Kategoria: Retkeily

Julkaistu

Kevätpyöräilyllä Jyväskylässä – Sippulanniemi

Pääsin viettämään viikonloppua vanhaan kotikaupunkiini Jyväskylään, kun olimme Tankavaaran kultakylän kanssa Retkelle -messuilla. Minulla on asunto vielä täällä ja kävin nauttimassa lämpimästä auringonpaisteesta ja pyöräilemässä lempi reittini Kuokkalan lähistöllä.

Jyväskylän rantaraitti lienee kaupungin suosituimpia ulkoilu- ja pyöräilyreittejä, mutta muualtakin löytyy hyviä teitä ja kauniita maisemia. Itse olen asunut pitkään Kuokkalassa ja siinä lähistöllä sijaitseva Sippulanniemi on ihana pyöräillä ympäri. Sippulanniemessä kulkee myös noin neljän kilometrin mittainen luontopolku, joka on todella kiva!

Minä menen yleensä reitille Kekkolan läpi kohti Keljon marketteja ja poikkean tielle, joka lähtee Golf -radan vierestä Keljonlahden rantaa pitkin. Edenpänä Keljon voimalaitosta vastapäätä on kiva kallio, jolla tykkään istuskella etenkin aurinkoisella säällä!

Jyväskylässä pidän eniten veden läheisyydestä. Viime kesän helteissä oli aivan ihanaa mennä uimaan puhtaisiin järviin. Luonto on muutenkin Jyväskylässä läsnä ja liikkumaan pääsee monella tapaa ulkona niin pyöräillen, jalan kuin vaikka talvisin hiihtäen.

Sippulanniemen kärjen jälkeen tullaan Pohjanlahden rantaan, jonka varrella on Ristikiven uimaranta ja muutama yksittäinen laituri, joista olen joskus pulahtanut uimaankin, kun en ole kaivannut uimarannan hälinää ympärille. Pohjanlahden päässä on Tikan uimaranta, joka on Jyväskylässä aivan lempparini! Ehkä siihen voi vaikuttaa asuinpaikkani siinä vieressä, mutta Tikan ranta on yleensä melko rauhallinen ja siinä on hyvä pohja. Talvella tässä pääsee myös pulahtamaan avantoon!

Tikan rannasta voi halutessa polkaista vaikka kohti Kuokkalan kartanoa, ja sieltä poiketa rantaraitille, jolloin pääsee kiertämään koko Kuokkalan!

Julkaistu

Hiihtoretkiä Luostolla, jossa kuukkelit söivät evääni

Olen käynyt Pyhä-Luostolla useita kertoja, mutta vain lumettomaan aikaan, joten vapaapäivien kunniaksi pakkasin sukset autoon ja lähdin lomalle suosikkikansallispuistooni!

Ensimmäisenä päivänä Luostolla hiihtelin tehtyjä latuja pitkin ametistikaivokselle ja siitä Pyhälammen kautta Rykimäkurulle. Vaaroja alas oli ihana viilettää, toki otti se veronsa tietysti kun pääsi kipuamaan ylämäet. Seuraavaksi kaipasin kuitenkin enemmän omaa aikaa ja rauhaa ja lähdin Luoston pohjoispäätyyn hiihtämään osin kelkkareittejä ja osin umpista pitkin. Päädyin Luoston vanhimmalle autiotuvalle, joka oli sympaattinen pieni kämppä!

Pyhä-Luoston tunnuksessakin komeileva kuukkeli näyttäytyy ympäri puistoa oikeastaan aina kun pysähtyy ja etenkin nuotiopaikoilla. Ei siitä pääse mihinkään, että nämä rohkeat linnut ovat vaan niin upeita ja hienon värisiä! Vieläkin jäi se tietty kuva saamatta, kuukkeli siivet kotkamaisesti levällään. Mutta muuten heitä oli hauska kuvailla vaikka söivätkin suurimman osan eväsmunkistani.

Luoston vanha autiotupa Yli-Luostolla oli ihana pieni mökki. Se on vaellusreitin varrella, mutta talviseen aikaan sinne ei kulje kunnostettuja latuja. Joku muukin oli ennen minua kuitenkin halunnut kämpälle hiihtää, joten pääsin seuraamaan umpisen poikki menneitä jälkiä kätevästi. Omalla retkelläni sain kuitenkin nautiskella yksin, edellinen kävijä oli ainakin vuorokauden minua edellä.

