tykkejä käyttivät saksalaiset Lapin sodassa vuonna 1945.
Varsinaiselta polulta kannattaa myös poiketa. Esimerkiksi ylläolevan kuvan oikea maahan kaivettu korsu on hieman piilossa, joskin opastekyltti neuvoo pysähtymään. Ympäriinsä näkee kaivaumia ja kuoppia, joita lähemmin tarkasteltuna huomaa näiden olevan sodan aikaisia jäännöksiä.
Pääreitin varrella on lukuisia pieniä sivupolkuja ja niihin sekä kaikkiin maastosta löytyviin kaivaumiin tutustuessa sotapolulla voisi viettää kokonaisen päivän ja maastosta löytyy aina vaan lisää bongattavaa.
Reittien varrella sijaitsevat sotajäännökset ovat turvallisia tutustua lähemmin kunhan katsoo mihin astuu, ettei jalka lipeä kuoppaan kivien väliin. Myös korsun näköisrakennus on varta vasten reitillä, jotta siihen ja sen sisälle voi tutustua turvallisesti. Aitoihin korsuihin ei pidä yrittää mennä sisälle sortumavaaran takia.
Poluttomilta teiltä voi löytyä maastosta vielä sodanaikaisia räjähtämättömiä ammuksia joihin ei pidä mennä missään nimessä koskemaan.
Tankavaaran sotahistoriallinen polku loppuu juoksuhaudoille. Sen jälkeen ei sota-aiheisia opastekylttejä ole. Jos kuitenkin jatkaa eteenpäin pitkin Kuukkelin lenkkiä pääsee nousemaan Pikku Tankavaaran laelle.
Polkua noustessa voi sivuilla nähdä kivisiä ”muureja”, joskin ne, jotka ovat peräisin vanhoista tuliasemista sekottuvat herkästi tunturin luonnollisiin lieveuomiin, jotka reunustavat vaaran rinnettä muistuttaen ihan ihmisen kaivamaa hautaa tai muuria.
Nousu Pikku Tankavaaralle palkitsee retkeilijän hienoilla maisemilla ja maastossa näkee yhä tuliasemien jäänteitä. Vaaran huipulla on myös näköalatorni, josta selkeällä säällä on hyvät näkymät Urho Kekkosen kansallispuistoon ja Nattas-tuntureille.
Pikku Tankavaara oli aikoinaan merkittävässä asemassa toimien saksalaisten tähystyspaikkana, josta oli helppo sitten puolustautua hyökkäystä vastaan sekä suunnitella puolustusaseman rakentamista.
Iso Tankavaara eli Jorpulipää, jolla kävin eilisen hellepäivänä näkyi pilviverhoon huputtautuneena.
Pikku Tankavaaran jälkeen polku laskeutuu alas suolle, jossa risteävät Kuukkelin lenkki sekä Tankavaaran Geologinen polku. Jos energiaa riittää, voi lähteä vielä pitkospuita pitkin tavoittelemaan Jorpulipään huippua. Yhdistettynä Kuukkelin lenkki ja Geologinen polku Jorpulipään huiputuksen kera tekee yhteensä noin 15 kilometriä.
Jatkoin Kuukkelin lenkkiä kuitenkin pitkospuita pitkin metsän siimekseen ja takaisin kohti Tankavaaraa. Kuukkelin lenkille kannattaa varautua vedenpitävillä kengillä sillä pitkospuut ovat paikoin heikkokuntoiset. Kaikkein kurjimmassa kunnossa ne ovat Pikku Tankavaaran sekä suon risteyksen välissä, ja kävelinkin suosiolla välistä pitkospuiden vieressä maastossa.
Metsän keskellä mutkittelevat pitkospuut ylittävät pian soistuneen solisevan puron, joka on kullankaivuusta tunnetun ja Tankavaarankin läpi kulkevan Hopiaojan sivuhaara. Puron ylityksen jälkeen pitkospuut päättyvät portaisiin, joiden takana on ihana hieman piilossa sijaitseva nuotiopaikka, johon ihastuin edellisellä retkelläni. Siellä on ihana istua metsän keskellä kuunnellen puron ääntä kaikessa rauhassa.
Nuotiopaikalta reitti jatkuu takaisin Tankavaaran entisen luontokeskuksen pihaan, ja siihen yhdistyy lopulta kolmen kilometrin mittainen Koppelon lenkki sekä aivan lopuksi kilometrin esteetön Urpiaisen lenkki. Matkan varrella alle kilometrin päässä luontokeskukselta on myös kota ja sen pihassa nuotiopaikka.
Saapuminen:
Julkisilla Rovaniemeltä ja Ivalosta ajaa päivittäin useita linja-autoyhteyksiä, jotka kuljettavat aivan Tankavaaran Kultakylän ohi. Tankavaaran pysäkin nimi on Tankavaara th ja pysäkki on kylän vieressä 4-tien varressa. Luontopoluille halutessasi käänny Kultamuseon kylttien mukaisesti, jolloin Kultakylä ja ravintola- sekä majoituspalvelut jäävät vasemmalle. Entinen luontokeskus on Kultamuseon takana, ja sen pihasta lähtevät luontopolut opasteineen.
Omalla autolla Tankavaara on 4-tien varressa etelästä tultaessa noin 10 kilometriä Vuotson kylän jälkeen. Rovaniemeltä ajomatka on noin 2,5 tuntia ja Sodankylästä tunnin verran. Pohjoisesta päin tultaessa Ivalosta on matkaa 60 kilometriä ja Saariselän paikkeilta kolmisenkymmentä. Auton voi pysäköidä joko Tankavaaran ravintolan Wanha Waskoolimies eteen tai Kultamuseon pysäköintipaikalle. Molemmista on lyhyt matka luontopoluille.
