Keväinen retki Iso Haapasaareen Jyväskylässä

Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsee Haapaniemen päässä pitkulaisen muotoinen saari nimeltään Iso Haapasaari. Saaren luonto on monimuotoista ja arvokasta ja sinne onkin perustettu luonnonsuojelualue sekä luontopolku.

Polulla on pituutta vajaat kolme kilometriä ja se kulkee vaihtelevasti lehtimetsissä sekä kallioilla mäntyjen katveessa. Reitin varrella on yksi tulipaikka. Puolivälissä saarta polku haarautuu oikoreitille suoraan tulipaikalle saaren halki. Itse saari ei ole kuin reilun kilometrin mittainen pituudessaan ja leveyttä saarella on enimmillään vain 200 metriä, joten polkua talsiessa on Päijänne kokoajan vierellä, joskin tähän aikaan vuodesta vielä jäässä.

Jyväskylän kunnan sivu Iso-Haapasaaren luontopolusta.

Näin aikaisin kevättä maasto on vielä osin luminen ja mutainen, joten kengiksi kannattaa valita sellaiset hyvät, jotka saavat likaantua ja pitävät ehkä vettäkin. Nyt kun puissa ei vielä ole lehtiä on luontopolulla melko karun näköistä, mutta voi vain kuvitella kuinka vehreä saari on kesäaikaan. Retkipaikka -verkkomediassa on hyvä juttu paikasta kesällä.

Luontopolun opastetauluissa mainitaan käpytikasta, joka pesii saaressa ja kuulimmekin tikan äänen kun se oli työn touhussa saaren metsikössä. Lisäksi reitillä kerrotaan paikan kasvillisuudesta, puulajeista ja maaston muotojen synnystä.

Koirakaverit ovat tervetulleita Haapasaareen, mutta koska se on luonnonsuojelualuetta on karvaiset ystävät pidettävä täällä kytkettynä vaikka muita ihmisiä ei paikalla olisikaan. Lisäksi koirien kiinnipitoaika on maaliskuun alusta elokuun loppuun asti. Lisätietoa koirien kanssa retkeilystä ja säännöistä löytyy Luontoon.fi -sivustolta.

Suuri osa polusta on helppokulkuista leveää kävelyuraa ja satunnaisesti kivisempää sekä juurakkoisempaa etenkin nousujen ja laskujen kohdalla. Reitti tuntuu helppokulkuiselta eikä nousut ole kovinkaan jyrkkiä. Pohjoispäädyssä saarta löytyy hieno kalliolohkare, josta on ihan jyrkkä pudotus alas rantaan.

Saarta kiertäessä vastapäivään tullaan lopulta Haapasaaren tulipaikalle, joka sijaitsee saaren länsirannalla. Tulipaikalla on nuotiota varten paikka, mutta ei esimerkiksi puuhuoltoa tai -vajaa, joten kannattaa ottaa puita matkaan mikäli haluaa nautiskella nuotiosta. Tietysti maastopalovaroitukset huomioiden.

Näin kevätaikaan sulava lumi paljastaa maasta kaikenlaista moskaa, mutta oli mukava huomata, ettei luontopolun varrella tai nuotiopaikalla juuri ollut roskia. Siellä olikin opastekyltti, joka muistutti roskattomasta retkeilystä ja pitäisi se ymmärtääkin, että pois jaksaa kyllä viedä kaiken minkä retkelle on kantanutkin.

Haapasaaren luontoreitillä ei ole jätehuoltoa eikä sen vuoksi esimerkiksi roskiksia, mutta vaikka joissakin luontokohteissa saattaa ollakin minusta on parempi retkeillä aina sillä periaatteella, ettei jätä mitään jälkeensä.

Hellepäivä Tsarmitunturin erämaassa

Uutta retkikohdetta etsiskellessä sattui kartalla silmään Tsarmitunturi ja samaa nimeä kantava erämaa-alue. Googlesta löytyi melko vähän kirjoituksia alueesta ja vaikutti, että kyseessä ei ole kovinkaan suosittu paikka. Läheinen sijainti kodistani nähden varmisti päätöksen, että pitäähän se käydä katsomassa. Huolellisen karttatutkailun sekä netistä löytämien kuvauksien perusteella erämaan nimikkotunturille veisi polku ja metsäautotietä pitkin pääsisi kätevästi polun alkuun.