Luostolla oli kerta kaikkiaan ihana hiihtää, mutta kyllä kesä vetää minua enemmän puoleensa. Noitatunturi ja Pyhänkasteenputous tekivät aikanaan minuun suuren vaikutuksen, haaveilen ehkä seuraavaksi koko Pyhä-Luoston reitin patikoimisesta!

Julkaistu

Hyvästit talvelle – Keväthiihto Jorpulipäälle

Täällä Tankavaarassa on ollut jo niin lämpimiä ja aurinkoisia kelejä, että lumet sulavat huimaa vauhtia ja hanget pehmenevät. Enää ei mene kuin pari lämmintä päivää ja lumi muuttuu niin pehmeäksi, että suksi vain humahtaa siitä läpi maahan asti. Kunnon hankiaisia ei oikein tänä talvena tullutkaan, mutta suksilla ja liukulumikengillä pääsi kyllä hyvin kulkemaan.

Kävimme Rinkkaputken Annen kanssa hiihtämässä Tankavaaran geologisen polun ja kiipesimme vielä Jorpulipään huipulle ihailemaan maisemia. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että miltei T-paidassa olisi voinut hiihdellä suon yli. Jorpulipään huipulla sitten tuulikin kylmästi.

Liukulumikengillä kukkulan päälle oli aivan ihana mennä, kun sukset pitivät mäessä ja pystyi vain kävelemään jyrkissäkin paikoissa. Alas tullessa olikin sitten ongelmia, sillä itse en vain osaa ohjata liukulumikenkiä oikein ja tulin etana-vauhtia. Annen suomalaiset OAC-sukset ohjautuvat paljon paremmin kuin minun paljon halvemmat muovisukset. Niissä onkin teräskantit ja minun lainasuksissani ei mitään, joten omani luistavat ihan holtittomasti sivusuunnassa.

Jorpulipää eli Iso Tankavaara kohoaa 470 metriin merenpinnan yläpuolelle ja maisemat ovat huipulta henkeäsalpaavat ympäri Urho Kekkosen kansallispuistoa. En kerta kaikkiaan malta odottaa kesää, että tuonne pääsee vaeltamaan!

Huipulta näkyvät myös kuuluisat Nattas-tunturit ja Pyhä-Nattanen, joka on suosittu retkeilykohde. Näin talvisaikaan se on kuitenkin hyvin vaikeasti saavutettavissa, ellei mahdotonta, joten upeita tuntureita voi ihailla kätevästi täältä Tankavaarasta käsin!

Ilta-auringossa suolla hiihtäessä maisema värjäytyi kultaan. Sopivaa Tankavaaran kultakylälle! Jokseenkin haikea mieli tuli, sillä tämä taisi olla viimeinen hiihtokerta tälle talvea. Itse nautin kaikkein eniten juuri täällä, erämaassa omia reittejä pitkin hiihtämisestä. Mutta kylläpä jo kutkuttaa päästä näkemään, miltä nämä maisemat näyttävätkään lumen alla!

Täällä erämaassa hiihtäessä ei vieläkään ihan usko, että tämä kaikki on vain muutaman metrin päässä kotiovelta ja upea puisto levittäytyy kilometreittäin eteenpäin.

Takaisinpäin hiihtäessä loin vielä viimeisen silmäyksen Jorpulipään suuntaan, joka alkoi kadota metsän taa. Nähdään taas kun lumet ovat sulaneet!

Julkaistu

Karvaselän Kummituskämppä

Saariselän keskustan läheisyydessä vilkkaitten hiihtoreittien varrella nököttää pieni harmaa tupa. Mökki ei juuri herätä huomiota, ellei satu tietämään, että siinä on jotakin erikoista. Kyseessä on Karvaselän vanha kummitteleva tupa, niin sanottu Kummituskämppä.

Alkuperäinen Karvaselän tupa rakennettiin 1800 -luvulla Inari-Saariselkä postipolun varteen, ja tämä Saariselän lomakylän vieressä oleva rakennus siirrettiin aikoinaan sieltä tänne. Tämä talo on myös rakennettu uudelleen kertoman mukaan alkuperäisen tuvan tuhouduttua tulipalossa.

Aikoinaan vierailijat, jotka yöpyivät tuvassa kertoivat kokeneensa selittämättömiä tapahtumia ja 1900 -luvun alussa uskottiin, että kauppias Sohvi Tammela oli kummittelun takana. Kauppiaan uskottiin kuolleen kun hän katosi Kittilän ja Ruijan välimaastoon poikansa kanssa.

Niin tai näin nykyisellään tupa on oikein sympaattinen ja seinämässä oleva taulu kertoo hauskasti Karvaselän Kummituksen tuumailuja:

Tässä karhu on loikannut joen yli! Jäljet näkyvät selvästi vastarannan lumikinoksessa. Tämä on jo toinen yö ilman unta ja olen väsynyt. Vielä on aikaa muutama tunti ennen lumen pehmenemistä, sen jälkeen sukset eivät enää kanna. On siis jatkettava.

Tulin kaksi viikkoa sitten Hirvassalmen poroerotusaidan lähelle, missä karhu oli raadellut useita poroja niiden ollessa kaivoksella. Miten helpolta sen pyydystäminen tuntui: Odottaisin sen palaavan takaisin haaskalle ja sitten… Mutta karhu varmaan tiesi läsnäoloni ja pakeni. Kaksi viikkoa olen seurannut sitä, vain yhden kerran päässyt kaukaa näkemään. Karhu on valtava, ajattelin kun katsoin sen jälkiä joentörmässä. Sen täytyy myös olla väsynyt… ja jossain lähellä.

Joskus vuosia sitten istuin ritsin reunalla ja kuuntelin kuinka vanha karhunpyytäjä muisteli kaverilleen metsästyksen kulkua. Vuosi taisi olla 1951. Silloin tämä kämppä sijaitsi Inarin Kittilän polkutien varrella Karvaselässä. Nyt vuosikymmenten jälkeen tarinat ovat muuttuneet ja ympäristö on vaihtunut. Nyt kuuntelen eri puolilta Suomea ja ulkomailta tulleiden tarinoita.

Muuten, voitteko kuvitella miltä iso karhu näyttää kun sen oikein säikäyttää? Ihmisten säikyttäminen ei ole ollenkaan niin hauskaa. Sen sijaan on hauskaa viilettää pitkin tuntureiden rinteitä huimaa vauhtia hiihtäjän suksien kannoilla. Tai kauniina kevätpäivänä leikkiä ”kylmän huokujaa” ja puhaltaa ”turjan” perältä sellaiset pakkashuurut, jotka tuntuvat hiihtäjän luissa ja ytimissä. Lauhan lounatuulen myötä saatan ripotella männyn neulasia latu-uralle hiihtäjien harmiksi!

Koska muuten viimeksi olet kurkistanut suksiesi kannoille…

Näin päivänvalossa useiden hiihtäjien suksiessa ohi kämppä ei tuntunut kovinkaan kummittelevalta, mutta tarina oli hauska ja hämärtyvässä illassa paikka voisi ollakin hieman aavemainen!

Julkaistu

Kevään merkkejä katsomassa. Terve, aurinko!

Kuukauden aikana täällä pohjoisessa on hyvin huomannut kuinka hurjaa vauhtia kevät tekee tuloaan ja päivät pitenevät. Se on ihanaa, kun pimeyttä onkin riittänyt jo ihan tarpeeksi.

Aika revontulien ja tähtitaivaan bongaukseen käy vähiin, mutta toisaalta en malta odottaa kesää ja yötöntä yötä Lapissa.

Entisen Koilliskaran luontokeskuksen pihasta lähtee reittejä Tankavaaran lähialueelle Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Mukava lyhyt retki on kivuta Pienen Tankavaaran huipulle ihailemaan maisemia. Huipulla on myös näkötorni. Matkaa edestakaisin kertyy noin 4-5 kilometriä, mutta kuuden kilometrin Kuukkelin polku on oikeasti rengasreitti, joka kulkee Pikku-Tankavaaran laelta jatkaen alas suota kohti. Lumisateiden ja tuulen vuoksi polku menee äkkiä umpeen ja en huipulta löytänyt suuntaa, mihin reitti jatkuisi.

Nattas-tunturit Urho Kekkosen Kansallispuistossa.

Täällä oli kovat tuulet ja pluskelit, jonka takia enää ei ole tykkylumisia puita, mutta hankikanto tuli. Ylhäällä tunturissa tuuli on puhaltanut lumen kuin kimaltaviksi dyyneiksi.

Auringon valolla on kyllä hurja voima. Ja miten kauniilta ilta-auringon säteet saakaan maiseman näyttämään!

On täällä kieltämättä hyvä olla. Olen malttamaton jo pääsemään lumesta eroon ja näkemään tunturit ja maaston sulan maan aikaan.