Lähdin ajamaan kohti Tsarmi- (tai Sarmi-) tunturia ja ilokseni huomasin, että hiekkatie polun luo on hyväkuntoinen. Se kääntyy Ivalosta Nellimiin johtavan tien varrelta oikealle ja sitä sai ajaa noin kymmenen kilometria. Kartasta tiesin, mistä kohtaa tietä etsiä polun alkua ja oli sillä kohdalla pieni levennyskin, jossa olikin yksi auto parkissa. Retkellä en kehenkään törmännyt, joten lienee jonkun vaeltajan auto.

Polku oli ensin huonosti nähtävissä, mutta löytyi lopulta ja alkuun mentiin pienestä portista poroaidan toiselle puolen. Alkumatka kuljettiin metsässä ja polku oli helposti seurattavissa, joskin muutamia uria ristesi polun kanssa ja kartasta sai varmistaa oikean suunnan. Näissä kohdin kun valitsi suoraan menevän polun oli oikeassa suunnassa.

Sen verran kapea polku kuitenkin oli, että siitä huomasi, ettei tässä ollut mikään kesälomalaisten pyhiinvaelluskohde kyseessä. Kiva niin, sai tosiaan olla aivan rauhassa.

Matkan varrella oli niitä ihania tunturipuroja iloisesti solisemassa, joista tykkään tosi paljon ja ne oli Mallalle hyviä kohtia juoda ja käydä viilentymässä. Hieman pidemmällä juuri ennen kuin polku lähti nousuun tunturia kohti oli hienoja kohtia leiriintymiselle ja näemmä niin oli tehtykin nuotioympyrästä päätellen.

Paluumatkasta pidin taukoa tällaisella kohdalla ja sattui niin, että kuulin ikään kuin puiden yhteen kalahtamisen ääniä. Muistin, että eräs mies Tankavaarassa oli maininnut karhujen, ja karhun pentujen pitävän tällaista ääntä kun ne katkovat oksia. Minun polvet alkoivat tutista kirjaimellisesti kun säikähdin ja aloin äkkiä puhumaan Mallalle kovalla äänellä. Matkaa kun jatkettiin tuota hassua ääntä ei enää kuulunut, eikä merkkejä karhuista tai mistään muustakaan näkynyt. Se jäi sitten mysteeriksi, mikä äänet oli aiheuttanut.

Nousu Tsarmitunturille ei tuntunut erityisen raskaalta, mutta sen verran jyrkkä se oli, että pääsi hengästymään. Noin 400 metriin tunturi kohoaa, että sai siinä hieman kuitenkin kiivetä.

Huipulla maasto ei ollut juurikaan rakkakivistä vain kallioista. Maisemat oli todella hienot kuten arvata saattaa. Sieltä näkyi Inarijärvelle päin sekä Venäjälle. Idässä en tunnistanut näkyviä huippuja, mutta varmaan ne korkeimmat ja komeammat oli naapurin puolella. Oli siellä jonkilainen lahonnut maanmittaustornikin sekä suloisia tunturilampia muutama, jotka houkutteli pulahtamaan.

Huipulla tuuli mukavasti niin hellepäivän kuumuus ei haitannut. Paarmoja on tänä kesänä ollut paljon, mutta tuulessa niistäkään ei nyt tällä retkellä ollut riesaa ja hyvä niin, sai nauttia luonnosta eikä vain juosta pirulaisia karkuun.

Kaiken kaikkiaan polku oli helppokulkuinen ja Tsarmitunturin huiputus hyvä päiväretki pituudeltaan. Rauhassa sai olla ja nauttia erämaatunnelmasta, vaikka suhteellisen lähellä oltiin metsäteitä.

Tsarmitunrurin erämaassa kokrein huippu Akalauttapää näkyi kohoavan noin 500 metriin ja sen tienoilla näkyi olevan mielenkiintoisen oloinen, jyrkkäreunainen Pahakuru. Myös erämaa-alueen eteläisellä puolella kulkee metsäautotie, josta alueen pääsee hyvin tavoittamaan, mutta tuolla puolen maastossa ei näkynyt retkikarttoihin merkittyjä polkuja, joten siellä joutunee suunnistamaan omin avuin. Myös Akalauttapää ja Pahakuru näyttäisivät olevan ainakin yhden yön retken kohde eikä päiväretki kuten itse Tsarmitunturi. Ehkä joku kerta siis sinne!

Kotimatkalla halusin vielä pyörähtää katsomassa Nellimiä sekä ajoin Paatsjoen sillalle. Kävin uimassa Inarijärvessä ja kylmäähän tuo helteestä huolimatta oli. Paatsjoen sillalta näkyi Venäjän puolelle ja sielläkin oma siltansa.

Jäniskosken kuohut Inarin Ulkoilualueen kynnyksellä

Juutuanjoki kuohuu Jäniskosken kohdalla vain kivenheiton päässä Inarin kirkonkylältä. Kosken yli pääsee hienoa riippusiltaa pitkin ja vastarannalla on uuden oloinen iso laavu. Tätä paikkaa pääsee ihailemaan talvellakin ja se on myös esteetön reitti, matkaa parkkipaikalta on vaivaiset puolisen kilometria. Täällä kannattaa poiketa vaikkapa jaloittelemaan mikäli on ajamassa nelostietä pitkin!

Jäniskosken silta tulee pidemmän Juutuan polun varrella 500 metrin kuluttua parkkipaikalta. Tässä Luontoon.fi sivuston esittelyt alueen ulkoulureiteistä.

Kuohut koskessa olivat vaikuttavat myös näin marraskuussa. Keväällä mahtaa olla komeat myös. Kaamoksen kynnyksellä taivas oli värjäytynyt kauniisti violetin eri sävyihin, mutta vielä emme tälle talvea lunta ole saaneet. Reitti olikin jäisen liukas vaikka muutoin leveä ja helppokulkuinen.

Joen rantakivet olivat saaneet hauskat jäähatut ja muita kauniita jäämuodostelmia oli muodostunut kivikkoon.

Tästä jatkui retkeilyreitit pidemmällekin Inarin ulkoilualueelle ja patikoida voi monen mittaisia reittejä. Otsamo-tunturi näkyi häämöttävän korkeimpana puuttomana lakena maisemassa ja sinne voisikin tehdä joskus retken!

Häähninmäen luontopolku ja näkötorni

Mökkeillessä Hankasalmella piti toki joku paikallinen reitti käydä kiertämässä ja kohteeksi valikoitui Häähninmäki Hankasalmen ja Konneveden rajalla. Etukäteen tiesin, että paikalla sijaitsee ainakin autiotupa sekä jonkinlainen luontopolku.

Ajoimme Hankasalmelta Säkinmäentielle, jonka varrelta pian bongasimme kyltin, joka opasti Häähnintuvalle. Arvelimme tämän tien vievän perille. Tie päättyi kääntöpaikalle, jossa oli hyvät kartat ja opasteet eri poluille sekä tuvalle, jolle lyhin reitti näytti olevan vain puoli kilometriä. Valitsimme polkuvaihtoehdoista sen pidemmän ja lähdimme syksyiseen sekametsään.

Häähninmäen autiotupa on Lapin autiotupiin verrattain aivan omanlaisensa ja lähellä asutusta tarjoten erinomaiset puitteet luonnossa liikkujille. Tupa on avoin kaikille retkeilijöille, mutta sinne otetaan myös varauksia, joka on hyvä muistaa. Häähnintuvalla voi myös yöpyä.

Parin kilometrin pituinen tuvalle vievä reitti tuli risteykseen, jossa oli jälleen selkeä kartta. Siitä ilmeni, että myös viereisen Iso-Häähnijärven ympäri kulkee reitti palaten takaisin tuvalle päin ja valitsimme tämän kierroksen. Pidempiäkin polkuja alueelta löytyi ja täällä voisi varmasti viettää vaikka koko päivän luonnossa samoillen.

Reitti oli näin syyskuun puolivälissä aika märkä, mutta vedenpitävät kengät jalassa oli hyvä mennä.

Yleensä minun on tapana aina katsoa maastokartasta, minkälaisia polkuja ja reittejä edessä odottaa, mutta jostain syystä nyt en sen tarkemmin ennakkoon paikkaa tutkinut. Eikä olisi tarvinnutkaan, Häähninmäellä oli tosi hyvät opasteet.

Iso-Häähnijärvi oli kaunis ja järven toiselta puolelta huomasimme, että mäen päällähän on näkötorni. Sinne siis! Pian polku alkoi nousuun kallioille ja Häähninmäelle.

Polulla oli kyltti, joka sanoi ”Iso puu”. Siinähän olikin merlkoisen iso mänty.

Mäen päältä löytyi Häähnintupa, jonka pihalla olikin paljon muita retkeilijöitä. Sivummalla oli näkötorni ja sen vierellä rauhaisampi nuotiopaikka, jolle me kävimme. Pian tulille seuraan liittyi perhe.

Näkötorni vaikutti olevan aivan upouusi vaalean uuden puun värisine puitteineen. Ylhäältä olikin hieno maisema metsän ja Iso-Häähnijärven yli. Laskeuduttuamme tornista aloimme tulentekoon ja makkaran paistoon.

Mallaa kiinnostaa makkara

Palasimme parkkipaikalle tuvalta lyhintä polkua eli 500 metriä. Kääntöpaikalla näimme komean hirvenkin, mutta se ei tietysti kameralle tallentunut yhtä hienosti.

Häähninmäki luontopolkuineen ja retkipalveluineen tarjoaa hienot puitteet ulkoilla. Etenkin Häähnintupa sekä sen ympäristössä olevat tulipaikat ovat erinomaisia. Järven kiertävällä lenkillä näkee niin sekametsää, järvi- ja kalliomaisemia kuin hienon näköalan mäen tornista käsin!

Matka Pielpajärven erämaakirkolle Inarijärven kauniissa maisemissa

Keskellä Inarijärven tiettömiä maastoja sijaitsee pieni puinen vanha kirkko noin kymmenen kilometrin päässä Inarin keskustasta. Kyseessä on Pielpajärven erämaakirkko, joka on yksi Ylä-Lapin vanhimmista rakennuksista.

Sain isäni vieraaksi tänne Lappiin ja lähdettiin retkelle Inariin etsimään kyseistä kirkkoa. Reitti Pielpajärven erämaakirkolle lähtee Saamelaismuseo Siidan takaa kääntyvän tien varresta. Tältä tieltä on suuntaansa noin 4,5 kilometrin matka. Vaihtoehtoisesti kesäisin voi hypätä pois Inarijärven risteilylautasta Pielpavuonossa, jossa lautta pysähtyy pyydettäessä ja taittaa reilun kahden kilometrin matkan. Talvella kirkolle pääsee talvireittiä pitkin.

Inarijärven risteilystä ja vierailusta Ukonkivelle voit lukea täällä.

Kuva: Mauno Ryytty

Ympäristö metsissä on kivikkoinen, mutta maisemat ainutlaatuisen kauniita. Pienet metsäjärvet ja kivien lomassa soliseva vesi kutsuvat pysähtymään ja nauttimaan luonnon kauneudesta. Kiviä oli aivan loputtomasti ja jotkut niistä valtavia jättiläismäisiä siirtolohkareita, joiden juurella lymyili mielenkiintoisen näköisiä luolia.

Ihastuin Inarijärven maisemiin niin kovasti, että tahdon tulla samalle polulle vielä uudestaan ihastelemaan luontoa ja vesistöjä. Vesi on täällä ihan uskomattoman kirkasta enkä malta odottaa ensi kesää, että voi käydä pulahtamassa näissä vesissä.

Kuva: Mauno Ryytty
Kuva: Mauno Ryytty

Nelisen kilometriä kuljettua tulimme vanhan tuvan pihaan, jonka takana häämötti peltoaukeama, joka tuntui erikoiselta näyltä erämaan keskellä. Melkein odotti näkevänsä jonkinlaisen tien maisemassa, mutta paikka todella on keskellä ei mitään. Aluetta ympäröi tunturikoivikko ja rannasta aukesi maisema Isolle Pielpajärvelle, joka liplatti tuulessa kylmän näköisenä.

Hyvin kivisen pellon toisella laidalla näkyi pikkuruinen punertava rakennus, joka osoittautui etsimäksemme erämaakirkoksi. Kirkko oli piskuinen, mutta kaunis puurakennus. Vilkuilin ympärille etsien hautausmaata kirkon ympäristöstä, mutta sitä ei ollut. Myöhemmin selvisi, että aikoinaan vainajat oli totuttu hautaamaan saariin Inarissa ja kirkko toimitti jumalanpalvelusten virkaa.

Puinen kirkko on rakennettu vuonna 1760 entisen 1600 -luvulla tehdyn paikalleen lahonneen kirkon tilalle. Pielpäjärvi toimi muinoin talvikylänä inarilaisille ja oli kaupankäynnin ja markkinoiden keskittymä. Ilmeisesti nykyäänkin kirkko on vielä toiminnassa satunnaisin jumalanpalveluksin sekä hääkirkkona.

Kuva: Mauno Ryytty

Vaikka ruska on jo suurelta osin ohi täällä Lapissa oli metsässä hyvin kaunista. Aamun ohut kuura suli nopeaan, mutta alkumatkasta etenkin oli hienon näköistä kun aurinkokin näyttäytyi pilviverhon takaa. Talven tuloon ei ole enää pitkälti.